Ystävällinen ateismi

Michael Shermer kirjoitti American Scientist-lehdessä ateismista, tai oikeastaan siitä, kuinka ateismin edustajat ovat kovaäänisiä. Dawkins, Harris ja Hitchens saisivat paljon enemmän kuulijoita jos vain osaisivat puhua ystävällisempään sävyyn. Artikkelissa on ihan osuva pilakuva kolmikosta, lukemassa kirjaa "How to tell your message and befriend people" tjsp. Shermer puhuu asiaa. Moni ihminen jättää lukematta Dawkinsin ja Hitchensin kirjoja jopa pelkän nimen takia. God is not great ja God Delusion eivät niminä ole sieltä neutraalimmasta päästä. Eikä maailmassa ole pulaa raivoavista ateisteista. Tässä vain yksi esimerkki, Shalini. Käytin hänen teksiä pohjana eiliselle viestilleni.

Hän on lukenut McGrathin haastattelun ja kommentoi suurella innolla. Argumentaatiossa on selviä virheitä, kuten Anonyymi eilen huomasi (and I concur). Helpoin esimerkki on hänen tekemä vertaus Dawkinsin puolustajien ja kritisoijien välillä. Toiset ateistit voivat olla dogmaattisia dawkinsfaneja, ja toiset ovat hartaita dawkinskriitikoita. Aiheesta täytyy vääntämällä vääntää ristiriita, jota ei oikeasti ole.

Jos sait luettua bloggaajan tekstin loppuun asti, niin varmaan huomasit mitä sanoja hän käytti McGrathista: buffoon = ilveilijä, idiootti. McGrathin tekstiä kuvaillaan pottapäiseksi, vessanpyttyyn päätyväksi, lantakasaksi, huvittavaksi ja pahempaa. Vaikka bloggaajan tekstissä olisi asiaa, niin sitä ei oteta vakavasti.

Kun vertaa bloggaajan alkuperäistä tekstiä minun versioon, niin kumpi kannattaa lukea loppuun asti? Jostain syystä bloggaaja kyllä saa kehuvia kommentteja.

Paahtoleipä kirjoitti uskovaisen hihhuloimisesta ja siitä miten jotkut ateistit syyllistyvät samaan. Hän saa esitettyä asian paremmin kuin minä ikinä voisin. Onnekseni olen huomannut, että väittelytyylini on muuttunut siitä mitä se oli viisi vuotta sitten. Toivottavasti suunta on oikea.