Your Inner Fish

Your Inner Fish - The amazing discovery of our 375-million-year-old ancestor, kirjottanut Neil Shubin

Kirja ei näytä kovin kummoiselta. Hieman yli parisataa sivua, yksinkertaisia kaavakuvia ja tylsiä valokuvia paleontologien retkiltä (karua erämaata). Pintapuolinen kelaus voisi jättää kirjan hyllyyn.

Se olisi paha virhe. Your Inner Fish on niitä kirjoja, jotka opettavat lukijalleen jotain. Shubinin kirja on lyhyt, sillä hän osaa esittää eri tieteenaloja yhdistävät teoriat ja kokeet ymmärrettävässä muodossa. Temppu onnistuu jopa ilman suurempia rautalangasta tehtyjä vääntelyjä.

Shubin oli mukana siinä ryhmässä, joka löysi viime aikojen kuuluisimman välimuotofossiilin: Tiktaalik. Merkittävästä fossiilista irtoava informaatio jäsennetään kertomuksiin koko elämänkirjon yhdistävistä tekijöistä. Eturaajojen, sormien, hampaiden, näkökyvyn ja kuulon kehityshistoria on selkeässä kontekstissa, kun Shubin yhdistelee geenit, kehitysbiologian, fossiilit ja eläinlajien vertailun. Huomasin moneen otteeseen hämmästeleväni miten helppolukuista tekstiä edessäni on, vaikka siinä puhutaan Hox, Sonic hedgehog ja Pax 6 geeneistä.

Alussa Shubin kertoo miten paleontologit valitsevat kaivauspaikat. Kaivauksia ei oikeasti tehdä kuin aivan pakosta ja extrahyvillä budjeteilla. Paleontologit suosivat moottoriteiden rakentamista jätettyjä avattuja kallioita. Irtokivien alta voi löytyä fossiileja. Mutta vain jos paikka on valittu oikein. Paleontologien ensimmäinen tehtävä on tarkistaa geologien tietokirjoista mitä kerrostumia alueella on. Magmakivet ja metamorfiset kivät eivät säilö fossiileja. Ne tuhoavat niitä. Jäljelle jäävät sedimenttikivet. Kivilajien tunnistamisen lisäksi täytyy etsiä kataloogeista niiden iät. Kun Shubinin ryhmä lähtee etsimään tiettyjä fossiileja, täytyy tietenkin olla sellaisten kivien äärellä, jotka muodostuivat etsityn fossiilin elinaikana.

Juuri näillä periaatteilla he lähtivät n. 375 miljoonaa vuotta vanhan varsieväkalan perään. Iän puolesta oltaisiin toistaiseksi puuttuvan välivaiheen tietämillä (devonikauden lopulla). Elinpaikaksi ennustettiin jokisuistoa, sillä sieltä olisi helpointa siirtyä kuivalle maalle. Lisäksi sedimenttien muodostuminen olisi suosiollista paleontologien kannalta. Tärkeimpänä vaatimuksena oli se, että kivikerrokset ovat pinnassa eikä kaivamisen takana. Kiviä tultaisiin tutkimaan kävelyretkien aikana. Kriteerien tultua selviksi ryhmä alkoi selaamaan geologien tekemiä kerroskarttoja. He löysivät kolme vaihtoehtoa; Catskill USA:n itärannikolla, Grönlannin itärannikko tai Pohjoisnavan lähettyvillä oleva saariryhmä.

Määränpääksi tuli arktisin vaihtoehto. Ellesmeren saari Kanadan pohjoisrannikolla saisi joukon karvaisia miehiä kääntelemään kiviä. He tekivät neljä tutkimusretkeä kuuden vuoden aikana. Vasta viimeisen kriittisen kaikki-tai-ei-mitään retken aikana he löysivät vertauskuvauksellisen neulan vaalirahasotkusta. Vuonna 2004 muinaisen jokisuiston pohjalta löytyi jännittävä fossiili.

Oikean ikäinen, oikeasta paikasta, juuri evoluutioteorian pohjalta ennustetun kaltainen fossiili. Fossiilin nimesi saarella asuvien inuiittien vanhimpien neuvosto, jota kutsutaan nimellä Inuit Qaujimajatuqangit Katimajiit. Heidän ehdotuksensa olivat Siksagiaq tai Tiktaalik. Tutkijaryhmä valitsi suurta makeanveden kalaa tarkoittavan sanan.

Ihmisten anatomian pohtiminen yhdistelee kehityshistoriaa muinaisiin eläimiin. Meissä piilevä monimutkaisuus löytyy yksinkertaisempana muualta. Siksi opiskelijoita ahdistavat hermoverkot ihmisten pääkopassa on helppo ymmärtää vertailemalla niitä haiden hermoihin ja tutkimalla miten alkiokehityksessä kiduskaaret määrittelevät minne hermot menevät aikuisten päässä.

Kaiken kaikkiaan suositeltavaa luettavaa. Opin paljon uutta ja tajusin paremmin miten eri tieteenalat voivat tukea toisiaan mitä yllättävämmiltä suunnilta. Aikaa ei tuhlata kreationismin tökkimiseen tai Jumalan hätistelyyn. Sivuilla on pelkkää tieteen tekemistä. Shubin saisi kirjoittaa lisää kirjoja.