12.3.10

Achtung! Skientologeja!

Saksan skientologit ovat raivokohtauksen partaalla. Eikä syyttä. Saksan yleisradioyhtiö ARD aikoo esittää tv-elokuvan, jossa kerrotaan todellisuuteen pohjautuva kertomus skientologiasta kiinnostuneesta perheestä. Bis Nichts Mehr Bleibt eli Kunnes mitään ei ole jää kertoo kuinka nuori aviopari liittyy skientologiakirkkoon. Vaimo jää koukkuun. Mies saa tarpeekseen menetetyistä rahoista. Vaimo ja tytär jäävät kultin sisälle. Perhe hajoaa. Tarina pohjautuu oikean perheen oikeisiin kokemuksiin. Heiner von Rönns koki tuon tarinan.

Kuitenkin skientologit ovat parkumassa, ettei elokuva anna oikeaa kuvaa skientologiasta. Varmasti se jättää näyttämättä skientologien virallisen pr-toimiston valmistamat materiaalit. Mutta elokuvan tekijät ovatkin turvautuneet materiaaliin, joka perustuu ihan oikeisiin oikeustapauksiin. Skientologien toiminta on hajottanut perheitä. Heidän Disconnection-käytäntö on estänyt perheenjäseniä ottamasta yhteyttä toisiinsa. Kultti eristää jäsenensä kriittisistä sukulaisista ja ystävistä. He rahastavat armotta, kunhan jäsen on saatu tarpeeksi tiukkaan koukkuun. Kaikkiin negatiivisiin esimerkkeihin löytyy vastaavat tapaukset, jotka on todettu oikeiksi oikeuden päätöksissä. Skientologit ovat saaneet tuomioita.

Tv-elokuva tulee eetteriin 31. päivä tätä kuuta. Ellei jostain hämmästyttävästä syystä skientologien lakimiehet kaiva esiin jotain pätevää pykälää. Sitä odotellessa skientologit levittävät esitteitä, joissa väitetään elokuvan "luovan syrjintää ja vihaa uskonnollista ryhmää kohtaan." Lisäksi he alkoivat tekemään omaa tv-elokuvaa, jossa kerrotaan Totuus skientologiajärjestön toiminnasta.

Kuitenkin tuo esityksen estämisen yritys todistaa, etteivät skientologit koskaan opi virheistään. Tätä voi olla vaikea käsittää, jos ei ole perehtynyt kultin toimintaan. Heidän täytyy noudattaa L. Ron Hubbardin (nykyään David Miscavigen) sanelemia sääntöjä. Kun skientologit yrittivät poistaa sitä kuuluisaa Tom Cruise-videota internetistä, niin sieltä ilmaantui Anonyymi ja projekti Chanology.

Skientologit häviävät, jos elokuva pyörii televisiossa suunnitelmien mukaan.

Skientologit häviävät, jos he onnistuvat estämään esityksen.

Jos skientologit laittavat Tommy Davis PR-gurun kampanjoimaan Saksassa, niin siitä seuraa valtava tappio skientologialle.

Kiitos vinkistä Arhi Finnsanitylle.

Tässä tv-elokuvan tekijät puhuvat projektista. Sisältää myös pienen näytteen elokuvasta.



Elokuvaa kuvattiin valenimellä, jotta skientologit eivät pääsisi sotkemaan kuvauksia. Tekijät olivat siis hyvin perillä skientologiajärjestön toimintaperiaatteista.

Toivottavasti YLE on hereillä ja ostaa tämän ohjelmistoon.

2 comments:

Anonymous said...

Aha, taas joku kuppikunta tai lahko on älähtänyt, kun ei voikaan houkutella lisää jäseniä filmaamalla: totuus on täällä, me olemme oikeassa., hei tänne kaikki, - sillä se vahvistaisi luottamusta omaan kantaamme. Psykologisesti se on näin, oli maailmankuva sitten keiden tahansa, eikö näin ?

Ötöpesän jengi said...

Ötöpesän Jengi on vähän ihmetellyt tuota Paholaisen Asianajajan innostusta noihin scientologeihin. Niiden näkeminen on kuin lainelautaulua Suomessa. Eli siis aika hankalaa.

Missä voisi nähdä ihan oikean scientologin?!

P.S. Esim koulutus- ja testipuolella kannattaisi näin Suomessa keskittyä ennemminkin esim. ENNEAGRAMMEIHIN ja grafologiaan.....

Näin koulutetaan työttömiä, veronmaksajien rahoilla:

http://www.cimson.fi/fi/yritykselle/esimerkkeja_valmennuspaketeista/ihmiset_tekevat_tuloksen_-_enneagrammi_avaimena_tyoyhteisossa/?id=83

Näin ainakin Helsingissä.....