28.7.09

SkientoLOLgit vauhdissa Ruotsissa

Kävlingessä asuva perhe joutui tahtomattaan skientologien varainkeruukampanjan kohteeksi. Skientologit pitävät kirjaa kaikista, KAIKISTA, aktiviteeteista dianetiikkakeskuksissa ja sitä suuremmissa toimipisteissä. Nyt kun rahavirta on jäänyt heikoksi kansainvälisellä tasolla, niin rivijäseniä käsketään ottamaan yhteyttä kaikkiin entisiin dianetiikkakäyttäjiin. Heillä olisi mahtava tilaisuus oppia lisää.

Listalla olevalle naiselle soitettiin. Hän suureksi harmiksi kyseessä oli väärä henkilö. Nainen ei ollutkaan se 80-luvulla kursseille osallistunut asiakas. Hän ilmoitti, että nyt oli tullut väärä numero.

Mutta skientologit jatkoivat soittelua. Noin 70 puhelun verran. Vaikka perhe ilmoitti toistuvasti, etteivät he enää halua yhtään yhteydenottoa.

Skientologiajärjestöltä tulikin pian kirje, jossa pyydettiin anteeksi sekaannusta.

Mutta puhelut jatkuvat. Perhe päätti ottaa yhteyttä poliisiin.

Meanwhile back in the jungle.

John Travolta on lööpeissä. Uutuus elokuvan mainoskiertue jäi väliin. Aivan hyvästä syystä, sillä Travolta ei ole vielä toipunut poikansa kuolemasta. Huhujen mukaan Travolta on hylkäämässä kirkkonsa:

Näyttelijä katuu kirkon ohjeiden noudattamista ainoan poikansa Jettin hoidossa. Jettin kerrotaan olleen autistinen, mutta skientologiakirkko ei usko autismiin. Kirkon mukaan pojan oireet olivat pelkästään psykosomaattista ja häntä neuvottiin hoitamaan vitamiineilla reseptilääkkeiden sijaan.


Tietenkin skientologiajärjestön edustaja Paul Bloch on todennut, ettei Travolta ole hylännyt uskoaan. Bloch edustaa Travoltaa, kuten myös Cruisea, Lisa Marie Presleytä, Sharon Stonea ja Farrah Fawcettia.

No comments: