21.5.10

Snake Oil Science

Snake Oil Science - The Truth about Complementary and Alternative Medicine, kirjoittanut R. Barker Bausell.




Biotilastotieteilijä. Siinäpä harvinaisempi ammatti. Tämä lähes ainutlaatuinen ura on R. Barker Bausellin elämän sisältö. Kovin moni ei tajua mitä mies tekee ammatikseen. Bausell on erikoistunut lääketieteellisten tutkimusten tarkkaan arviointiin. Tutkimuksia voi tehdä hyvin, keskinkertaisesti tai huonosti. Siksi ei ole niin itsestään selvää, että jokin asia "on tutkittu juttu." Snake Oil Science-kirjaa voisi kutsua placebon raamatuksi. Bausell käy läpi eri tutkimusten pätevyydet, eli millä tavalla suoritettu koe on missäkin tapauksessa luotettava. Aina ei ole mahdollista tehdä täydellistä tutkimusta. Aina ei voi tehdä sokkona, tai kontrolliryhmällä. Vaikka päällisin puolin kaikki olisi kunnossa, niin tutkijoiden ja koehenkilöiden ennakkoluulot, mielikuvat ja päättelyt voivat muokata lopputulosta. Monet eri tekijät sujahtavat huomaamatta mukaan ja luovat vääriä positiivisia tuloksia. Bausell käy ne kaikki läpi. Arvostetussa julkaisussa julkaistu satunnaistettu, tuplasokko- ja placebokontrolloitu tutkimus tarpeeksi suurilla ryhmillä (joista ei häivy liikaa väkeä kesken tutkimuksen) on sieltä pätevimmästä päästä. Tätä faktaa vastaan ei kenenkään kannata ruinata. Jotkut kuitenkin nostavat henkilökohtaiset kokemukset tutkimuksia tärkeämmiksi.

Hyvää tarkoittavat lääkärit/vaihtoehtoterapeutit eivät ymmärrä miksi heidän keräämät positiiviset potilaskokemukset eivät ole merkittäviä.

Kun eritasoisten tutkimusten perusteet on tehty selviksi syventyy Bausell lumevaikutukseen. Erittäin perinpohjaisesti. Ilmiön historia ja nykyinen tietämys tulevat tutuiksi. Plaseboa voidaan mitata yllättävän tarkasti, kuten myös päätellä sen toimintamekanismeja (aivan älyttömän monimutkaisilla potilasryhmäjärjestelyillä). Rankan tieteellisen työn tuloksena on selvinnyt mm. että plasebon selvin biokemiallinen mekanismi on endogeenisten opioidien tuottaminen. Lumevaikutuksen vahvin tuotos onkin kivun lievitys.

Ilmiön lähtölaukaus on psykologinen. Ihminen on ehdollistettu odottamaan paranemista, kun hänelle annetaan hoitoa. Mitä vahvempi usko hoidon tehoon, sitä suurempi lumevaikutus. Ihmisten kipureaktioida voidaan ohjelmoida lumelääkkeiden avulla. Lumevaikutus ei toimi tajuttomilla ihmisillä.

Lumevaikutusta tarkastelemalla Bausell päätyy ennustamaan tiettyjä asioita.

1) Plasebon selvin vaikutus on hyvä kivunlievitys (toisena masennuksen hoito).

2) Jos vaihtoehtohoidon selvin vaikutus on kivunlievitys (toisena masennuksen hoito), niin taustalla on todennäköisesti plasebo.


Lisäksi toinen havainto lumevaikutuksesta:

A) Potilaan muisti plasebosta antaa aina liioitellun kuvan sen tehosta.

A) Jos vaihtoehtohoidon tehoa muistetaan liian hyväksi kuin se oikeasti oli, niin taustalla on todennäköisesti plasebo.


Näyttää yksinkertaiselta noin kirjoitettuna, mutta Blausell käy perustelut läpi monen tutkimuksen ja loogisen johtopäätöksen kautta. Näin varustettuna lukija opastetaan vaihtoehtohoitojen arvioinnin sekaan.

Bausell toimi viiden vuoden ajan Center for Integrative Medicinen tutkimusjohtajana. Laitos perustettiin vaihtoehtohoitojen tieteellistä arviointia varten. Urakan aikana hän suunnitteli monta vaihtoehtohoitojen tutkimusta. Akupunktiotutkimukset olivat Bausellin alaisia. Siksi hän keskittyy kirjassa teoriansa testaamiseen enimmäkseen akupunktion avulla. Btw, 98 % Aasiassa ja 97 % Venäjällä tehdyistä akupunktiotutkimuksista on positiivisia, mutta luku on n. 30 % Kanadassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa tehdyissä akupunktiotutkimuksissa. Suomessa luku on 55 %.

