11.10.11

Mene helvettiin ja Jeesus-laastari

Findance.com esittää minua kiinnostavan asian journalistisen tasapuolisesti kysymysmuodossa:

Huijari vai hyvällä asialla?

Master Kek Eng Seng tarjoaa Malesiassa eräänlaisia turistimatkoja Taivaaseen, jossa voi tavata mm. edesmenneitä sukulaisia.

Halukkaat pääsevät mukaan kolmetuntiselle reissulle 23. lokakuuta noin 40 euroa pulittamalla.

- Tämä on kauan poissa ollut perinne, joka on tuotu vasta hiljattain uudelleen esille Malesiassa, miekkonen vakuuttaa.


Suomalaisille kerrottu versio on hieman turvallisempi, kuin Malesiassa järjestettävä tuonpuoleinen reissu oikeasti on. Tai oli. Ensimmäinen turistimatka järjestettiin elokuun 29. päivä. Kek Eng Seng veloittaa turisteilta rahaa matkasta, joka johtaa helvettiin. Ei onneksi kristittyjen Helvettiin, vaan aasialaiseen henkimaailmaan. Reissu järjestetään paikallisen Nälkäinen aave festivaalin aikana. Henkimaailmaan uskovat ihmiset saavat oikeuden maksaa kiertueesta, jolle ei anneta takuita henkiolentojen tapaamisesta. Seng ja kumppanit ovat taolaisen henkisyyden ja tiibetiläisen buddhalaisuuden ammattimaisia harrastajia. Aikaisemmin kiertuetta on myyty Sengin temppelissä, mutta kaduille viety karnevaali mahdollistaa jopa sadan asiakkaan osallistumisen. Kuitenkin turistireissulle osallistui vain 54 elävää ihmistä.

Asiakkaiden silmät sidottiin. He istuivat teltassa, jossa Seng rummutti henkiolentoja esiin ja lausui sutria. Jos joku onnistui näkemään aaveita, niin heitä neuvottiin puhumaan kuolleilla. Valitettavasti kuolleet eivät osaa puhua takaisin, kuten Seng valaisi, heillä ei ole kehoa jolla puhua. Varmasti jotkut kokivat reissun henkisesti tärkeäksi. Toiset valittivat ulkoilman melusta, joka esti henkiolentojen havaitsemisen. Parempi onni ensi kerralla. Uutisista ei selviä kuinka paljon asiakkaat maksoivat lipuistaan.

------------------------------


Suomessa kukkahattutädeillä on uusi huolenaihe. Nuorille on jaettu salaperäistä Jeesus-laastaria. Uutisissa on ollut juttua potentiaalisesti vaarallisista kipulaastereista, jotka sisältävät fentanyylia. Huolestuneet vanhemmat ovat soitelleet seurakunnan perään. Mitä näissä laastareissa oikein on? Elossa.fi kampanjan tiimoilta jaettavien Jeesus-laastareiden vannotaan olevan huumettomia.

Mutta jos elämä on parasta huumetta, ja Jeesus on tie ikuiseen elämään, niin Jeesus-laastarit sisältävät äärettömästi huumeita! Voisiko joku pyydän ajatella lapsia!

Kiitos vinkistä J. Niemelälle.

3 comments:

Anonymous said...

Vanha viidakon sanonta: Jeesus on kiva koville.

Morze said...

Hesarissa taisi olla pikku juttu, jossa kerrottiin Oulun poliisin etsivän fentanyylilaastareita levitteleviä diilereitä yhden nuoren kuoltua yritettyään käyttää laastareisa eristettyä tavaraa suonensisäisesti. Hmm.

Maria said...

Jutusta tuli mieleen Harry Harrisonin The Stainless Steel Rat Goes To Hell jossa oli meneillään samantapainen huijaus.