8.7.12

Skientologian PR-katastrofi vuonna 2012

Anonyymien kansainväliset protestit skientologiakultin kurjia temppuja vastaan olivat jo laantuneet. Nettiaktivistit ja entiset skientologit jatkoivat kultin tarkastelua. Sitten tapahtui jotakin mullistavaa. Skientologia palasi otsikoihin rytinällä. TomKat erosi. Tom Cruisen ja Katie Holmesin avioero laitettiin vireille, kun Katie käväisi lakimiehen luona. Hän oli huolissaan tyttärensä tulevaisuudesta.

Iltasanomat -lehden sisällä oli useampana päivänä tietoa skientologiasta. Esim. torstaina "Mystinen skientologia" artikkeli kertoi salaperäisen järjestön taustoista. Nykyisen kulttijohtajan David Miscavigen nimikin mainitaan. Lafayette Ronald Hubbardin filosofiset kirjoitukset sielun löytämisestä, tilastoharha jäsenien määrästä, entiset elämät, dianetiikkakurssien järjetön hinnoittelu, vetypommeja viskova Xenu-yliherra, miljardin vuoden pituinen työsopimus, jne. Onneksi mukana on maininta myös kulttilaisten eristäytymisesta johtuvista ongelmista. Kultin sisällä kasvavat ihmiset menettävät kaikki kontaktit ulkopuolisiin ihmisiin. Perheitä hajoaa. Erittäin surullisella tavalla.

Viihdeuutiset olivat siis pullollaan negatiivisia juttuja skientologiasta. Viime vuotiset uutiset lapsityövoiman käytöstä ja petostuomioista Rankassa eivät ole enää näyttävästi mukana. Ehkä saamme joskus vielä nähdä lehdissä asti kuvia skientologialeirien kasarmeista ja kerrossängyistä. Kiitos niiden kuvien näyttämisestä ja sisäpiiritiedon antamisesta minulle kuuluu sille suomalaiselle miehelle, joka työskenteli Gold Basessa, kunnes sai häädön.

Uutisissa käytiin läpi eroon johtaneita syitä. Kaikkein kiinnostavin syy oli Sea Orgin mainitseminen. Katie ei haluaisi laittaa Suri tytärtään kultin eliittijoukon koulutettavaksi. Taustalla tuskin on pelkästään skientologiaan liittyviä juttua, sillä parisuhteet ovat monimutkaisia juttuja. Kuitenkin skientologien johtohahmoilla on ollut vaikea viikko.

Miten he voisivat hallita negatiivista julkisuutta?

Eräs tuttu keino entisiltä vuosilta on määrätä rivijäseniä mukaan negatiivisten kommenttien pyyhkimisessä. Skientologiajärjestön hierarkiassa tärkeä Office of Special Affairs laittoi sähköpostissa ohjeet siitä miten uutiskommenttien epäsuotuisat kommentit saataisiin poistettua. Kultista voisi olla liikenteessä väärää tietoa, panettelua, valheita, uskonnonvastaista vihapuhetta. Ne rikkoisivat kommentoimisen sääntöjä. Silloin skientologin pitäisi laittaa ilmianto moderaattoreille. Onneksi skientologit ovat erittäin fiksuja ihmisiä. Siksi sähköpostissa ei eritellä mitä nämä väärät tiedot voisivat olla. Kyllä skientologi ne sitten tunnistaa lukiessaan kommentiketjuja.

Avoimen kritisoimisen rohkaisemana jopa kokonaiset ryhmittymät ovat valmiita julistautumaan itsenäiseksi kultin hierarkiasta. Israelin skientologit saivat tarpeekseen Miscavigen rahankahmimiskampanjoimisesta. He julistautuivat itsenäisiksi skientologeiksi, joten rahavirta ei enää kohisisi Miscavigen taskuihin. Se onkin helppoa, sillä skientologien opetusmateriaalit ovat nykyään ilmaiseksi luettavissa internetissä. Jopa ne kurssit joilla skientologia opetetaan valehtelemaan sujuvasti toimittajille. Hubbardin aikana oli helppoa monopolisoida ihmismielen ohjelmointia. Eivätkä toimittajat päässeet yhtä helposti selville kultin tempuista.

Täysin ennustettavasti kultti taistelee itsenäisyysjulistuksia vastaan. Skientologit kuvailevat israelilaisia laitoksia huumekauppiaksi, ex-skientologi Marty Rathbunin orjuuttamia ja muita kauheuksia. Itsenäistymisuutiset voivat lisääntyä vielä tämän vuoden aikana.

Kaikkein pahinta kulttijohtaja Miscavigen kannalta olisi pitkä erokiista oikeussalissa. Se pitäisi negatiiviset uutiset näkyvillä paikoilla lööpistössä. Yhä useampi rivijäsen voisi altistua negatiivisille tiedoille. Ehkä kultin ulkopuoliset saisivat tietää miten skientologiet antavat avioliittoneuvontaa.

No comments: