23.3.12

Parempi myöhään kuin uraania juomavedessä

Kaivosyhtiö Talvivaara on ollut suuri siunaus Suomelle. Se on tuottanut varallisuutta, työtä ja teknologista edistystä. Niin maan perinomaisen mainio laitos tuo Talvivaara. Kaivostoiminnan kritiikki tuleekin yleensä viherpipertäjähippien ja kettuhalaajien deodorantittomalta suunnalta. Minulla ei ole mitään valitettavaa kaivoksen toiminnasta.



Paitsi yksi pienen pieni asia.

Se oli epäsuorasti otsikoissa helmikuussa, kun Talvivaaran hakemus kaivosprosessin luvista tuli julkisuuteen. Lupahakemus ei sinällään ole mitenkään huono juttu. Talvivaara haluaa vain päivittää toimintaansa entistä paremmaksi ja luontoystävällisemmäksi.

Uraanin talteenottolaitoksessa käsiteltäisiin koko Talvivaaran metallintuotannon pääliuos. Lisäksi Talvivaara hakee lupaa käsitellä kaivosalueella Norilsk Nickel Harjavallalta tuotavaa uraaniraaka-ainetta.

Talvivaara hakee Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta lupaa toiminnan aloittamiseen jo ennen ympäristölupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemista.

Alueelle rakennetaan kemikaaleja ja liuoksia varten varastosäiliöt, altaat ja siirtoputkistot sekä uraaniraaka-ainetta varten purkupaikka. Rakentaminen on aloitettu keväällä.

Tämä jos mikä tekee ihmisten elämän turvallisemmaksi, sillä Talvivaara ottaisi malmista uraanit talteen. Muutenhan kyseinen aine kerääntyisi kaivoksen prosessinesteissä kipsisakka-altaisiin. Jossa uraanipitoisuuksia ei mitattaisi. Eli ei tiedettäisi kuinka paljon uraania kertyisi kaivoksen altaisiin. Vaikka altaista vuotaisi silloin tällöin lietettä, josta löydetään uraania.

Talvivaara on muutenkin hieman hidas lupiensa hakemisessa. Pahin kaivosprosessista johtuva päästö ovat sulfaatit. Yhtiö arvioi alunperin päästöjensä sisältävän n. 170 milligrammaa/litra. Se on turvallinen päästöraja ympäristön kannalta. Mutta oikeat määrät ovat olleet 482-8205 milligrammaa litrassa. Todellisuuden herättämänä Talvivaara haluaa päivittää päästörajaa 7000 milligrammaan litrassa, kun kaivos laajentaa toimintaansa. Noin, ongelma ratkaistu ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Paitsi se pienen pieni ongelma, josta kirjoitin tuolla ylempänä.

Siinä missä Talvivaara ei ole ollut niin tarkka sulfaateista, eivät myöskään huolet ole painaneet uraanin kohdalla. Toiminta on ollut käytännössä laitonta, mutta onneksi valppaat poliitikot ovat pitäneet sen laillisena. Kun kaivos on tuottanut parisen vuotta päästöissään uraania altaisiinsa, kaikella todennäköisyydellä pitoisuuksilla jotka ylittävät turvarajat, on jälkeenpäin äänestetty tuon uraanin talteenotosta. Talvivaarassa on eroteltu uraania sen toiminnan aloittamisesta lähtien. Sen käsittelyyn ei haettu lupia, sillä pitoisuudet olivat kaivoksen mielestä mitättömät. Nyt tehtävät muutokset eivät missään nimessä tarkoita, että ennen uraanilupia kaivos olisi toiminut laittomasti. Poliitikot ovat varmistaneet, että toiminta on nyt ihan luvanvaraista. Olisihan muuten järjestetty vähintäänkin tutkintapyyntö ympäristösuojelulain rikkomisesta. Tuskin kaivos tarkoituksella huijaisi ihmisiä. Varsinkaan kun kyseessä on valtavat investoinnit ja tuleva Euroopan suurin uraanin talteenottolaitos. Rahaa ja työtä kansalle.
Kyllä Suomesta löytyy luontoa Talvivaaran ympäriltä, sieltä jostain kauempaakin, jossa ei ole saasteita. Jos pari järveä on päässyt muuttumaan suolaiseksi, niin sehän tuo vain lisää luonnon biodiversiteettiä ja mukavasti eksotiikkaa Suomeen.

Toistaiseksi ei ole löydetty selkeitä puutteita työturvallisuuden suhteen, sillä viimeisimmän kuolemantapauksen tutkinta on vasta kesken. Joten Talvivaaran lähistöllä asuvat ihmiset, nukkukaa rauhassa.

Kiitos menetetyistä unistani menee anonyymille lähteelle.

19 comments:

MrrKAT said...

Tuossa uraanin kohdalla oli linkki Vihreään lankaan ja yliopistotutkija Mika Flöjtin (ja Lassen) kirjaan.

Valitettavasti hän on vähän samansuuntainen tapaus kuin Leisola, eli luonnontieteellinen koulutus uupuu. Ja tässä ydinuraanimopo on karannut käsistä.

http://www.uusisuomi.fi/ymparisto/94396-raju-riita-tutkijan-vaitteesta-ydinvoimapaatos-on-suuri-huijaus

"-Flöjt on väärällä alalla. Hän on kriittinen, mutta esiintyminen Arktisen keskuksen nimissä on jossain määrin ikävää. Flöjt on poliittinen tutkija eikä koulutukseltaan lähelläkään luonnontieteilijää" -STUKn tutkija Vilkamo.

Ihmisillä on muutenkin uraanikauhu karannut käsistä, sillä pääosin uraanin säteilyllä ei ole väliä sen myrkyllisyyden arvioinnissa.

Neliökilometri 0,5m syvyistä suomalaista leipäviljapeltoa sisältää yli 2 tonnia uraania.

Kekkilän 660 litran puutarhamulta- tai sepelisäkki voinee sisältää about 1 gramman uraania. (Lipposen naamalla: PÖÖÖÖ.. ;)

tyy said...

Uraanissa, ja radioaktiivisissa aineissa yleensä, on se ominaisuus, että niitä on nykyteknologialla tavattoman helppo mitata jopa käsittämättömän pienissä määrissä. Jopa täysin asiantuntekatonkin pääsee sopivan laitteen käsiin saatuaan kauhistelemaan radioaktiivisuutta.

Voi aloittaa vaikka takapihan hiekkalaatikosta, yllätys on taattu.

Uraani ei ole Talvivaarassa ongelma, mutta muut päästöt saattavat olla, jos eivät ala skarppaamaan.

MrrKAT said...

Tuo Flöjtin + co +talvivaarakohu tapaus vivahtaa Sulkakosken/Isoahon/Magneettimedian rokotepelottelutapauksiin. Pienet pelottavat vähän ymmärretyt faktat joita liioittelemalla saa pienet riskit suurenemaan epäoleellisesta "oleellisen näköisiksi". (Ja uskovat itse).

Laskin viime viikolla että Pyhäsalmen kaivoksesta on nostettu/liikuteltu 40 tonnia uraania 50v aikana.

Vihannin kaivoksesta on syntynyt uraanipitoista jätettä, Myös Soklissa jne. Ja maahantuodussa titaanioksidin raaka-aineessa on ollut jne. Uraani sittenkin aika yleinen aine. (Joko Talvivaaraa on liioiteltu tai aiemmat kaivokset painettu villaisella. Valitkaa itse.)

Murskaa tietyömaalla 1 tonni graniittia pölyksi niin siitä pölyää 2-3 gramma uraania paitsi Helsingin seutuvilla jossa se voi olla kymmenenkertainenkin määrä.

Vihreässä langassa sanottiin, että 1 Bq/g on ydinjätelain raja. Se on käsittääkseni vain kaupallinen raja (ostajan maa pysäyttää kauppaliikenteen rajan yli) ja uraanille.

Kaliumin säteilevän K-40 luonnon-isotoopin takia kalimaasälvällä (punertavat usein vinoneliömäiset kivet pihalla) säteilee 4 Bq/g. Kaupassa ruoka-aine Seltin mineraalisuola säteilee 6 Bq/g.
Kaliumkloridi KCL säteilee 17 Bq/g,
kaliumnitraati KNO3 säteilee 12 Bq/g (lannoite ja lihasäilysaine).

Onneksi käytännön järkevyyden edessä kaliumille kaupparaja on 10Bq/g.

(Rohkeat kujeilijat saavat noilla tullin säteilyhälytyslaitteet vinkumaan ;)

Toinen asia on, että kaivokset liikuttelevat aina suuria määriä aineita ja vettä. Ympäristönsaastumista on vaikeata välttää. Suuria määriä liikuttaa myös tietyömaat ja maatalous. Ja ongelmia ja työtapaturmakuolemia on ilmennyt..

Eddard Stark said...

Talvivaarassa kuolemantapaus. Miksei minulle kerrottu?

T. päätön Ned

Pimeä ateria said...

Anteeksi Mr Katt:


"Kekkilän 660 litran puutarhamulta- tai sepelisäkki voinee sisältää about 1 gramman uraania. (Lipposen naamalla: PÖÖÖÖ.. ;)"

Olet täysin väärässä!


Jäte luokitellaan laissa lyhyesti sanottuna tavamomaiseen ja ongelma jätteeseen. Kun jätettä A halutaan viedä kaatopaikalle siitä tehdään jätteen perusmääritys. Tässä siitä tutkitaan sen sisällään pitävät haitta-aineet ja niiden LIUKOISUUS. Jos liukoisuus on liian suuri, joudutaan jäte STABILOIMAAN lisäämällä siihen jotain joka laskee pH:n tasolle jossa liukoisuus pysyy vaadittavana, lisäämällä sementtiä, bitumia, maa-ainesta tms, joka tekee jätteestä kiinteämpää tai jotain muuta yhdistettä, joka vähentää ko. haitta-aineen liukoisuutta jätepenkassa.

Sinun kekkilön mulasta ei LIUKENE mitään, joten Suomen lain mukaan se on TAVANOMAISTA JÄTETTÄ kun olet viemässä sitä ämmässuolle!

Talvivaaran nikkelin erotusprosessissa tullut sivutuote oli ympäristölain tarkoittamaa tavanomaista jätettä josta ei liukene käytännössä yhtään mitään mitään.

Talvivaarassa tavanomaisille jätteille varastoituna ON ALETTU LIUOTTAA niistä uraania, joka on aineena hyvin myrkyllinen.

Tässä sinulta pääsi jopa olkiukko, koska et sitten edes googlettanut uraanin myrkyllisyyttä alkuaineena, muodossa jossa yhtiön työntekijät ja luonto sellaisenaan joutuu altistumaan. Säteily itsessähään ei tätä myrkyllisyyttä muodosta!

I)
Mutta tavanomaisesta jätteestä on muodostettu ongelmajätettä viranomaisten sitä tietämättä.

II)
Ongelma jätteet taas tulee lain mukaan käsitellä siten että niistä ei pääse liukenemaan haitat-aineita juuri enempää kuin tavanomaisista jätteistäkään.

Talvivaara aloitti biokasa-liuotuksen jo 10 vuotta sitten ilman:

A) Euroopan neuvoston päätöstä
(Sai tänä vuonna)

B) Suomen hallituksen periaatepäätöstä
(Sai tänä vuonna)

C) Ympäristölupaa toimintaan

D) Ympäristöluvan vaatimaa YVA-tutkimusta toiminnalle!

E) Energia lupia asiaan.

NÄMÄ + jo annettujen lupa-arvojen räikeät yli 10 kertaisen rikkomukset tekevät Talvivaarasta erittäin kyseen alaisen toimijan kaivos alalla.

Mielummin näkisin tämän Uraani toiminnan vaikka ulkomaalaisten yhtiöiden hallussa kuin kotimaisen yrityksen joka ei välitä edes välttävästi lainsäädännöstä saati Suomalaisesta yritys kulttuurista!

Pimeä ateria said...

tyy:

"Uraanissa, ja radioaktiivisissa aineissa yleensä, on se ominaisuus, että niitä on nykyteknologialla tavattoman helppo mitata jopa käsittämättömän pienissä määrissä. Jopa täysin asiantuntekatonkin pääsee sopivan laitteen käsiin saatuaan kauhistelemaan radioaktiivisuutta."

Mitä sitten?

Mten tämä littyy siihen, että Talvivaara harjoittaa työterveyden ja ympäristön kannalata hyvin vaativaa ja riskialtista toimintaa

A)
Ilman tarvittavia lakisääteisiä lupia

B)
Viranomaisten tietämättä ja ilman asiomaisten instituutioden valvontaa.

