Onks Nooaa näkyny?

Lukasin eilen illalla In Search of Noah's Ark-kirjan (1976). Siihen ei mennyt kauan. Takakansi lupaa paljon:

"Now there is actual photographic evidence that Noah's Ark really does exist."

Kirjassa ei ole yhtäkään valokuvaa Arkista. Toki siellä on kuvia elokuvaa varten tehdyistä lavasteista, mutta ei mitään mitä voisi väittää vakavasti otettavaksi. Pari avaruudesta otettua kuvaa Araratin vuoristosta, joista löytyy yksi suorakulmainen muodostelma, mutta NASA:n pojat huomauttavat ettei sateliitilla edes saisi Arkin kokoisesta mitään kuvaa. Se olisi nääs liian pieni. Ja tietenkin eri kuvien perusteella Arkki olisi kahdessa eri paikassa. Tämä ja silminnäkijähavainnot vuosisatojen aikana, eri puolilla Araratin vuoristoa, ovatkin tuottaneet teorian siitä, että Arkki on hajonnut kahtia, ja valunut jäämassojen mukana eri puolille vuoristoa.

Yksi on kävellyt Arkin katolla ja koskenut sen kylkeä, mutta ei ole päässyt sen sisään. Toinen on koskettanut sen kylkeä ja kävellyt sisällä. Sisään pääsee avoimesta oviaukosta, tai oviaukkoa ei näy missään. Tämä johtunee siis ailahtelevasta jään sulamisesta.

Kirjassa haastatellaan montaa eri ihmistä, jotka ovat tavanneet ihmisen, jolla on ollut valokuva Arkista. Valitettavasti kenelläkään ei ole tarjottavana itse valokuvaa. Monet ovat siis omien sanojensa mukaan nähneet Arkin. Esim. venäläinen sotilaslentäjä Vladimir Roskovitsky I maailmansodan jälkeen, ennen bolsevikkien vallankumousta. Hän oli partiolennolla Araratin yläpuolella ja teki manöövereitä huipun ympärillä. Hän huomasi jäätikössä olevan sulavesijärven, ja siinä olevan tumman rakennelman. Vladimir luuli sitä ensin sukellusveneeksi. Lähempi ohilento antoi paremman kuvan: se oli valtava puinen ja kulmikas rakennelma. Kun Vladimir kuvasi näkemäänsä lentokentällä kapteenille, niin tämä totesi hänen nähneen Raamatussa mainitun Arkin.

Viesti vietiin Tsaarille, ja matkaan lähetettiin 100 sotilasta. He uurastivat ja löysivät Arkin. Tapahtumasta otettiin oikein elävää kuvaa (filmiä ei löydy mistään. Hmm.) ja napsittiin useita valokuvia (joita ei löydy mistään.*rapsuttaa päätä*). Sotilaat kävelivät Arkin sisällä ja laskeskelivat huoneita. Tiedot onnistuneesta retkestä lähetettiin Tsaarille, mutta pahus! Vallankumous alkoi. Kaikki evidenssi hukkui myllerryksessä.

Onneksi on Eversti Aleksanteri A. Koor, joka vahvistaa Roskovitskyn tarinan. Eversti oli puhunut Vladimirin lentäjätoverin kanssa, ja tämä oli kertonut hänelle saman tarinan. Tämän lentäjätoveri veli oli osallistunut tutkimusretkeen. Tässä kohtaa eräät skeptikot huomauttavat, että jostain syystä Koor ilmestyi vahvistamaan Arkin tarinaa vasta vuonna 1945, kun siitä oli kirjoitettu New Eden -aikakausilehdessä vuonna 1940. Epäilijöiden mukaan eversti oli kopioinut ja lisäillyt lehdessä olevaan tarinaan omiaan.

