2.12.09

Huuhaa-palkinto Rokotusinfo.fi:lle

Skepsis ry on jakanut himoitun Huuhaa-palkinnon. Onnellinen voittaja on Rokotusinfo.fi. Skepsis ry perustelee:


Rokotusinfo ry ilmoittaa välittävänsä monipuolista rokotuksiin liittyvää informaatiota ja puolustavansa rokotusten sekä niihin liittyvien palveluiden kuluttajien etuja.

Tiedon monipuolisuus voidaan kuitenkin hyvin perustein kyseenalaistaa lukemalla yhdistyksen julkaisemat tiedotteet. Pääosin yhdistyksen internetsivuilta saa rokotuksiin kielteisesti suhtautuvaa tietoa.

Yhdistys ei oikaise sivuillaan julkaistua virheellistä tietoa, vaikka rokotteita koskevaa luotettavaa tieteellistä tutkimustietoa on helposti saatavissa.

Esimerkiksi MPR-rokotteella esitetään olevan syy-yhteys autismin lisääntymiseen. Useissa tieteellisissä tutkimuksissa on kuitenkin todettu, ettei tällaista yhteyttä voida osoittaa.


Palkinnolla Skepsis ry toivoo, että lääketieteen kritiikki (jota saa ja täytyy tehdä) perustuisi tieteelliseen tutkimustietoon.

Nyt vain odottamaan sitä miten moni kutsuu Skepsis ry:tä lääketeollisuuden huoraksi.

Australian skeptikot olivat samoilla linjoilla. He antoivat Bent spoon-palkinnon rokoteturvallisuutta vaativalle järjestölle. Rokotteiden turvallisuus on otettu niin vakavasti Australian pohjoisrannikolla (jossa palkinnon saanut Australian Vaccination Network sijaitsee) että hinkuyskäepidemiä pääsi leviämään laumaimmuniteetin heiketessä.

8 comments:

Anonymous said...

Palkinto oli epäilemättä ansaittu. Myös globalreseach.ca ja Jane Bürgermeister (theflucase.com) pitäisi palkita.

Mauno said...

Samoilla kriteereillä voisi palkita myös Antti Heikkilän joka vastusti rokotetta omassa blogissaan...

Kummallisinta tapauksessa on että eipä elämä muuttunu miksikään vaikka jättikin piikin ottamatta ja C- ja D-vitamiineillä lääkitsin itseäni Heikkilän neuvoihin nojaten.

Tämmösen huuhaa-palkinnon ojentajille olisi kyllä saunan takana tilaa ja vaarin vanha winchester saisi laulaa.

Sähis said...

Mauno:
"Samoilla kriteereillä voisi palkita myös Antti Heikkilän joka vastusti rokotetta omassa blogissaan... "

Ihan samaa mieltä. Eikä hänen typerät väitteet rajoitu rokotteisiin. Antille kuuluisikin useita huuhaa-palkintoja.

MrrKAT said...

Heikkilä on turvassa, koska
Huuhaa-palkintoa ei anneta yksityishenkilöille. Sensijaan on voitu palkita kustantamo tai firma tai yhdistys, joka painaa ja levittää huuhaata.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

"Tämmösen huuhaa-palkinnon ojentajille olisi kyllä saunan takana tilaa ja vaarin vanha winchester saisi laulaa."

Kysyn yhden kysymyksen, Mauno. Oletko valmis vastaamaan sanoistasi oikeusistunnossa? Tuon tasoisesta voidaan laittaa jo Polliisille aineistoa?

Konkreettisen tappouhkauksen itse kokeneena tiedän miten paha asia voi olla. Ja miten siitä ei välttämättä pääse ikinä eroon. Siksi tämä voi tuntua ensialkuun joltain helvetin "ylilyönniltä". Mutta se on sellainen jos ja vain jos "murhasta tuomitseminen" on ylilyönti.

Rokotekriitikot eivät selvästi ole kovin "pro life". (Pun intended)

Paholaisen Asianajaja said...

Tämmösen huuhaa-palkinnon ojentajille olisi kyllä saunan takana tilaa ja vaarin vanha winchester saisi laulaa.

Onko siellä saunan takana saunakaljat tarjolla? Ja vaarin vanha Winchester-bändi esiintyy?

http://netti.nic.fi/~lenqvist/

Kuulostaa aivan mainiolta iltapäivältä!

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Pahoittelen väärinymmärrystäni. Noudattelin jotain typerää vakioitunutta sanontamaailmaa ja koin ett Mauno olisi jotenkin vastaan tätä palkintoa ja että tarjolla olisi ollut Winchester -kivääristä lentäneitä luoteja, mihin tuo musiikkimetafora liitetään.

Nyt alkaa kiinnostamaan vain, miten pääisisin jakamaan tuollaisia ansiokkaita huuhaa -palkintoja. Ja tietysti se, onko tarjolla saunaa ennen ja/tai jälkeen sen kun Winchester on laulanut.

Tosin bändin biiseissä on sellaisia sanoja kuin "no more boose" mikä on tietysti iloisen illan lopputulos, mutta huonon partyiltapäivän alku.

Anonymous said...

Onko Australialaisen ja suomalaisen järjestön toiminnassa eroja?

Luulin rokotusinfoa joksikin itse materiaalia tuottavaksi sivustoksi tai muualta kopioivaksi, mutta se näyttikin olevan lähinnä uutisiin linkityssivusto, jossa kommentoidaan rokoteaiheisia uutisia. Tekstiä oli niin paljon, ettei jaksanut lukea.

Mietin vaan, että onko australialainen sivusto vastaavanlaisella formaatilla toimiva?