Lokapoikien lietteissä, jotka he huuhtoivat viemäriin ei varmasti ollut uraania enempää kuin sinun hiekkalaatikossasi!

Mutta tarkoittako se todella sinusta että Lokapoikien toiminta oli hyväksyttävää?

(Lietettä ei viety käsittelyyn tai kaatopaikalle vaan pumpattiin kaupungin jäteviemäri verkostoon ilmaiseksi)

Talvivaaran kohdalla ei ole kyse siitä että he EROTTELEVAT uraania vaan se että he tekevät sen ILMAN VALVONTAA JA LUPIA!

Anteeksi huutoni, mutta luulin että kanssa insinöörini olisi törmännyt työssään lainsäädäntöön tai edes kiinnittänyt tähän seikkaan huomiota Talvivaara uutisoinissa viime aikoina.

Pimeä ateria said...

Mr Katt

"Tuo Flöjtin + co +talvivaarakohu tapaus vivahtaa Sulkakosken/Isoahon/Magneettimedian rokotepelottelutapauksiin."


Talvivaara on tise oman kohunsa takana, sitä ei ole kukaan keksinyt. Luvissa ei ole pysytty ja toimintoja on harjoitettu viranomaisten tietämättä.

Uraani on yelinen aine, mutta ympäristölainsäädännössä ei olla kiinnotuneita aineiden YLEISYYKSISTÄ.

Vanhanaikaisessa ajattelussaa oltiin kiinnostuneita niiden PITOISUUKSISTA ja viimeiset vuosikymmenet ollaan oltu kiinnostuneita niiden LIUKOISUUKSISTA.

Puhut asisioista joista et ole edes googlettanut perusteita, kun puhut uraanin "yleisyydestä" yhteydessä jossa puhutaan kaivos toiminnan RISKEISTÄ ja niiden HALLINNASTA. Lisäksi tämä on olkiukko, jos tekisit sen tietoisesti.


Miten ihmeessä voitkaan verrata Suomen lain rikkomista JULKISESTI johonkin magneetimedian salaliittoteorioihin?

UFO sieppaukseen verrattuna jälkeen jäänyt todistusaineisto on kivenkovaa.

Tähän ottaisin kyllä mielelläni vastauksen jos sellainen löytyy?

tyy said...

Pimeä Ateria: "Lokapoikien lietteissä, jotka he huuhtoivat viemäriin ei varmasti ollut uraania enempää kuin sinun hiekkalaatikossasi!"

(jne muuta meuhkaamista)

Äläs hikoile. En puolustele saastuttajia. Lokapojat sössivät tässä aivan kulmilla, joten sitä ei tarvitse minulle selittää.

Minä en ole kaivosyhtiöiden puhemies, päinvastoin. Mutta faktat faktoina, tunteet tunteina.

Pimeä ateria said...

tyy:

"Uraani ei ole Talvivaarassa ongelma, mutta muut päästöt saattavat olla, jos eivät ala skarppaamaan."

Talvivaaran ongelma on se, ettei se TOIMI ympäristölain edellyttämällä tavalla. Siksi on riski antaa tällaisen yhtiön ottaa talteen uraania tutkimatta yhtään tarkemmin, mikä on tosiasiallinen ympäristö- laatu- ja turvallisuus järjestelmä ja käytännöt yhtiössä.

"Minä en ole kaivosyhtiöiden puhemies, päinvastoin. Mutta faktat faktoina, tunteet tunteina."

No fakta on, ettei yritys toimi lain mukaan, eikä jätelain säädännön hengen mukaan. Ympäristö rikoksen toteen näyttäminen on sitten eriasia. Lokapoikien kohdalla se taas oli melko helposti toteen näytettävissä.

Itse taas olilsin mielelläni kaivos toiminnan puolustaja ja varsinkin uraanin talteenoton kannattaja, mutta Talvivaaran toiminta ja sen vaikutuksen ympäristöön pitäisi TODELLA tutkia, eikä vain puhua yhdestä raja-arvon ylityksestä yhdessä järvessä.

