8.1.10

Vuoden 2009 sietämätön ydinpommittomuus

Lokakuussa 2009 piti pamahtaa useammassa yhdysvaltalaisessa kaupungissa. Ydinpommit pysyivät piilossa marraskuussa ja joulukuussa. Eikä tammikuu näytä sen lupaavammalta maailmanloppua odottavien kannalta.

Onneksi vuosi 2010 voi tuoda tullessaan ydintuhon. Tällä kertaa massakuolemia ennustaa bulgarialainen selvännäkijä. Sokeaksi päätynyt mummo Baba Vanga kuoli vuonna 1996, mutta kerkisi puhumaan tulevista tapahtumista. Vangan ennustuksia on verrattu tarkkuudessaan jopa Nostradamukseen. Niihin kuuluvat mm.

2010 III-maailmansota alkaa Marraskuussa 2010 ja päättyy Marraskuun lopussa vuonna 2014. Se tulisi alkamaan ydinaseilla ja siinä tultaisiin käyttämään myös kemiallisia aseita.

2011 Sota on laajentunut jo niin pitkälle, että koko pohjoinen pallonpuolisko eläimineen on kuollut lähes sukupuuttoon. Muslimi väestö aloittaisi sodan kemikaalisista aseista selvinneitä Eurooppalaisia vastaan.

2014 Suurin osa maailman väestöstä kuolee ihosyöpään ja muihin tauteihin, jotka ovat peräisin biologisista aseista.

2016 Eurooppa on melkein tyhjä.


Baban tarkkuudesta saa jonkinlaisen käsityksen tarkastelemalla edellisiä ennustuksia. Emme tiedä mitä kaikkea hän sanoi meneviltä vuosilta, mutta seuraajat ylistävät Venäjällä tapahtuneiden onnettomuuksien yhteensopivuutta ennustuksiin. Esimerkiksi sukellusvene Kurskin onnettomuus oli täsmällisesti Baban ennustama.

Despite this apparently high success rate, tales of Vanga's prophecies of course attracted scepticism from some quarters. "Because it was such a major disaster that resulted in the loss of many lives, a psychic prophet predicted it many years before the incident. Also like many such predictions, nobody realised that she had made the prophecy until a month after the disaster," said the Sceptic Report in relation Vanga's prediction of the sinking of the Kursk nuclear submarine. The report cites the Netizens for Spin-Free News: "Among the predictions she said `Kursk will be underwater, and the whole world will mourn about it.' She went on to say, `it can happen in 1999 or in 2000. But that it would happen for sure in the month of August.'"

The report points to flaws in this prediction, saying: "Kursk is also a city, and there's nothing to say that she was thinking of a submarine when she made it. Shouldn't she have been more specific, maybe my mentioning the fact that it was a craft and not a location? Nineteen ninety-nine and 2000 are years that made excellent targets for all kinds of disastrous tragedies. That she would choose either year is nothing amazing. We really have no idea how many other predictions she made, or how accurate they were. We'll go by NSFN again: `According to Russian Psychologist Tatiana Somova, psychic predictions are easy to believe after-the-fact and many of Vanga's predictions have passed without being fulfilled.'"


Ennustukset ovat epäselviä, joten tapahtumat voidaan yhdistää ennustukseen vasta niiden tapahduttua. Aivan kuten Edgar Caycen tekemät ennustukset. Niitä ladeltiin kuin liukuhihnalta. Jotkut osuvat välttämättä johonkin tapahtumaan. Useat jäävät toteutumatta.

1 comment:

Anatooli said...

Ällös epäile profeetan sanaa, sinä mieletön! Ei näköjään tullut uutta maailmanjärjestystä Kööpenhaminassa tehtyä, hmh.. Vaikka kuinka "Havaintoja uudesta maailman järjestyksestä" lupaili. Ehkä sitten maagisena 2012 vuonna..