20.5.10

Quantum-Touch® Valkeakosken Sanomissa

Maaliskuussa Valkeakosken Sanomat esitteli homeopatiaa ilman kritiikin lemua. Tänään kyseisen sanomalehden selailu aiheutti kulmakarvan kohoamista. Hyvinvointi-osiossa esiteltiin 2/3 sivun verran kvanttikosketuksen erinomaisuutta. Toimittaja Eila Saukkonen oli haastatellut paikallista energiahoitajaa. Energiahoitaja toteaa, että "Tällä on saatu paljon hyviä tuloksia. Amerikassa tämä kuuluu jo sairaanhoitajien jatkokoulutukseen."

Mihin energiahoito perustuu?

"Hoidon selitetään perustuvan värähtelytaajuuden kohottamiseen hoidettavissa kohdissa. Kiputila voi mennä ohi muutamassa minuutissa."

Ei siis mitään mitattavaa tai havaittavaa muutosta kehossa, vaan ihmisen käsityksissä ja mielikuvissa paranemisesta.

Energiahoitojen uutuus on Quantum-Touch®-hoito. Sitä on markkinoitu ahkerasti uskomushoitopiireissä.

Quantum-Touch® on maailmalla yksi kaikkein nopeammin leviävistä energiahoitomuodoista, eikä ihmekään, sillä se on usein yllättävän tehokas.
Virallisia Quantum-Touch® hoitajia on nykyään noin 50 maassa ja hoitajien määrä kasvaa jatkuvasti. Sitä käyttävät hoitotyössään niin lääkärit, fysioterapeutit, hierojat kuin perinteiset energiahoitajatkin.

Kaikki voivat oppia viikonlopun aikana kvanttityöpajoissa miten ehtymätöntä voimavaraa käytetään ihmisten parantamiseen. Koulutus onnistuu myös videokasettien kautta (90 $), tai perustyöpajan kautta (295 $), tai hoitajakoulutukseen liitettynä kurssina (315 $). Näiden avulla saa itselleen arvostetun Quantum-Touch®-sertifikaatin. Valkeakosken Sanomat mainitsee, että Suomessa on tällä hetkellä yksi virallinen QT-kouluttaja. Pian valmistuu kolme uutta kouluttajaa.

Energiahoidoille tyypilliseen tapaan asiakkaalle ei anneta pillereitä eikä jäseniä taivutella. Toki kaikkea kvanttikosketusta voi yhdistää kaikkiin hoitomuotoihin.

"Hoidossa ei käytetä lihasvoimaa. Hoitaja ei niksauttele eikä naksauttele, ei väännä eikä kierrä."

Eli QT-hoitaja pitää kämmeniään kiinni asiakkaassa. Käsistä virtaa värähtelytaajuuksia kehoon.

Parhaiten kvanttihiplaus ja artikkelissa mainittu reiki, toimivat - kappas vain - lääketieteellisen hoidon tukena. Vaihtoehtohoidoille tyypilliseen tapaan Quantum-Touch® tarjoaa parhaimmat bonukset kivun lievityksessä. Se liittyy olennaisesti vaihtoehtohoitojen taustalla olevaan perustekijään: ne ovat parempaan pakettiin pakattua lumehoitoa. Tästä lisää Snake Oil Science-kirjan arvostelussa.

Energiahoitaja kertoo reikistä saamistaan kokemuksista:

"Reiki on tehokkaimmillaan, jos hoitoon pääsee neljänä päivänä peräkkäin."

Mistä tulikin mieleeni. Niskani jumittui ja tuli todella kipeäksi viime viikolla. Pahimpana päivänä otin yhden kipupillerin. Seuraavina päivinä jätin pillerit väliin, sillä tiesin mitä tulee tapahtumaan. Kunhan en reväytä niskaa ja hartioita, niin kipu hellittää itsestään. Ja niinhän siinä kävi. Olisin tietenkin voinut mennä vaihtoehtohoitajalle, joka antaa minulle terapiaa X parin päivän ajan.

Miten kivulleni olisi käynyt?

Kipu olisi aika varmasti vähentynyt. Häipyyhän se ilman mitään hoitoa. Olisin tietenkin yhdistänyt saamani terapian kivun vähenemiseen. Post hoc ergo propter hoc, baby.

Onko QT:n teholle kertynyt tieteellistä näyttöä?

Virallisilla sivuilla ei heti sellaista tule vastaan. Usein kysytyissä kysymyksissä todetaan, ettei QT-energiaa osata vielä havaita suoraan.

What is the difference between life-force energy and electricity?

Life force energy appears to be a completely different kind of energy from electricity. Current science does not have the instruments to measure it (yet). It appears not to obey the inverse-square law which describes how most electrical forces dissipate rapidly with distance.


Vaikka oletetut mekanismit olisivat mysteerejä, niin kuitenkin QT:n mahdollisia vaikutuksia pitäisi pystyä mittaamaan kunnollisissa lääketieteellisissä kokeissa. Valitettavasti QT on niin uunituore vaihtoehtohoito, ettei sitä ole keritty testaamaan tuplasokko- ja plasebokontrolloiduissa kokeissa. Tämä ei tietenkään hidasta tippaakaan koulutusseminaarien ja -materiaalien myyntiä. Kaikki merkit kuitenkin viittavaat siihen, että QT päätyisi samalle tasolle reikin kanssa.

Esim. Trick or Treatment? Alternative medicine on trial-kirjassa Simon Singh ja Edzard Ernst käyvät läpi vertaisarvioidut tutkimukset reikin toimivuudesta. Tutkimuksia on kertynyt, mutta ne on suoritettu ala-arvoisesti. Reikin toimivuudesta ei ole kertynyt vakuuttavaa materiaalia.

2 comments:

Sähis said...

Näitä on välillä pakko ihmetellä onko nää ihan tosissaan.

Paholaisen Asianajaja said...

Nähtävästi hyvin hyvin tosissaan. More to come in near future.