12.9.08

Väljää Taskurahaa: Viimeinen Viipalointi, osa 1/2.

Uskalsin eilen katsoa legendaarisen Loose Change-elokuvan. Sain nauttia iloisesta yllätyksestä, sillä JIMi esitti Loose Change: Final Cut-version, jota en ollut vielä nähnyt. Tämä uusin versio on aivan eri elokuva kuin edelliset inkarnaatiot. Parannus on huomattava. Edellisten versioiden foliohattujutut ovat poissa. 

Asiaa voisi verrata älykkääseen suunnitteluun, joka yrittää olla jotain muuta kuin kreationismia. Esim. Osama bin Ladenin syyttömyyttä yritettiin vielä puolustaa vetoamalla siihen ettei hän ole sanonut olleensa iskujen takana. Eikä nauhoilla olevat tunnustukset kelpaa, sillä Osama on liian lihava. Enää tätä Läski-Osama episodia, eikä kultasormuksen kauhistelua, esitetä, vaan todetaan vain "joidenkin epäilevän nauhan aitoutta." Uusissa nauhoissa Osama toistelee samaa sanomaa

 Pentagonin kohdalla ei enää ihmetellä miksi valopylväät eivät repineet irti lentokoneen siipiä. Ne oli suunniteltu irtoamaan tiestä, jos niihin törmätään. Liikenneturvallisuus, nääs. Dylan ja kumppanit panostavat enemmän Bushin hallintoon kohdistuviin vihjailuihin. Tietenkin täytyy miettiä miten Bill "Sikari" Clinton on sekaantunut asioihin, sillä arabiterroristit olivat lentokouluissa 90-luvulla. Eli Clintonin hallituskaudella. 

 Elokuva oli kovin sekava. Asioita tuodaan paljon ruudulle, mutta yhteyttä ei selitä kummoisesti. Alkupuolisko keskittyi Bush-hallinnon tekemiin kiertelyihin ja valheisiin. Rumsfeld ilmoitti Puolustusministeriöltä kadonneen triljoonia dollareita (Näin 9/11 totuuslaiset aluksi sanoivat, mutta en heti muista oliko LC:FC korjannut summan miljardeihin). Sitten AA lento 77 iskeytyy Pentagoniin, samaan osioon jossa oli kirjanpito. Asialla pitäisi olla jokin yhteys, mutta sitä ei sanota suoraan. Nyt JIMiltä alkoi elokuvan 2-osa.

1 comment:

Paholaisen Asianajaja said...

http://www.suomenkuvalehti.fi/blogit/kuvien-takaa/loose-change-on.aspx

Yllättävän paljon kommentteja Suomen Kuvalehdessä.