4.4.11

Rokotusinfo Suomen Kuvalehdessä

Rokotusinfo Ry painottaa, että jokaisen täytyy itse harkita rokottaako vai ei. Harkinnan tukemiseksi kannattaa myös käydä kirjastossa lukemassa Suomen Kuvalehti 1.4.2011 ja kaivaa esiin sivu 34. Voit toki myös ostaa lehden lehtipisteistä. Suomen Kuvalehti otti selvää H1N1-otsikoissakin pyörineestä Rokotusinfosta.

Teräviä kysymyksiä -artikkelissaan Petri Pöntinen käy läpi tuon huolestuneista vanhemmista koostuvan yhdistyksen taustoja. Seitsemän sivun pituinen teksti on hyvä selonteko Rokotusinfon synnystä ja kehityksestä. Rokotusinfon puheenjohtaja Jyrki Kuoppalan haastattelussa Hollannin televisiossa 14. helmikuuta 2011 viranomaiset saivat kuulla kunniansa. Kuoppala sanoi, etteivät terveysviranomaiset huolehtineet rokotteen tiedottamista hyvin. Mikä onkin ihan asiallinen syytös. Tämän lisäksi tänä 43-vuotias tekniikan ylioppilas totesi, että viranomaiset ovat tietoisesti esittäneet rokotteen turvallisuuden liioiteltuna. Eli he tiesivät rokotteen olevan vaarallinen.

Viranomaisten täytyisi aina muistuttaa rokotteiden pienistäkin riskeistä, josta olen Rokotusinfon kanssa aivan samaa mieltä. Ne samat tiedot löytyvät rokotepakettien selosteista, mutta kukapa niitä jaksaa lukea? Hoitajien ja lääkäreiden pitäisi muistaa sanoa niistä jotakin ääneen. Tiedotuksen vastapainona täytyy muistella sitä miten rationaalisesti ihmiset reagoivat tietoihin, eli moni ei ymmärrä/osaa suhteuttaa riskejä rokotteiden hyötyihin. Tästä johtuvan pelon takia vanhemmat sitten jättävät rokottamatta lapsiaan. Seuraukset ovat tiedossa, kun kadonneeksi luullut taudit palaavat.

Pöntinen kirjoittaa asiallisesti siitä, että Rokotusinfon tapa tuoda esiin tietoa rokotteista ja niiden turvallisuudesta ei ole ihan tasapuolinen. Tasapuolisuudella minä voisin jopa väittää, että Rokotusinfo tasapainottaa laadukkaan tutkimuksen vastapainoksi sivuilleen huonoa tutkimusta. Väittämäni perustuu siihen miten heidän sivuillaan pidetään luottavana esim. Mark Geier ja David Geier parivaljakon tekemiä tiomersaalitutkimuksia.

Toinen heti mieleeni putkahtava esimerkki on ic Wales: Tutkijat: MPR-rokotteella ja autismilla suora yhteys, jossa mainitaan Vijendra Singhin ja Ryan Jensenin tutkimukset, mutta niistä paljastuneita ongelmia ei mainita missään.

Vijendra Singhin tuottamat tulokset MPR-rokotteen ja autismin yhteydelle joutuivat huonoon valoon. Singh oli todistanut Yhdysvalloissa, että MPR-rokote oli aiheuttanut tavallista korkeammat vasta-aineet tuhkarokkoa sekä hermosoluja vastaan. Tarkempi tiirailu Singhin tieteeseen paljasti kaksi tärkeää vikaa: autistisilla lapsilla ei ollut hermosoluvaurioita, ja tuhkarokkoasiantuntijoiden mukaan Singhin kokeilla ei pystyisi havaitsemaan tuhkarokon vasta-aineita. Hupsista!

Rokotusinfo.fi pitää vieläkin esillä epäilyjä MPR-rokotteen ja autismin välisistä yhteyksistä.

Karmeimmat asiat Rokotusinfosta tulevat esiin siinä, miten he ovat toivat vuonna 2007 Suomeen puhujaksi rokotepeloittelun madamen Viera Scheibnerin. Scheibner on niitä ihmisiä, joiden mielestä kaikki rokotteet ovat vaarallisia ja kaikista rokotteista pitäisi luopua.