Käytyään - jälleen perinpohjaisesti - läpi tasokkaimmat vaihtoehtohoitojen tutkimukset on tuomio tyly. Meta-analyysit ja laskelmat ovat armottomia. Summa summarum: Vaihtoehtohoidot toimivat samalla teholla kuin lumevaikutus.

CAM therapies are nothing more than cleverly packaged plasebos.


- R. Barker Bausell.

Kirjan lukeminen vaatii keskittymistä. Onneksi Blausell osaa olla tarpeeksi kepeällä tuulella alustaessaan monimutkaisia selvityksiä. Snake Oil Science on pakollista luettavaa kaikille vaihtoehtohoidoista kiinnostuneille. Niin skeptikoille kuin vaihtoehtoterapeuteille.

15 comments:

Anonymous said...

Olisit nyt laittanut edes linkin ks. kirjan ostosivuille.

Mitä kaikkia CAM-terapioita tuossa kirjassa käydään läpi?

Tuosta akupunktiosta sen verran, että itse olen todistanut sen käyttöä nimenomaan kivunlievityksessä muun fysioterapiassa ja ajateltuna vaikutusmekanismina juurikin sympaticus ärsytys ja endogeenisten kipumekanismien aktivointi. Lyhyt neuloitus lisäsi potilaan olkapään aktiivista liikelaajuutta silminnähden havaittavasti.

Kyseessä ei ollut varsinaisesti akupunktio sanan vahvimmassa merkityksessa, sillä fysioterapeutin mielestä neulojen asettelulla ei sinänsä ollut väliä ja saman vaikutuksen saisi kuulemma aikaan vaikka potilasta potkaisemalla - neulat kuitenkin tuntuvat kivemmalta. :-)

Arviostasi jää hiukan hämäräksi, että ottaako kirja kantaa siihen onko endogenian aktivointi plasebolla hyvä vai huono juttu kirjoittajan mielestä?

Selväähän on, että mikäli ihmisen oma endogeeninen kipujärjestelmä saadaan aktivoitua jollakin menetelmällä niin ks. ihmisen kokemat kivut todella lievenevät sekä subjektiivisesti että myös objektiivisesti mitattuina.

Nykyisten tutkimusten valossa näyttää aika selvältä, että neulojen pistämisellä ihmiseen on selvä vaikutus ja indikaatiot kivunlievityshoitona; ja toisaalta neulojen paikalla ei ole suurtakaan merkitystä, ei ainakaan minkään perinteisen energiarata-ajatuksen tueksi.

Puhdasta TCM-taustaisen akupunktion käyttöä hoitona voidaan toki kritisoida, mutta kyllä neuloilla on oma paikkansa OMT-fysioterapian ja vastaavien hoitojen osana.

Sähis said...

Jaahas täytyykin pistää tilaukseen. Bad Medicine on jo loppu suoralla.

Teimme muuten oman lumelääkekokeen kotonamme, jokin aika sitten. Meidän pikku neiti oli ärtynyt ja nukkumaan meno takerteli. Useat merkit viittasivat uusiin hampaisiin. Parina päivänä neiti sai ihan perus särkylääkettä syötävää ruiskulla annosteltavaa. Samalla vakuuttelimme, että se auttaisi jos oli ikävä olla. Lääkkeen jälkeen kyselimme hetken päästä, että auttoiko. Kolmantena päivänä annoimmekin samoilla rauhoittelulla ja samalla ruiskulla mehua (meillä ei usein juoda mehuja). Lopputulos oli sama. Neitiltä tiedusteltaessa olo oli taas parempi ja nukkumaan meno onnistui hyvin. Huomautettakoon kuitenkin, että olimme valmiit antamaan lääkkeellistä kivun lievitystä heti jos ei apua olisi tullutkaan lumeella.

Vaikuttavia tekijöitä tässä voi olla moniakin (esim. oliko kipu enää yhtä voimakas kolmantena iltana kuin ensimmäisenä), mutta tämä on ainakin ilmainen tapa yrittää valjastaa lumevaikutusta.

Sähis said...

Ano:Arviostasi jää hiukan hämäräksi, että ottaako kirja kantaa siihen onko endogenian aktivointi plasebolla hyvä vai huono juttu kirjoittajan mielestä?

Änkeän väliin tiedustelemaan. Tarkoitatko siis ikään kuin "kivun siirtoa"?

Plasebohan tulisi olla mukana kaikessa hoidoissa. Se että virallinen hoito olisi kokonaan plaseboa onkin sitten moraalisesti hyvin arveluttavaa. Muistaakseni Trick or Treatmentissa siteerattiin jotain fiksua vapaasti suomentaen jotenkin näin "Lääkärin joka ei pysty tarjoamaan lumevaikutusta potilaalleen tulisi ryhtyä patologiksi". Harmittaa, kun en muista kuka tuon sanoi. Täytyy tarkistaa.

tyy said...

Anonymouksen kommentista jäi epäselväksi akupunkttuurijuttu, ehkä olen vain tyhmä. Sanoit, että neuloja pistelemällä saadaan vaikutus, mutta ei ole valiä minne tökätään. Ymmärsinkö väärin?

Saiskohan saman vaikutuksen jollain vähemmän dramaattisella tavalla, vaikka soittamalla beethoovenia? Tai ihan vaan pitämällä potilasta kädestä kiinni?

Paholaisen Asianajaja said...

Bausellin akupunktiokokeissa aito akupunktio ja valeakupunktio (neula ei läpäise ihoa) olivat yhtä tehokkaita. Akupisteiden sijainneilla ei ole mitään väliä.

Muihin kohtiin lisäystä kunhan pääsen pois töistä.

Anonymous said...

Nyymi tässä. Ymmärsit tyy oikein. Sillä pistetäänkö neulat TCM mukaisiin pisteisiin, hermon kulun mukaan vai täysin satunnaisesti ei näytä olevan suurta merkitystä. Todennäköisesti kannattaa kuitenkin pistellä suunnilleen sinne missä se kipu tai ajateltu kivun lähde on - näin potilaskin vakuuttuu siitä että hoidetaan oikeaa asiaa, mikä taas on tärkeää plasebon kannalta.

Täysin samaa vaikutusta ei varmastikaan saada pelkällä musiikin kuuntelulla, sillä voimakkaan suggestion lisäksi (johon Paholainenkin tuossa viittasi valeakupunktion tehon osalta) oikean neulan käyttö ihon läpi aiheuttaa myös suoraa kudostason ärsytystä - kuten esimerkiksi se mainitsemani potkukin - jota taas ei saada simuloitua ns. hands-off menetelmillä.

Eräitä tämän hetken kuumimpia teorioita ja tutkimuksen kohteita on minkälaisia vaikutuksia neulan kudoksissa pyörittelyllä (kuten yleensä akupunktion yhteydessä tehdään) on lihaskalvotasolla. Lihaskalvojen (fascia) osuutta erilaisiin tuki- ja liikuntaelinten kiputiloihin myös tutkitaan tällä hetkellä aktiivisesti maailmalla, niistä on mm. löydetty huomattavan paljon proprioseptiikkaan liittyviä reseptoreita sekä myös supistumiseen kykeneviä säikeitä - kyseessä ei siis suinkaan ole passiivinen kudosrakenne kuten on aiemmin luultu.

tyy said...

Akupunkteeraajat eivät vaan voi myöntää, että kyseessä on täysin puhdas plasebo.

Se on sitä. Vaikuttavaa mekanismia ei ole, satunnaisen neulojen pistely takapuoleen on koko hoitomenetelmä.

Humbuugia!

Paholaisen Asianajaja said...

Olisit nyt laittanut edes linkin ks. kirjan ostosivuille.

Lisäsin sen, jotta kaikki pääsevät tilaamaan kirjan Amazon.comista.

Mitä kaikkia CAM-terapioita tuossa kirjassa käydään läpi?

Akupunktio, aromaterapia, taideterapia, kylpyläterapia, kelaatiohoito, elektrostimulaatio, sähkömagneettinen terapia, valkosipulidieetti, yrttiterapia, kiinalaiset yrtit, homeopatia, LLLT (Low Level Laser Therapy), Taichi, musiikkiterapia, Terapeuttinen kosketus (TT). Ja pari muuta.

Arviostasi jää hiukan hämäräksi, että ottaako kirja kantaa siihen onko endogenian aktivointi plasebolla hyvä vai huono juttu kirjoittajan mielestä?


"Placebo effects are real, but they also have equally real limitations on how much can be expected of them from them. Neither a placebo nor a CAM therapy is going to cure anything that will not resolve itself or that the body does not have the capacity to deal with. Both a placebo and a CAM therapy that appeals to you, however, are equally capable of relieving pain if it isn't too severe."

Bausell neuvoo lukijaa hakemaan miellyttävimmän vaihtoehtohoidon, jotta saa tehokkaimman plaseboboostuaksen. Terapeutin neuvoja pitäisi noudattaa vaikka ne olisivat kuinka outoja. Tietenkään unohtamatta lääkärin sanaa.

Kristiina K. said...

Mielenkiintoinen tuo taichi, en ole aiemmin ajatellutkaan, että sitä voitaisiin käyttää kokonaisvaltaisena hoitona. Olen pitänyt sitä aina vain jumppaan verrattavana asiana, liikkeillä on vain tylsien kyykky varpaille nousten sijaan esim. hevosen harjan sukiminen ;)

Sitten taas toisaalta, kaipa se voi olla yhtä holistista kuin joogaaminen, joka tuntuu joillekin kristityille ryhmille olevan lähes yhtä paha asia kuin vierasta jumaluutta kumartaminen, koska siinä meditoidaan ja meditointi houkuttelee syntiin tai jotain sinne päin. Itselle taichi oli vain kiva harrastus, jossa sai kevyehköä liikuntaa.

Kirja liippaisee niin läheltä omaa alaa ja omia kiinnostuksen aiheita, että pakko laittaa tilaukseen.

Mika said...

Mainitseeko kirja noiden CAM-terapioiden kohdalla myös "samantyyppisiä" lääketieteellisiä hoitomuotoja? Ainakin sähköllä (analgesia, kuntoutus) ja magneettikentillä (neurologia) kun on ihan oikeaakin käyttöä.

Anonymous said...

Yrteistä puheenollen: Researchers find daily ginger consumption eases muscle pain by 25 percent.

Erinyymi said...

"Neither a placebo nor a CAM therapy is going to cure anything that will not resolve itself or that the body does not have the capacity to deal with."

Tämä onkin muuten mielenkiintoinen pointti sikäli, että suuri osa esimerkiksi fysioterapian piiriin kuuluvista tuki- ja liikuntaelimistön oiretiloista todella ovat sellaisia jotka paranevat itsestään ajan kanssa. Tyypillisinä esimerkkeinä vaikkapa nyt välilevytyrä, jäätynyt olkapää tai erilaiset hermopinteet ja lihasaitio-ongelmat (ns. penikkatauti). Kokonaan toinen asia sitten on, kuinka kauan noiden parantuminen ilman hoito kestää tai kuinka paljon ne haittaavat potilaan elämänlaatua ja työkykyä.

Kommentoin tähän siksi, koska joillakin ihmisillä - en väitä että täällä - tuntuu olevan vallalla ajatus, että tiloja jotka paranevat itsestään ei tulisi hoitaa.

Anonyymi said...

Onko missään tehty tutkimusta jossa vaihtoehtohoitoja käsiteltäisiin puhtaasti taloudelliselta kantilta esim. työkyvyn ylläpidossa / palauttamisessa (valtaosa työkyvystä kun koskee psyykkistä jaksamista ja on siten hyvin subjektiivista)?

Voisin kuvitella, että jos jollain hoidolla henkilö saadaan töihin päivää tai kahta aikaisemmin niin yhteiskunnan tasolla hoito maksaisi aika nopeasti itsensä takaisin.

Jektio said...

Onko kehitelty ja testattu tarkoituksella mahdollisimman tehokasta plasebohoitoa? Esim. jotain harmitonta nestettä useana injektiona kipukohtaan. Ja päihittääkö tämä vaikkapa akupunktion?

Anonymous said...

Jektio, "harmittoman nesteen injektiolla" - jos siis neula työnnetään tarpeeksi syvälle kudokseen - on täsmälleen sama fysiologinen vaikutus kuin akupunktiolla. ;-)

Vielä kerran kertauksena folks. Akupunktion vaikutusmekanismi ei ole mikään mystinen energiavirtojen ohjailu, vaan neulan työntäminen saa aikaan kudostasolla ärsytystä ("simuloitu kudosvaurio") joka taas aktivoi ja stimuloi kehon omaa endogeenista kivun inhibitiota.

Tätä vaikutusta taas ei saada aikaan pelkästään ihoa koskettamalla.

Mikäli akupunktiolla yritetään hoitaa tilaa, joka ei johdu neuromuskulaarisen järjestelmän häiriöstä, niin silloin vaikutusmekanismina on puhdas plasebo ja ns. sham-akupunktio on varmasti yhtä tehokasta hieronta tai halaus.