20.2.11

Rokottaminen = Raiskaus

Australiassa on nostettu kohua rokottamisen tarpeellisuudesta ja turvallisuudesta. Australian Vaccination Network -ryhmä ei tietenkään missään tapauksessa vastusta rokotteita. He vain haluavat turvallisempi rokotteita. Sellaisia rokotteita jotka eivät aiheuta autismia, astmaa tai halvaannuta lapsia. Viis siitä ettei vakuuttavaa lääketieteellistä näyttöä kyseisten haittojen ja rokotteiden välillä tahdo löytyä. Oikeat rokotehaitat kelpaavat myös AVN:n listoille. AVN haluaa vain jakaa informaatiota vanhemmille, jotta nämä pystyvät tekemään kunnollisia päätöksiä lastensa rokottamisesta. Retoriikka on kuitenkin yltymässä, kun AVN kohtaa vastustusta viranomaisten suunnalta.

AVN:llä on pieniä ongelmia rahoituksen kanssa. Ryhmä on rekisteröity hyväntekeväisyysjärjestöksi, mutta sen keräämiä rahoja ei ole käytetty keräyskohteisiin. Science-Based Medicine -blogissa on käyty läpi rahoituksen epäselvyyksiä. AVN on kerännyt rahaa kaksi vuotta ilman kunnollista hyväntekeväisyyslupaa. Tekevälle sattuu. Viime vuoden lokakuussa AVN menetti rahankeräyslupansa.

AVN:n Meryl Dorey kommentoinut rokottamisen törkeyttä. Australialainen pariskunta riiteli avioeron jälkeen. Isä halusi rokottaa lapsen. Äiti ei halunnut. Päätös tehtiin oikeudessa. Äiti vetosi rokotepelottelijoiden materiaaleihin. Isä vetosi siihen, että lapsi jouduttaisiin ottamaan pois koulusta, kun sairaustapauksia ilmenee. Eikä lasta voisi tuoda isän uuden perheen luo, sillä lasta ei oltu rokotettu hinkuyskää vastaan.

Meryl Dorey ei tykännyt päätöksestä, jossa lapsi määrättiin rokotettavaksi. Hän kirjoitti AVN:n facebookryhmään:

“Court orders rape of a child. Think this is an exaggeration? Think again. This is assault without consent and with full penetration too.”


Ryhmän jäsenet huolestuivat rajusta retoriikasta. Heidän mielestään ei ollut soveliasta vetää yhtäläisyysmerkkejä raiskauksen ja rokottamisen välille. Dorey aloitti puolustuspuheensa esittämisen. Hänellä on kaksi perheenjäsentä jotka on raiskattu.

“I know that the word does tend to mainly have sexual connotations nowadays, but historically, rape has meant so much more. And as I said, rape is not a crime of sex – it is a crime of violence, control and anger/hatred.

“It is an act of violence that demonstrates power over someone … who cannot defend themselves and to my mind – forcing a child to be vaccinated against the informed consent of his or her parent is exactly that – an act of violence by someone who is more powerful against someone who is less powerful.”


Dorey määrittelee raiskauksen olevan myös ei-seksuaalista vallankäyttöä. Jopa siitä huolinatta, että hän käytti raiskaus-vertauksessaan "penetraatio" sanaa. Dorey sanoi kirjoittaneensa kohua aiheuttaneen kommentin hetken huumassa. Anteeksipyyntö ei ole aivan kristallinkirkas.

“To anyone who was insulted or hurt by my comparing the forced vaccination of a child against the custodial parent’s wishes with rape, I do apologise wholeheartedly and without reservation. I looked up the definition of rape prior to posting … that comparison and in the dictionary sense of the word, it is accurate…”


Raiskaus-sana tarkistettiin ensin sanakirjasta, ja vasta sitten - hetken huumassa - hän kirjoitti tekstin facebookkiin.

Onneksi kiistely rokottamisen vapaaehtoisuudesta ja pakollisuudesta on enimmäkseen onnistunut ilman vastaavaa retoriikkaa.

1 comment:

Tomi said...

Jos vertaa ulkomaisiin vastineisiinsa, näyttävät suomalaiset rokotusvastustajat sivistyneiltä.