In Search of Noah's Ark-kirja sisältää tutut vedenpaisumusargumentit, jotka on otettu suoraan John Whitcomb ja Henry Morriksen The Genesis Flood-kirjasta (jota en suostu lukemaan kolmatta kertaa). ISNA tarjoaa todisteiksi mm. korkeilla vuorilla olevia merieläinten fossiileja. Eihän niitä voi olla siellä, jos vedenpaisumusta ei tapahtunut! Eri kulttuureilla on tarinoita vedenpaisumuksesta, joten vedenpaisumus tapahtui. Jne. Sitä tuttua kauraa nettiväittelyistä. Mutta joukossa oli yksi vanhus, joka ei ole ainakaan minulle entuudestaan tuttu.

George F. Dodwell oli astronomi, joka oli töissä Adeleine Observatoriossa, kirjoitti 60-luvulla kirjeen. Siinä kerrottiin kuinka hän oli 26 vuoden ajan laskenut Maapallon kallistuma olisi muuttunut rajusti ja yllättäen 2345 eKr. Syynä oli tietenkin maailmanlaajuinen vedenpaisumus. Dodwell kuoli vuonna 1963, eikä tätä kirjettä ole löytynyt mistään. Se oli alunperin lähetettu tohtori Arthur J. Brandenbergerille. Sitä tai alkuperäisiä laskelmia ei löydy Dodwell testamenttaamista papereista, mutta V.J. Bosher (entinen kollega) muistaa Dodwellin kirjoittaneen 400 sivuisen kirjan aiheesta. Kun muilta astronomeilta kysyttiin mitä mieltä he ovat mahdollisista laskelmista, niin vastaus oli aika diplomaattinen: Emme voi kumota tai vahvistaa niitä. ISNA-kirjan kirjoittajat olivat kuitenkin ahkeria löysivät tukea Dodwellin ajatukselle. He löysivät Science-lehdestä artikkelin (May 15. 1970, vol. 168, s. 878-880), jossa kerrotaan Maan napojen joskus vaihtuneen. Tutkijat eivät väittäneet sen tapahtuneen viimeisen 10´000 vuoden sisällä, mutta se ei häiritse ISNA:n tekijöitä.

Paras perustelu on ranskalaisen insinöörin löytämä puupala, jota on selvästi joskus työstetty. Kesällä 1955 Fernand Navarra kiipesi Araratille ja löysi jäästä useita puupalkkeja. Hän hinasi poikansa avulla niitä irti ja otti näytteen mukaansa. Näyte analysoitiin ja ikä määriteltiin c-14 menetelmällä. Radiohiiliajoituksen mukaan puu oli huomattavasti nuorempi kuin n. 4300 vuotta (kirjassa haastatellun tohtorin mukaan 1300 - 1700 vuotta vanha). Kreationistien taktiikka onkin hyökätä menetelmää vastaan. Harm vain, että jos menetelmässä on jotain pielessä, niin iän pitäisi olla huomattavasti yli 4300 vuotta. Näyte on kuitenkin tuoreempi, mikä tarkoittaisi sen olevan tuotu vuorelle, mahdollisesti jostain puurakennuksesta. Toinen vastaväitä oli se, että puuhun oli päässyt nuoria soluja ympäristöstä, ja tästä tulee liian nuori ikä. Tutkijat kuitenkin eristivät selluloosaa puunsisältä, ytimestä, joten kontaminaatio ei tullut kyseeseen. Silloinkin ikä oli liian nuori, jotta puu olisi ollut Arkista. Viimeinen oljenkorsi oli vedota korkeaan vuoristoon. Varmasti niin korkealla oleminen ja ohuempi ilmakehä vaikutti jotenkin puihin, ja täten iänmääritykseen? Ei merkittävästi, sillä korkeilta vuorilta kasvavista puista on otettu näytteitä, eivätkä ne osoittaneet merkittävää vaihtelua c-14 tuloksissa.


Siinä onkin kaikki olennainen tästä kirjasta. Paljon puhetta, mutta ei yhtään näyttöä. Kaverin veljen serkun entinen huonetoveri oli kuullut miehest, joka oli nähnyt valokuvan Arkista. Uudet satelliittikuvat ja retket Araratille eivät ole olleet sen hyödyllisempiä tässä asiassa.