26.9.08

Malariaa ja homeopatiaa

Tekeillä on uljas suunnitelma malarianvastaisessa sodassa. Miljardeja dollareita käytetään malariakuolleisuuden rankkaan vähentämiseen vuoteen 2015 mennessä. Vuosittain malariaan kuolee miljoona ihmistä. Uurastava tutkimus voi tuottaa toimivan rokotteen, tai sitten ei. Kuitenkin on hyvä huomata, että brittiläiset homeopaatit ovat omalla tavalla mukana malarianvastaisessa sodassa.

Pari isoa homeopaattisten tuotteiden valmistajaa on lopettanut homeopaattisen malarialääkkeen markkinoinnin. QuackoMeter muistuttaa miksi homeopaattisen "lääkkeen" ottaminen on vaarallisempaa kuin olla ottamatta mitään malarialääkettä. Kun turisti luulee olevansa jollakin tavalla turvassa, niin hän ei ole yhtä huolellinen puremien välttämisessä. Jos turisti tietää, ettei hänellä ole lääketieteellistä turvaa, niin varmasti hän maksimoi mahdolliset keinot estääkseen puremat.

Vaikka homeopaattifirmat eivät enää mainosta malarialääkkeitään, niin he voivat kuitenkin myydä niitä. Aikaisemmin Britannian homeopatiayhdistys varoitti jäseniään malarialääkkeiden kohdalla. Siis siinä mielessä, ettei heidän kannata mainita lääkettä tuntemattomille. Kyseessä kun voisi olla viranomainen joka haluaa sulkea putiikin.

Yksi homeopatiafirma sai aikaisemmin varoituksen malarialääkkeiden myymisestä. Neal's Yard lopetti pillerin myymisen, mutta jatkoi vielä varoituksen jälkeen painetun sanan puolella. Heidän sivuiltaan pystyi tilaamaan kirjoja joissa sokeripillerit mainitaan tehokkaiksi mm. hinkuyskää ja tuhkarokkoa vastaan.

On ymmärrettävää miksi homeopatiayhdistys ei voi suoraan julistaa malarialääkettä toimimattomaksi. Siitä tulisi vaarallinen ennakkotapaus. Heidän täytyy pelata epäselvyyden voimin. Society of Homeopaths on kuitenkin yllättävän suora potilastiedotuksessaan:

The Society acknowledges that the evidence to support the use of homeopathic prophylactics is largely anecdotal. In accordance with section eleven of the Code of Ethics and Practice, members are reminded of the importance of advising patients that the use of this method is therefore currently speculative.

No comments: