1.1.10

Skientologit otsikoissa ja sodassa otsikoita vastaan

St Petersburg Times lehti teki kesällä kolmiosaisen paljastuksen skientologiajärjestön väkivaltaisista pomoista. Vuoden viimeisenä päivänä he julkaisivat uuden jutun kolmesta skientologiajärjestön hylänneestä skientologista. He eivät ole ketä tahansa skientologeja, vaan OT VIII tason saavuttaneita yli-ihmisiä. Norjalaisen Geir Isenen päätös lähteä järjestöstä johti yhdysvaltalaisen Sherry Katzin lähtöön, joka puolestaan inspiroi Mary Jo Leavittiä lähtemään.

OT VIII tason skientologit ovat järjestön eliittiä, joten heidän päätöksensä on merkittävä tapaus. Tuolle tasolle pääseminen vaati vuosien työtä ja satojen tuhansien dollarien sijoituksia koulutusmateriaaliin. Isene on Norjan ainoa OT VIII. Vielä merkittävämpää on se, ettei yksikään hylkää uskoaan skientologiaan. He eivät voi olla samaa mieltä järjestön johtamisesta ja toiminnasta. Kaikki kolme vaativat muutoksia johtoon. Ratkaiseva tekijä eropäätöksessä oli internetissä oleva informaatio. Toiset entiset skientologit jakoivat kertomuksiaan.

Isene huomasi samoja ongelmia norjalaisten skientologien parissa:

"Joko Tech (Hubbardin opetukset) ei ole oikein, ja ihmiset ovat viallisia. Tai Tech on oikein ja kirkon johto rikki. Joka tapauksessa, jokin on rikki."

Isenellä oli myös kunnia tavata skientologiajärjestön nykyinen johtaja David Miscavigen. Tuo tapaaminen varmisti hänen käsityksen johdon epäpätevyydestä. Miscavigen kiivaus ei sopinut Isenen käsitykseen taitavasta johtajasta.

Vuonna 2007 "kirkon" tutkintadivisioona komensi Isenen tutkimaan internetin avustuksella tietoa norjalaisista toimittajista. Nämä kun olivat kirjoittaneet Miscavigen tekosista sanomalehteen. Isenellä vierähti netissä n. 1000 tuntia. Siinä ajassa hän kävi läpi monet skientologiajärjestöön kohdistetut kritiikit. Kesällä hän luki St Peterburg Timesin The Truth Rundown-artikkelit. Silloin eropäätös kypsyi valmiiksi.

Sherryn ja Mary Jon tarinat ovat tutustumisen arvoisia.

Skientologiajärjestön vastalause on tietenkin hyökätä sanomalehteä vastaan. Tommy Davis ilmoitti, että St Petersburg Timesin uusin julkaisu on "tyypillistä syrjivää reportaasia." Skientologien Freedom Magazine nostaa pöydälle St Peterburg Timesin olemattoman etiikan, toimittajien henkilökohtaiset vendettat ja FBI:n tutkinnat lehden toiminnan takia.

Asioita pohtiessa voit tutustua skientologien mainosvideoon, jolla on tarkoitus inspiroida ihmisiä mukaan Orgien parantamiseen. Mukana on mm. Simpsonien ääninäyttelijä. Kunhan teet tarpeeksi työtä yhteisösti eteen, niin voitte yhdessä saada planeetasta Clearin. Olet niin ylpeä, kun päivitetty Org on pystyssä. Kunhan skientologiajärjestö saa hieman lisää rahaa.

"More little islands of sanity for people to go to."



GlossLip.com
issa on kattava lista siitä mitä tapahtui skientologian jännittävässä maailmassa vuonna 2009. Itsemurhia, oikeussalidraamaa, ex-jäsenten paljastuksia, oh my!

4 comments:

Anonymous said...

Mikä on org?

Paholaisen Asianajaja said...

Org on skientologien paremmin varusteltu rakennus, jossa annetaan dianetiikkakursseja. Jokaisessa Orgissa on valmiina L. Ron Hubbardin toimisto, jos hän vaikka sattuisi palaamaan planeetalle.

Suomessa on vaivainen dianetiikkakeskus.

Anonymous said...

Minäkin katsoin videon melkein puoliväliin ja olin vielä siinä vaiheessakin ihan pihalla siitä, mikä tuo Org on. Ei vaan mennyt jakeluun. Kiitos täsmennyksestä.

Muistaakseni kävin joskus melkein parikymmentä vuotta sitten jossain skientologien mestassa Helsingin Kaisaniemessä. Mahtaako Suomen dianetiikkakeskus sijaita vielä samassa paikassa?

Kävin jossakin testissä, mutta en mennyt mukaan toimintaan. En edes tiennyt, mistä oli kyse, tyypit taisivat repiä minut sinne kadulta.

Paholaisen Asianajaja said...

Stadissa oleva hieno konttori siirtyi Tikkurilaan pienen monitoimitalon sisälle. Dianetiikkaa myyvä toimipiste perustettiin Lahteen, joka on syrjäisellä kadulla oleva toimisto. Se sentään näkyy suoraan kadulle.