23.11.08

Puolimatka sai vastineen

Helsingin Sanomissa oli vieraskynänä Elisa Järnefelt, joka "toimii tutkijana Helsingin yliopiston uskontotieteen laitoksella ja tarkastelee väitöskirjassaan luomisuskomuksia ja evoluutioteoriaa." Asiantuntemusta pitäisi siis löytyä.

Uskonnolliset opit mukailevat monilta osin arkiajattelua

14 comments:

Anonymous said...

Kumma tyyppi tuo Järnefelt. Nyt hän kirjoitti:

"Omassa uskontotieteellisessä tutkimuksessani selvitin, että älykkään suunnitelman oppi nojaa kolmella eri tavalla evoluutioteoriaan; siinä kielletään makroevoluutio eli lajiutuminen toisiksi lajeiksi, hyväksytään mikroevoluutio eli muuntuminen lajin sisällä ja lisätään maailman aiheuttanut toimija."

Ei hän gradussaan väittänyt, että älykkään suunnittelun teoria "nojaisi" kolmella tavalla evoluutioteoriaan. Itse asiassa nyt hänen kirjoittamastaan kolmesta "nojaamistavasta" viimeisin ei kai mitenkään nojaa edes evoluutioteoriaan? Markoevoluutiotakaan kaikki älykkään suunnittelun "opin" kannattajat eivät kiellä. Sitä ei kiellä esimerkiksi Behe, jota Järnefeltin gradu käsitteli, mutta jonka kirjaa Järnefelt ei gradussaan kuitenkaan käsitellyt. Behen itsensä kirjoittamat näkemykset eivät olisi sopineet yhteen Järnefeltin tavoitteiden kanssa. Järnefelt kirjoitti Behen näkemykset lähinnä Behen kanssa eri mieltä olevista lähteistä, eikä käyttänyt Behen itse kirjoittamista tekstejä lähteenään lainkaan.

Hän gradussaan teki vähän vastaavanlaista. Väitti, että oli edellisessä luvussa käsitellyt jotain. Ja sitten kun siihen lukuun menee lukemaan, koko aihetta ei ole edes käsitelty.

Paholaisen Asianajaja said...

https://oa.doria.fi/handle/10024/6104

Luettavissa tuolla, jos löytyy aikaa. Toivottavasti saan sen loppuun ensi viikon aikana.

henwli said...

Nami, kiitoksia linkistä, Pahis. Huomasin itse tuon "uskonnolliset opit mukailevat arkiajattelua" korrelaation istuessani varhaiskasvatuksen perusopintojen ensimmäisillä luennoilla...

Ny on poijjaat kauhia sisäinen taistelo. Ensi tiistaina Puolimatka luennoi paikallisella kampuksella, aiheena kirjansa Usko, tiede ja Raamattu. Jätänkö sovitun tapaamisen väliin ja koikkelehdin luennolle? Kaksi opintopistettä vaakalaudalla...

Paholaisen Asianajaja said...

Googlauksen kautta löysin myös Tapio Puolimatkan haastattelun Avaimia Raamattuun-sivulta:

http://www.avaimia.net/index.php?option=com_content&view=article&id=146:usko-tiede-ja-evoluutio-tapio-puolimatka&catid=43:haastattelut&Itemid=60

Tässä sekalaisia ja vähemmän tarkkoja lainauksia, jotka kirjan samalla kun kuuntelen:

Naturalismi on käsitys, jossa Jumala ei ole olemassa eikä vaikuta maailmassa. Ja tällaista naturalismia ei kyseenalaisteta tieteessä.

Naturalismin uskontunnustus. Ei älyllisiä perusteita. Uskonnollinen vakaumus, jota ei saa kritisoida.

Tieteellinen tutkimus edellyttää uskoa, havaintojen ja tulosten luotettavuuteen.

Makroevoluutioteoria suoraan johdettavissa suoraan naturalistisesta uskonvakauksesta.

Jumala ei ole puuttunut maailman kulkuun.

Evoluutiolle vain Aihetodisteita. ei suoranaisia todisteita makroevoluutiosta.

Puhetta makromutaatioita bakteereissa satojen vuosien aikana. Ei kokeellista näyttöä.

"Eliöt järjestäytynyt tiettyyn järjestelmään."

Matti Leisola mainitaan. Tiedemiehet epäilevät evoluutioteoriaa.

Mitkä asiat puhuvat evoluutioteoriaa vastaan?

Maailmankaikkeudella on alkupiste = ongelma evoluutiolle. Maailmankaikkeuden synty ja elämän synty ongelma naturalismille. Ongelman vain lisääntyneet. Solun hienot järjestelmät lisäävät ongelmia.

Anthony Flew luopui ateismista.

Makrohyppäys älylliseen elämään. Ei mitään perusteita. Ihmisen järjen kehitys on järjen vastaista.

Koulu levittää naturalistista uskontoa.

Vinkki Puolimatkalta: Väitöskirjaa tekevän kristityn kannattaa olla varovainen, jotta pääsee etenemään urallaan. Oltava realistinen. Sitten kun hän on saanut vakituisen viran, niin on uskallettava sanoa asiat siten kuin ne ovat.

Evoluutioteorian tulevaisuus. Hataralla pohjalla. Sen on pakko romahtaa. Nykyisessä muodossaan pakko romahtaa. Sen aukot liian ilmeisiä. Yleensä tällaisiin muutoksiin menee 50 vuotta. Voihan se mennä nopeamminkin.


En kuuntele tuota toista kertaa, mutta luen kyllä Puolimatkan kirjan. Kunhan saan sen jostain ilmaiseksi.

Anonymous said...

henwli:
Löytyykös tästä luennosta aika- ja paikkatietoja jostain? Itsekin Jyväskylän yliopistossa opiskelen, joten olisi mielenkiintoista tulla kuokkimaan.

Anonymous said...

Kappas. Löysinkin jo. Kyse oli ilmeisesti tästä KRS:n tapahtumasta:
http://www.opiskelijat.fi/hakutulos/?document=66376487&hitspic=4&hitspage=

Anonymous said...

"Järnefelt kirjoitti Behen näkemykset lähinnä Behen kanssa eri mieltä olevista lähteistä, eikä käyttänyt Behen itse kirjoittamista tekstejä lähteenään lainkaan."

Eikös nuo kaksi artikkelia, jotka lähdeluettelossa mainitaan ole Behen itse kirjoittamia?

henwli said...

Kävi nyt näin että Pahiksen valitut lainaukset saivat meikäläisen vallan intoutumaan. Pakkohan tuota on mennä kuulemaan kun livenä pääsee.

Hyvä Nimetön, vaikka määrällinen ylivoima ei aina takaa ylivertaista tulosta, sanoisin että kaksi kuokkaa yhdessä kuokkii paremmin kuin yksi. Toisin sanoen, kiinnostaako treffit? Vinkvink, tökstöks.

(message sponsored by Paholaisen parituspalvelu)

Anonymous said...

Mikäs tuon Puolimatkan uskontokunta sitten on? Tarkoitan, mitä "oikeaa uskontoa" hänen mielestään pitäisi kouluissa opettaa? Puolimatka ei ilmeisesti halua pitää luentoa aiheesta "Usko, tiede ja Kalevala" tai "Wiccalaisuus, ainoa oikea uskonto".

Järnefeltin olisi ehkä pitänyt käsitellä vastineessaan Puolimatkan saarnaa argumenttipohjaisesti - enemmän luonnontieteisiin tukeutuen.

Anonymous said...

^ Järnefelt nyt kuitenkin on uskontotieteilijä, ei luonnontieteilijä. Suutari pysyköön lestissään.

Anonymous said...

> Eikös nuo kaksi artikkelia, jotka
> lähdeluettelossa mainitaan ole
> Behen itse kirjoittamia?

Olet oikeassa. Kahta artikkelia oli tosiaan käytetty gradun alkuosassa. Yhtään Behen kirjaa ei oltu kuitenkaan käytetty.

Sampsa Suominen-Suvisaari said...

Puolimatkaa löytyy ainakin puolimatkaa kymmentä jaksoa tv7 arkistosta cafe raamattu-ohjelmassa, http://gamma.tv7.fi/vod/site/content.vm?dir=cafe_raamattu&kausi=kaikki : jaksosta 96 eteenpäin. Kärsikää

Paholaisen Asianajaja said...

Näin tunti tv7-ohjelmien katselun jälkeen totean: Chatiez, vihaan sinua.

henwli said...

Kävin siellä Puolimatkan puhetta kuuntelemassa. Kiva tyyppi. Satuin istumaan hänen taakseen kun pakkauduimme pikku huoneeseen. Sain aika paljon 1-on-1 aikaa herran kanssa, ennen ja jälkeen hänen puheensa. Onnistuin varmaan esiintymään täysin tyhjäpäisenä pälättäjältä. Pidin läppärin auki tapahtuman ajan ja tein muistiinpanoja. Tarkempi selonteko seuraa myöhemmin.

Tiedänpähän nyt että Puolimatka on paikallisia, käyn ehkä toistekin häiritsemässä :)