28.10.11

Allahin hämähäkit

The Spiders of Allah - The travels of an unbeliever on the frontline of holy war, James Hider.

Minulta on joskus kysytty miten voin mukamas olla ateisti, jos olen kiinnostunut uskonnosta näin paljon. Varmasti jossain sisälläni on salattu kaipuu Jumalan luokse, jne. Vastaukseni on vedota siihen, että vaikka en usko jumalolentoihin ovat jumalolentoihin uskovat ihmiset todellisia. He äänestävät vaaleissa ja tekevät jotakin pahempaa.

The Spiders of Allah kertoo niistä uskovaisista, jotka äänestämisen lisäksi kantavat rynnäkkökiväärejä. Hider on kiertänyt haastattelemassa palestiinalaisia, israelilaisia ja irakilaisia. Uskonnottoman korvissa perustelut omien uskomusten todellisuudesta ovat melko... uskomattomia. Juutalaiset tietävät olevansa Jumalan valittu kansa. Perinteet tekevät oikeutusta eristenäisyyttä ajavalle politiikalle. Juutalaiset odottavat taivaasta ilmestyvää temppeliä, joka ilmoittaisi oikean messiian paluun olevan lähellä. Jotkut keräävät varoja uuden temppelin rakentamiseen, mutta uskossaan vankat tietävät, että Jumala pudottaa kokonaisen kolmannen temppelin suoraan vanhan päälle. Palestiinan ja Israelin väliset jännitteet ovat pientä kauraa verrattuna Hiderin kokemuksiin seuraavalla työreissulla.

Hider toimi The Timesin toimittajana viimeisimmän sodan jälkeen Irakissa. Hän koki taikauskoa, ennakkoluuloja ja tappavaa fanaattisuutta. Saddam Husseinin hallinnon ikeen alla kasvanut sukupolvi ei kauheasti välitä ihmisarvosta. Jenkkien tuomat modernit arvot eivät istu irakilaiseen ajatusmaailmaan. Perinteet ja perusarvot ovat tärkeämpiä. Eli kunnia on tärkeämpää kuin perheen selviytyminen. Eikä pommituksissa kuolleen veljen puolesta kerkiä kovin pitkään surra, sillä pääsihän veli suoraa paratiisiin. Saddam selviytyi salamurhista amulettinsa avulla. Sen toimivuutta oli testattu lehmällä, jonka kaulaan amuletti ripustettiin. Kohti ammutut luodit eivät osuneetkaan lehmään. Tämä on varmaa tietoa kansan keskuudessa.

Allahin hämähäkit ilmestyivät, kun Irakin kansa alkoikin vastarintaan miehittäjiensä/vapauttajiensa tekosista huolimatta. Afganistanista ja vähän muualtakin saapui sekalainen joukko terrorisoimaan. Heidän mukanaan tuli uusia uskomuksia. Siihen vielä päällä shiiojen ja sunnien väliset kiistat siitä mikä on oikea tapa seurata profeetta Muhammedin opetuksia, niin soppa on erittäin sakeana.
Kaupungissa kasvaneet nuoret irakilaiset eivät tienneet mitä kamelihämähäkit ovat. Kun valokuvat niistä levisivät netissä, alkoivat myös puheet siitä miten Allah on lähettänyt hämähäkit tappamaan vääräuskoisia. Kaikkihan tietävät, että kamelihämähäkki juoksee ihmistä nopeammin aavikkohiekalla. Se hyppää kiinni kameleiden vatsoihin, jotta myrkkyhampaiden myrkky lamaanntuisi ison eläimen. Sitten hämähäkit syövät kamelin. Nom nom. Vastarinta levitti valokuvia joissa kamelihämähäkit roikkuvat tyhjistä amerikkalaisten sotilaiden kypäröistä. Olihan joku kuullut varman uutisen siitä, että peräti 60 USA:n sotilasta oli kuollut, kun hämähäkkejä ilmestyi asevarikolle. Allah on suuri!

Hinder kuvailee rikkaasti sitä outoa maailmaa, joka kiehtoo minua suunnattomasti, mutta johon en uskaltaisi matkustaa ilman luotiliiviä. Uskonnon tarjoamat selitykset ovat lohduttavia monelle ihmiselle, kun naapurusto räjäytetään kranaatti kerrallaan ilmaan. Kirjaan on koottu karmaisevia tarinoita. Kulttuurien väliset erot ovat valtavia. Kuolema koskettaa monia, mutta siihen reagoidaan erilailla. Allahin hämähäkkien lukemisen jälkeen olen erittäin onnellinen siitä, että elän Suomen kaltaisessa valtiossa.

Ai niin, nuo puheet irakilaisten kamelihämähäkkien vaarallisuudesta ovat potaskaa. Oikeasti ne syövät sirkkoja ja muita hyönteisiä. Ne eivät hyppää ihmisten rinnuksille.

No comments: