1.10.11

Uskonnottomia Suomessa ja hieman jumalanpilkasta

Piristävä uutinen tälle päivälle. Suomessa on uskonnottomiksi laskettuja ihmisiä yli miljoona kappaletta. Tarkemmin sanottuna yli miljoona ihmistä, jotka eivät kuulu uskonnolliseen yhdyskuntaan. Se mihin he uskovat tai eivät usko ei vielä selviä tuosta tiedosta. Tapakristillisyyden ja tapauskonnottomuuden suhteet vaihtelevat asuinpaikkojen mukaan. Syntisissä etelän kaupungeissa on tietenkin enemmän jumalattomia. Pohjanmaalla luotetaan enemmän Herraan.

Alueelliset erot ovat suuria, sillä Etelä-Pohjanmaalla vain yhdeksän prosenttia ei kuulu uskonnolliseen yhteisöön. Uudellamaalla heitä on 27 prosenttia asukkaista. 25 - 34 -vuotiaista uusmaalaismiehistä peräti 42 prosenttia ei ole minkään yhteisön jäsen.
Ehkä muutaman vuoden kuluttua noin kolmannes suomalaisista ei usko jumalolentoihin. Jotkut voivat jopa pilkata jumalolentoja. Teolle on omistettu oikein päivä. Jumalanpilkan ja sananvapauden yhteyttä ei voi millään aliarvioida, sillä jumalattomat puheet tuottavat ongelmia ympäri maailmaa. Turkissa pilapiirros loukkasi uskovaisten tunteita, joten piirtäjä Bahadır Baruter sai syytteen jumalanpilkasta. Hän voi päätyä turkkilaiseen vankilaan. Syynä ihmisten raivoon oli pilakuvaan piilotettu teksti:

"Allahia ei ole olemassa. Uskonto on valhetta."

9 comments:

Anonymous said...

Kanssaihmisille tärkeiden asioiden avoin halveksunta ja pilkkaaminen ei ole järin sivistynyttä tahi kehittynyttä käytöstä eikä myöskään rakentavaa keskustelua.

Jos uskonnottomuus on fiksua, niin kannattaisi käyttäytyä sitä kuvaa ylläpitävällä tavalla eikä taantua fundamentalistien tasolle.

Paholaisen Asianajaja said...

Olen täysin samaa mieltä anonyymin kanssa. Ja myös sitä mieltä, ettei ihmisiä saa heittää linnaan huonosta käytöksestä tai toisten tunteiden loukkaamisesta.

Usein uskonnon pilkkaaminen onnistuu helposti vain toistamalla mitä mikin pastori on milloinkin sanonut, tai upottamalla youtube-videon jostakin häröilevästä ylistyssessiosta. Tai huomauttamalla, että jotkut ovat rukoilleet ruuminavauksen kokeneen ruumiin virkoamisen puolesta.

Jumalanpilkan suurin ongelma onkin siinä, että harva on Voltairen ja Oscar Wilden veroinen sanan säilä.

Tomi said...

Ano, miksi ateistiksi itsensä kutsuminen oli kanssa ihmisten halveksimista?

On oikeastaan outoa, että jos uskonnollisessa keskustelussa sanoo olevansa ateisti, niin se koetaan hyökkäykseksi.

Ofelia said...

Mutta monet muslimit eivät kuulu mihinkään yhdyskuntaan vaikka ovat erittäin harjoittavia uskovaisia. :/ Kuinkahan moni näistä yli miljoonasta on siis esim. muslimi?

RH said...

Toisaalta, moniko "uskomaton" ihminen kuuluu johonkin uskontokuntaan, syystä tai toisesta?

Anonymous said...

Itse olen alkanut kokea termin "uskonnoton" lievästi loukkaavana, koska siihen liittyy vivahde, että uskonnottomalta puuttuisi jotakin mitä hänellä pitäisi olla.

Tikari said...

"Kanssaihmisille tärkeiden asioiden avoin halveksunta ja pilkkaaminen ei ole järin sivistynyttä tahi kehittynyttä käytöstä eikä myöskään rakentavaa keskustelua."

Fundamentalistien kanssa ei voi käydä rakentavaa keskustelua, koska he eivät suostu siihen. Tämä kävi selväksi uutisesta. Homman nimi on turpa kiinni tai vankilaan, keskusteleppa siinä rakentavasti.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Anonyymi voi mennä kertomaan asiansa niille fundamentalisteille. Suoraan sanoen en usko että menee. Sillä jossain ihme maailmassa fundamentalistien harjoittama provikaatio on sallittua, sehän vain kertoo että uskonto on heille tärkeää. Ja tämän pitäisi olla pörröistä.

Uskonnottomien olemassaolo näyttää loukkaavan, jo asian ääneen sanominen on monille provosoivaa. Mittasuhteet ovat siksi liioiteltuja.

Hauskinta on tietysti se, että esim. kun kokeilin aikanani muutaman vuoden sellaista leppoisampaa linjaa, niin ateistia pidetään eivakavasti otettavana. Jos ei debatoi, esittää että uskonnottomuus on typerää ja irrationaalista. Jos debatoi, herjaa. Kun kerran syytetään joka tapauksessa, niin kannattaa toimia niin että syytteeseen on sitten aihetta. Jos tuomio nasahtaa, voi saman tien nauttia rikoksen tekemisestä.

Anonymous said...

Äärimmäisen harva ateisti menisi esimerkiksi paikallisen papin luokse kertomaan, kuinka typeriä hänen uskomuksensa ovat. Sen sijaan julkisuudessa ateisteina esiintyvät (+muut viattomat) saavat kärsiä kaiken maailman uskonnollisista häiriköistä.