Noin suuret arvojen yritykset eivät ole vahinko vaan kertovat jo jatkuvasta toiminnasta joka ei vastaa ympäristöluvassa viranomaiselle annettuja tietoja. Ei siis ole kysymys "ydestä poikkeuksesta" vaan siitä, ettei viranomaisille ole annettu edes oikeaa kokonaiskuvaa käynnissä olevasta toiminnasta.

Mutta kun uraanin talteenotossa ei olla edes noudatettu Suomen lakia väitän että jopa uraani on talvivaaran ONGELMA vaikka siitä ei ole viellä päästöjä syntynytkään.

Ja jos toiminnan laatuun eivät viranomaiset pääse jatkossa puuttumaan uraanista voi tulla vielä talvivaaralle ISO ongelma. Sen talteenotto ei työturvallisuuden osalta ole ollenkaan sama-asia kuin nikkelin kohdalla, jonka talteen otossa on yksi työperäinen kuolema jo sattunut.

Pimeä ateria said...

tyy, itseasiassa:

"(jne muuta meuhkaamista)

Äläs hikoile...ä.

...Mutta faktat faktoina, tunteet tunteina."


Minä olen antanut sinulle ja Mr Katille paljon faktoja ja tukun väitteitä.

Käytännössä olen pistänyt pöytään samat argumentit kuin esimerkiksi itse ympäristö ministeri Ville Niinistö:

http://www.villeniinisto.fi/ajankohtaista/17-blogit

Tartu asiaan ja kerro mistä seikasta olet erimieltä äläkä väitä ilman perusteita minua meuhkaajaksi. Sellainen en ole.

MrrKAT said...

Pimeä ateria: "Sinun kekkilön mulasta ei LIUKENE mitään.."

Mutta kassilohialtaisiin on liuennut, meressä on liuenneena 2 grammaa per 1000 kuutiota (50x2x10 allas tms). Meressä on niin paljon uraania että Japani suunniteli joskus meriuraanikaivosta, merivedestä erotettaisiin.
Silti merikala on terveellistä. Nami nami..

STUK:n mukaan monissa Suomen porakaivoissa on uraania liuenneena yli 15 grammaa per 1000 kuutiota.(yli WHO-raja-arvon)


Ja vertaan edelleen uraanin säteilypelottelijoita ufomiehiin.
Joku huippu tässä pelottelussa saavutettiin Iisalmen sanomissa jossa väestönsuojelukoulutuksellaan kehunut pelotteli että Talvivaaran radoni leijuu Helsinkiin asti.
(Niinkuin ei Hgin uraanikallioista tihkuisi radonia ja tuulensuunta tuppaa olemaan toisinpäin).
Enkä ole ainut, STUK:han arvosteli Flöjtiä.

"vaikka ulkomaalaisten yhtiöiden hallussa kuin kotimaisen yrityksen"
Ai sullakin on tommoinen ennakkoluulo. Kun Pyhäsalmen kaivoksen omistus siirtyi kanadalaiselle Inmetille niin työntekijät kehui että työturvallisuus parani. Siistiä oli kun kävin.

Tuosta tuli mieleen, että olemmeko idänkulttuurin näivettämiä (yksilöt ovat tykinruokaa, vrt. NL 1939 talvisodassa).

Talvivaara aloitti liuotuskokeet varmaan sen 10 vuotta sitten pienimuotoisena. Menetelmä on niin uusi että täytyyhän se testata.
Ja viranomaiset eivät voi keksiä uusia sääntöjä tyhjästä. Pitänee myös tehdä kokeita..

Jos uraani on ongelma, sen pitäisi olla STUKn heiniä. Vai ?

MrrKAT said...

Kullalla on suhteettoman hyvä rakkauden imago, uraanilla suhteettoman räjähtävän kehno.

Ainakin kun näkee miten paikalliset suhtautuu (kullalle "Yees!!", uraanille "Ei hemmetti ! NO NO NO!!") ja vertaa raporttiin:

http://news.bbc.co.uk/2/hi/4760707.stm

"Gold mining is one of the world's dirtiest industries"

joka tarkoittaa sekä poliittis-yhteiskunnallisesti likaista peliä että myös saastumista, sillä yksi kultasormus jättää 18 tonnia jätettä jälkeensä.
(Jokaiselle suomalaiselle kultasormus tekee 100 milj. tonnia arsenikki- ja syaanipitoista jätettä.)

