11.4.11

Viisi pitkää vuotta

Blogini ensimmäinen bloggaus ilmestyi internettiin tasan viisi vuotta sitten. Epämääräisiä kirjoituksia on kertynyt 2781 kappaletta. Vakioasiakkaita käväisee täällä hieman yli sata per päivä. Ei paha. Aivoni hämäristä sopukoista on ilmestynyt höpinää mm. Kuolemantähdestä, paljastuksia, jogurttileipiä, TJT:tä, soluttautumista homeopaattien luennoille. Ja paljon, paljon muuta. Olen saanut netin kautta uusia tuttavuuksia. Sekä uusia vihamiehiä ja -naisia. Valituksia on tullut homeopaateilta ja reikimestareilta. Kaikesta huolimatta olen nauttinut näistä viidestä vuodesta netissä. Aion myös jatkaa uraan juurtuneella tyylilläni. Haters gonna hate. Aina silloin tällöin erehdyn myös trollaamaan mitä erilaisimmilla keskustelupalstoilla. En ole ylpeä siitä, mutta en mahda himoilleni mitään. Uutena pitkän aikavälin projektina työstän opaskirjaksi (e-kirjaksi?) tarkoitettua tekstiä huuhaan tunnistamiseen ja testaamiseen.

Vaatimattoman merkkipaalun kunniaksi laitan pystyyn kilpailun. Vuosien varrella olen laittanut postiin useamman opuksen. Kirjojen ostamisen ja postimaksujen jälkeen täytyy todeta, että bloggaaminen on kallis harrastus. Kaikesta huolimatta olen valmis jättämään uusien norppaturkilla vuorattujen tyynyjen ostamisen väliin. Laitan rahaa jälleen kerran kirjan postimaksuihin. Tyrkyllä on seuraavanlaisia palkintoja:

Bad Medicine, Christopher Wanjek


Bad Medicine, David Wootton


Why We Suck, Dr. Denis Leary


Voittaja saa valita itselleen yhden noista kirjoista. Osallistu lähettämällä sähköpostia tuttuun osoitteeseen: diabolieh AT yahoo . com. Otsikoksi "Kilpailu". Voittaja arvotaan satunnaisnumerogeneraattorilla. Kilpailu päättyy viiden vuoden kuluttua.





Tai 30.4.2011.

10 comments:

Tomi said...

Onnea viidestä vuodesta.

Minä kun luulin norpannahkatyynyjen (nimenomaan saimaannorpan) tulevan Skepsiksen jäsenetuna.

Mikko Olavi said...

Onneksi olkoon!

Pauliina said...

Onnea, onnea, onnea vaan
Cthulhu ja punainen perunamaa!

Ana said...

Hyvää syntymäpäivää blogille, kiitos paljon ja woimaa jatkamiseen!

Sähis said...

Onnea onnea...Kirjoituksesi on jo tosiaan viisi vuotiaan tasoisia...:)

Sähis said...

buahahahaaa. hauskaa kommentoida toisten kirjoituksia ja jättää samalla jälkeensä pikku pikku yhdyssanavirheitä ;)

Tomi said...

Sähis, mutta normaalistihan me skeptikot kirjoitamme täysin virheetöntä Suomea.

Tomi said...

Jatketaan PA:n suomen mollaamista, suomeksi "satunnaisnumerogeneraattori" on satunnaislukugeneraattori.

Paholaisen Asianajaja said...

Jatketaan PA:n suomen mollaamista, suomeksi "satunnaisnumerogeneraattori" on satunnaislukugeneraattori.


Potatoe, pumpkin.

Paholaisen Asianajaja said...

Voittajaksi selviytyi S. Tamminen. Onneksi olkoon!