5.5.10

Ja taas, osa osa 29

Mitä saadaan kun homoseksuaalisuuden vaaroista varoittanut, lasten luonnollista kasvatusta painottanut, kristillisiä arvoja varjeleva ja samaa sukupuolta olevien oikeuksien rajoituksia ajanut mies lähtee lomalle Eurooppaan?

No tietenkin jatkoa Ja taas-sarjalle!

Konservatiivien Family Research Councilin jäsen George Alan Rekers on julistanut homouden olevan syntiä ja Raamattu erehtymätöntä Jumalan sanaa. Hän matkusti viikoksi opiskelemaan vanhan mantereen maneereja. Palatessaan Miamin kansainväliselle lentokentällä hänellä oli mukana avustaja. Tietenkin vain matkalaukkujen kantamista varten. Rekersin harmiksi hän palkkasi avustajan Rentboy.comin kautta. Sivusto on maksullisten miesten hankintaan tarkoitettu paikka. Rekers ei kiellä vuokranneensa avustajaa sen kautta, mutta avustapoika sanoo kaupankäynnin tapahtuneen sen sivuston kautta. Heti etusivulla käy selväksi ettei sen kautta hankita tavallista toimistotyöntekijää. Sopivan avustajan palkkaaminen vaatii monen suorasukaisen kuvan ja tekstin selaamista. Toki kuvissa on nahkaremmeihin pukeutuneita miehiä, mutta etusivulla oli tällainen teksti:

THIS SITE MAY NOT BE USED FOR THE ADVERTISING OF SEXUAL SERVICES OR TO ENGAGE IN ACTIVITIES REQUIRING THE PAYMENT OF MONEY FOR SEX OR OTHER ILLEGAL ACTIVITIES.


Rekers vastasi toimittajille, että tajusi avustajapojan olleen prostituoitu vasta kesken matkustamisen. Hän valitteli arkaa selkää, joka oli heikossa kunnossa leikkauksen jälkeen. Siksi vanhempi herrasmies tarvitsi nuorta ja viriiliä kantoapua.

Vaikka Rekers nähtiin kantamassa omia laukkuja lentokentällä.

Täytyy muistaa, että Rekers on luennoinut ympäri maailmaa teinien seksuaalisuudesta. On täysin mahdollista, että hän käytti Rentboy.comia tuoreen tutkimuksen tekemiseen. Molemmat kieltävät mitään petipuuhia tapahtuneen Euroopassa. Vuokrapoju siisti profiiliaan Rentboy.comissa heti matkan jälkeen. Ennen matkaa kirjoitetuissa sähköpostiviesteissä Rekers hehkuttaa sitä kuinka ihanaa ja kivaa matkustaminen olisi nuoren pojan kanssa. Hän varasi Lontoossa yhteisen huoneen erillisillä sängyillä.

Joten on täysin mahdollista, että Rekers on täysin hetero. Tai parantunut siitä mikä häntä vaivasi. Ymmärrän miksi Rekers eksyi Rentboy.comin sivuille. Itse hankin remonttiapua ja kirjanpitoneuvontaa Rattopojat.fi tai Kankihousuissa.comin kautta. Ne pojat ovat aina avuliaita.

Kiitos vinkistä H. Kinnuselle.

1 comment:

Dodekaedri... said...

Mielenkiintoista ja huvittavaa.

Uskonnollinen usko voittaa jopa kuoleman pelon siten, että saa antamaan henkensä terrori-iskussa, mutta seksuaalista himoa se ei oikein tunnu selättävän. Ainakaan aina.

Olemmemko löytäneet Jumalan voittajan? Seksuaalinen himo ainakin näyttäisi joskus ottavan kunnon erävoiton Jumalasta silloin tällöin.