Kultagrammaan liittyy 100x jätemaata verrattuna uraanigrammaan. Nyt on herätty Suomessakin että ei ne kultakaivokset mitään unelmakaivoksia olekaan.. saasteisia myös.

Talvivaara on/piti olla kaivosgeologin unelma, paljon laihemmat esiintymät voikin hyödyntää ja sen piti olla biologinen unelma, kun
(rikki)bakteerit tekee työn minkä piti korvata kemialliset aineet. Mutta se merkkaa myös paljon suuremmat määrät sivujätettä ja käsitellyt maa-alat per metalligramma. Eli..

Talvivaaran uusi biohajotus voi ollakin ekologisesti kamala "kaivosyhtälö".

Pimeä ateria said...

MrKat:

"...meressä on liuenneena 2 grammaa per 1000 kuutiota (50x2x10 allas tms). Meressä on niin paljon uraania että Japani suunniteli joskus meriuraanikaivosta, merivedestä erotettaisiin...

...STUK:n mukaan monissa Suomen porakaivoissa on uraania liuenneena yli 15 grammaa per 1000 kuutiota.(yli WHO-raja-arvon)"

Miten tämä taas liitty Suomen ympäristöLAKIIN?
Talvivaara on rikkonut lakia, minkä se on itse myöntänyt. Jos olet lain kanssa erimieltä, soita omalle kansanedustajallesi.


"Ja vertaan edelleen uraanin säteilypelottelijoita ufomiehiin."

Se on hyvä, mutta miten se liittyy Talvivaaran holtittomaan liiketoimintaan? Tätä en oikeasti tajua!


"Ai sullakin on tommoinen ennakkoluulo. Kun Pyhäsalmen kaivoksen omistus siirtyi kanadalaiselle Inmetille niin työntekijät kehui että työturvallisuus parani. Siistiä oli kun kävin."

Minulla ei ole ennakkoluuloja joissa ulkomaalaiset yritykset nähdään vastuullisempina kuin kotimaiset! Sen sijaan ympäristöasiat ovat tuleet sen verran vastaan että haistan mädän kun sellaiseen törmään. Talvivaara on toiminut ilman ympäristölupia PISTE. Onko sinulla tähän asiaan mitään älykästä lisättävää?


"Talvivaara aloitti liuotuskokeet varmaan sen 10 vuotta sitten pienimuotoisena. Menetelmä on niin uusi että täytyyhän se testata."


Näitä kokeita varten voi ihan hyvin hakea asianmukaiset luvat. Näin teollisuudessa yleensä toimitaan, joten miksi sinusta Talvivaara saisi keksiä omia lakejaan ja toimintatapoja tässä asiassa?


"Ja viranomaiset eivät voi keksiä uusia sääntöjä tyhjästä. Pitänee myös tehdä kokeita.."

Jos ottaisit takapakkia ja googlettaisit suomen ympäristölakia ja ympäristöhallinnon organisaatiota heräisit siihen että Talvivaara on tässä se joka on keksinyt omia lakejaan.


"Jos uraani on ongelma, sen pitäisi olla STUKn heiniä. Vai ?"

EI! Vaan ympäristöluvat haetaan ALUEELLISELTA vastaavalta ympäroistöviranomaiselta. Etkö tätä tiennyt? Millaisena kuvittelet Suomen ympäristö viranomaisten organisaation oikeasti olevan? Tässä sinulla on jotain omia kehitelmiä, anteeksi että joudun huomauttamaan.


"Kullalla on suhteettoman hyvä rakkauden imago, uraanilla suhteettoman räjähtävän kehno.

Ainakin kun näkee miten paikalliset suhtautuu (kullalle "Yees!!", uraanille "Ei hemmetti ! NO NO NO!!") ja vertaa raporttiin:"

Varmasti näin, mutta ainutkaan väitteeni ei ole liittynyt tähän asiaan.


"Kultagrammaan liittyy 100x jätemaata verrattuna uraanigrammaan. Nyt on herätty Suomessakin että ei ne kultakaivokset mitään unelmakaivoksia olekaan.. saasteisia myös."

Kiitos tätä en oikeasti tiennyt, mielenkiintoinen pointti.