Yksikään rokoteammattilainen ei seiso avoimesti Rokotusinfon riveissä. Turun yliopiston lääketieteellisen etiikan professori Veikko Launis uskoo, että Rokotusinfo ei edes toivo sitä.
"Oikea, vihkiytynyt asiantuntija joutuisi koko ajan vesittämään heidän viestiään."


Rokotusinfon asiantuntijuus onkin hieman mystinen. Vuosikertomuksia tai toimintasuunnitelmia ei luovuteta, sillä hallituksella on ollut joka vuosi liikaa kiireitä niiden laatimiseen. Hallituksen jäsenten nimiä ei julkaista.

1. Keitä Rokotusinfo ry:ssä toimii, miksi ja millä asiantuntemuksella?

Meitä yhdistää se, että olemme lasten vanhempia jotka haluavat tehdä jotakin parantaakseen rokotuksia koskevan informaation saatavuutta. Alkuvaiheessa mukana olleista yksi toimi hoitoalalla mutta ei ole enää mukana toiminnassa, toinen on luonnontieteiden tohtori. Lääkärin koulutusta tai muuten lääketieteellistä tutkintoa ei ole kenelläkään hallituksessa. Yhdistyksen hallituksessa toimii viisi ihmistä.


Petri Pöntinen on kaivanut esille Rokotusinfon juuret: Luonnonlapsi, antroposofiaa ja vaihtoehtohoitoja.

Siinä missä 90-luvun autismi ja MPR-rokotekohu yhdisti huolestuneita vanhempia useiksi rokotekriittisiksi ryhmiksi, on vastaava varmasti tapahtunut tällä vuosituhannella H1N1-pandemian aikana. Vanhemmat pääsevät taistelemaan koneistoa vastaan. Rokotteisiin liittyvien uutisten kommenttiosuudet täyttyvät nopeasti rokotekinastelusta.

Aivan lopussa Pöntinen kysyy Rokotusinfon johtajalta tärkeän kysymyksen.

Jyrki Kuoppala, onko rokotuksista enemmän haittaa kuin hyötyä? Suomen tunnetuin rokotuskriitikko kiertää kysymyksen.
"Meidän järjestön rooliin ei kuulu ottaa siihen kantaa."

4 comments:

Ofelia said...

Voi että, minun hörhötuttuni pitäisi lukea tämäkin juttu... Hänhän kiihtyi aivan järjettömästi kun uskalsin kritisoida Rokotusinfoa ja väitin että siellä ei ole paljon ammattilaisia kirjoittelemassa. "Siis uskallat väheksyä asioista tietoisia vanhempia jotka osaavat lukea ja itsekin ottaa selvää asioista??!!" Pitää varmaan ostaa se Suomen Kuvalehti kun taas olisi parin viikon päästä hörhötapaaminen tiedossa. ;-)

Sähis said...

Tottahan kuitenkin on, ettei viranomaisille tai terveyshuollon ammattilaisille onnistunut kritisoiminen tarvitse lääkärin papereita, vaan tärkeintä on ikään kuin rauta väitteiden takana. Se jos jokin on se rokotusinfon selkein haitallisen ja vääristyneen sanoman merkki.

Täytyy kuitenkin muistaa, että samanlaisiin hölmöyksiin pystyvät myös ammattilaisen paperin omaavatkin (hyvä aloittaa vaikka Antti Heikkilästä, joka taitaa olla taas lähiaikoina Radio Rockissa). Toisaalta taas jotkut kellosepätkin (ja muut täälläkin) onnistuvat ajoittain tuomaan asioihin vankkaa tietoa, joille löytyy todelliset lähteet, ja jotka olisi myös viranomaisten välillä ottaa huomioon.

Paholaisen Asianajaja said...

Sähis, olet oikeassa. Tärkeintä loppupeleissä ei ole se mitä käyntikortissa lukee, vaan kuka käyntikortteja ojentavista tyypeistä pystyy perustelemaan kantansa loogisesti ja tutkittuun tietoon nojautuen.

Anonymous said...

Eihän tuo hallitus nyt ainakaan salainen ole, tiedothan saa yhdistysrekisteristä kuka tahansa.

http://www.skepsis.fi/lehti/2010/2010-4-laine.html

Ainakin hallituksessa on huuhaahoitoja myyvä Pirjo Isorinne