7.10.11

Rahaa rukoilemalla

Crystal katedraali oli pahemmassa kuin pulassa. Kalifornialainen megakirkko ei saanutkaan tarpeeksi rahaa menojensa kattamiseen. Taulutelevisiot, televisiolähetykset ja lastentunneille tuodut aidot lemmikkieläimet eivät olleetkaan aivan ilmaisia. Samoin kiinteistön ylläpitö ei onnistu pelkillä talkootöillä. Velkoja kertyi yllättävän paljon, kun seurakuntalaisten määrä hupeni. Yhteensä noin 50 miljoonan dollarin suuruinen lasku pakotti kirkon pomot aloittamaan rukouskampanjan rahojen saamiseksi. Avustuksilla pitäisi karkottaa velkojat, jotta vaatimattoman näköinen rakennus ei päätyisi maallisten tapahtumien kohteeksi.




Keräys on toistaiseksi tuottanut runsaasti rahaa. Peräti 4737 dollaria. Se jää vain aavistuksen jälkeen 50 miljoonasta. Velkojen eräpäivän lähestyessä kirkon edustaja vakuuttaa, että lahjoituksia on saatu lisää jopa satoja tuhansia dollareita. Hän ei osannut kertoa tarkempia lukuja. Menossa on viimeinen rutistus, sillä he odottavat ihmetekona loppuja rahoja. Kirkon facebooksivulla todetaan, että kirkon puolesta rukoillaan 24 tuntia vuorokaudessa jokaisena päivänä.

1 comment:

Morze said...

Olisi kyllä hieno konferenssikeskus. Ja ehkä se kohta onkin.