"Talvivaara on/piti olla kaivosgeologin unelma, paljon laihemmat esiintymät voikin hyödyntää ja sen piti olla biologinen unelma, kun
(rikki)bakteerit tekee työn minkä piti korvata kemialliset aineet. Mutta se merkkaa myös paljon suuremmat määrät sivujätettä ja käsitellyt maa-alat per metalligramma."

Tämä on myös minulle uutta, mutta silti tämäkin menee asian ohi. Talvivaara ei ole toiminut ympäristö- ja jätelakien vaatimusten mukaan. En jaksa toistaa itseäni enempää, jos tahdot jatkaa keskustelua saat kyllä jo kommentoida tätä seikkaa edes kerran!


Kiitos keskustelusta, jossa on jo edes vähän asiallisuutta.

Mieti kuitenkin miten suhtaudut tulevaisuudessa lain rikkojiin:

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194730227787/artikkeli/nelonen+poliisi+tutkii+myos+talvivaaran+ymparistoselvitysta+konsulttina+kaivoksen+omistajia.html

MrrKAT said...

Niin, minä olen enempi luonnontieteilijä, en ole tuomari poliisi enkä lakiasiantuntija mutta uraanituotantoa valvoo wikipediankin mukaan STUK eli säteilyturvakeskus ja luvan antaa valtioneuvosto. (Paikallisilla ei varmaan olisi asiantuntemusta ja vehkeitä?).
STUK valvoo (kuulemma) myös Vihannin kaivoksen uraanipitoista jätekasaa.
(Ja jotkut asiat ei kertakaikkiaan toimi paikallisesti, kokemusta on).

Missähän poliitikot, poliisit, media, asukkaat ja viranomaiset olivat kun Talvivaaraa suunniteltiin ja annettiin perustaa? Ja herättiin kimppuun kunnolla vasta kun kuultiin tabusana "uraani". Ainakin tällainen vaikutelma tuli.

Pimeä ateria said...

"Niin, minä olen enempi luonnontieteilijä, en ole tuomari poliisi enkä lakiasiantuntija mutta uraanituotantoa valvoo wikipediankin mukaan STUK eli säteilyturvakeskus ja luvan antaa valtioneuvosto."

Ympäristölain ja jätelain valvonnassa vastuu on paikallisella ja isommissa asioissa alueellisella ympäristöviranomaisella. YVA:n käsittely ja itse ympäristölupa pitää olla heidän hyväksymänsä.


"(Paikallisilla ei varmaan olisi asiantuntemusta ja vehkeitä?)."

Mitäs vitun vehkeitä se vaatii? Konsultit hoitaa varsinaisen mittaustoiminnan ja näyteenoton, eivät itse viranomaiset. Tässä tietysti STUK on hyvä valinta, mutta vain konsultin toimessa.


"STUK valvoo (kuulemma) myös Vihannin kaivoksen uraanipitoista jätekasaa.
(Ja jotkut asiat ei kertakaikkiaan toimi paikallisesti, kokemusta on)."

Kyllä uraanin tuotantoa ja muita säteilyyn liittyviä asioita valvoo STUK. Mutta vain uraanin TUOTANTOA huom! Jäte- ja ympäristölakeja valvoo taas ympäristöviranomainen. Säteilyyn liittyviä lakeja ei käsittääkseni ole rikottu, van jäte- ja y-lakia. Siksi tässä ei kai olla astuttu STUK:n varpaille vaikka lakia on rikottu.


"Missähän poliitikot, poliisit, media, asukkaat ja viranomaiset olivat kun Talvivaaraa suunniteltiin ja annettiin perustaa? Ja herättiin kimppuun kunnolla vasta kun kuultiin tabusana "uraani". Ainakin tällainen vaikutelma tuli."

Ympäristö luvassa olisi pitänyt lain mukaan ottaa huomioon kaikki haittaa mahdollista aiheuttavat aineet ja ilmoitaa kaikki aineet, joita aiotaan talteenottaa tai käsitellä. 10 vuotta on uraania otettu talteen viranomaisten tietämättä ja vanhassa ympäristöluvassa ei tähän oltu edes haettu lupaa. Siksi poliisi ja poliitikot ovat olleet autuaan tietämättömiä asiasta, koska yritys itse on pimittänyt nämä tiedot.

Ei ole kysymys sanasta uraani vaan sanasta kusetus. Viranomaista on vedätetty ja se on nyt paljastunut.

Pimeä ateria said...

Niin ja selvyydeksi täytyy vielä lisätä ettei ole kyse siitä että Talvivaara ei olisi saanut lupia ottaa uraania talteen.

Nyt on kyse siitä että yritys ei ole edes HAKENUT näitä lupia.

MrrKAT said...

P:"Mitäs vitun vehkeitä se vaatii?"

Hemmetin kovaa munaa että uskaltaa mennä samaan kyläkauppaan ja kirkkoon ja sukutapahtumiin kun on pysäyttänyt 1.3 miljardin euron ja 400 työntekijän yrityksen.

Tämänpäivän HS:ssä vihjaillaan että YVA olisi ollut jopa laillinen vaikka tekijä omistaisi osakkeita ja nyt saa lainsäätäjät ja ympäristövirkailijat katsoa peiliin kun katsoivat läpi sormien, näin vihjailtiin.
Lukijana sai mielikuvan ettei kellään paikallisella ollut ns. kanttia nousta suurta työllistäjää vastaan..

Vasta nyt aletaankin sorvailla lakia ettei konsultti saisi omistaa osakkeita.. (onko tämäkin lakimoka Talvivaaran syy ?)

Pimeä ateria said...

"Hemmetin kovaa munaa että uskaltaa mennä samaan kyläkauppaan ja kirkkoon ja sukutapahtumiin kun on pysäyttänyt 1.3 miljardin euron ja 400 työntekijän yrityksen."

Totta.


"Tämänpäivän HS:ssä vihjaillaan että YVA olisi ollut jopa laillinen vaikka tekijä omistaisi osakkeita ja nyt saa lainsäätäjät ja ympäristövirkailijat katsoa peiliin kun katsoivat läpi sormien, näin vihjailtiin."


Rikostutkinta on vielä kesken. Ei mennä asioiden edelle. Lisäksi kyseinen seikka ei millään tavalla poista yrityksen velvollisuutta ilmoittaa uraanin talteenotosta ja sen mahdollisuudesta YVA:ssa. Mietitkö edes yhtään tätä?


"Vasta nyt aletaankin sorvailla lakia ettei konsultti saisi omistaa osakkeita.. (onko tämäkin lakimoka Talvivaaran syy ?) "

Aivan sama. Yritys on jo rikkonut lakia harjoittamalla 10 vuotta toimintaa johon se EI OLE EDES HAKENUT LUPIA! Huomaatko, joudun taas toistamaan itseäni?

Kuinka vaikea on tajuta, että sekä Lokapojat että Talvivaara rikkoivat suoraan lakia, mutta toinen yritys pistettiin samantien kuseen ja toisen annetaan jatkaa toimintaa kuin mitään ei olisi tapahtunut?

Oletko edes tyylle antamastani esimerkistä tajunnut rivien välistä sitä pointtia että kummatkin yritykset rikkooivat SAMAA LAKIA?

Toinen oli miljoona luokan bisnes ja toinen on miljardi luokan bisnes. Jos Talvivaaraa ei pistetä tästä vastuuseen voi koko ympäristölailla pyyhkiä persettä, koska siitä voi näköjään ostaa itsensä vapaaksi, jos "ei oo massista pulaa" !

Haluatko että kaivan itse lain ja asiaan kuuluvat valtioneuvoston säännöstötö esiin esiin?


Siinä menee pari päivää, mutta kaikki suomen laki on julkisesti nähtävillä netisää ja olen tehnyt sen ennenkin. Sen jälkeen on mustaa valkoisella ja loppuu jossittelu.

Pimeä ateria said...

Tietysti sen verran on puhunut läpiä päähänsä, että Talvivaara on aloitatnut Ympäristö Vaikutusten Arvioinin uraanin talteenottoa varten jo 2010. Se ei siis ole ympäristölupa hakemus vielä, mutta kuitenkin YVA pitää olla valmis ennen kun ympäristölupaa aletaan käsittelemään.


http://ely.combo.fi/fi/ELYkeskukset/KainuunELY/Ymparistonsuojelu/YVA/Vireill%C3%A4/luonnonvarat/Sivut/Talvivaaranuraanintalteenotto.aspx