20.7.10

Noitavastaisuutta Afrikkaan

Skeptical Inquirer-lehdessä tuodaan valoa pimeyteen. Afrikan noitavainot ovat yllättävän yleisiä. Lapsia, naisia ja miehiä murhataan epäilyjen ja paniikkiin perustuvien syytösten voimalla. Perheet heittävät lapsia kaduille, jos he käyttäytyvät oudosti. Musta magia on voimissaan. Taikauskosta ei pääse helpolla eroon.

Keniassa kohistaan sarjamurhaajasta nimeltä Philip Onyancha. Onyancha tappoi vähintään 19 ihmistä. Hän johdatti poliisit ruumiden luo. Perusteluna murhille Onyancha tarjosi veren tarvetta. Hän kuristi ja puri uhrien kauloja. Hän imi verta. Paha henki ohjasi Onyanchaa tekemään karmaisevat teot. Kaikki alkoi opettajan johtamasta kultista teinivuosina. Kultti lupasi rikastumista, kunhan ensin tappaa sata ihmistä viiden vuoden aikana. Kyseinen opettaja on pidätetty ja poliisi tutkii asiaa.

Onyanchan mielenterveys on tietenkin kyseenalainen, mutta taikausko on maassa vahvempi kuin psykiatrian kannatus.

Taikauskosta ei pääse helpolla eroon. Mutta skeptikot jaksavat yrittää. Center for Inquiry/Kenya järjestää luentoja, joilla kerrotaan kriittisestä ajattelusta ja noituuden todellisuudesta. Ehkä joskus maat pääsevät siihen vaiheeseen, jossa noituus otetaan yhtä vakavasti kuin täällä Suomessa. Eli vanhemmat eivät enää myrkytä lapsiaan noituuden takia.

31 comments:

Kyllästynyt said...

Ongelma ei ole pelkästään noiden maiden sisäinen. Tänne Ruotsiin on päästetty aika paljon tuollaista väkeä, heille lasten pahoinpitely on ilmeisesti arkipäivää. Monia juttuja ei tahdo uskoa nykypäivänä tapahtuneiksi, mutta täytyy kai sitten, kun lukee oikeusasiakirjoja.

Lapsia myös lähetetään Ruotsista Afrikkaan "tokenemaan". Sellaista ihanaa monikulttuuria.

Anonymous said...

Voi ei moni kutluluuri! Homma isäm maan puollustajat! Hillo-Vaha!

Näköjään taas yksi persu on leiriytynyt tännekin vouhkaamaan anekdoottien ja kuulopuheiden ja vähäisten tietojen voimalla.

Anonymous said...

Lisäyksenä edelliseen, että itse alkuperäisen kirjoittajan artikkeli oli varsin asiallinen ja kiihkoton.

Itselläni on omakohtaista kokemusta Afrikasta ja siitä kuinka siellä sotketaan uskontoja ja uskomuksia keskenään vapaasti aina kulloisenkin tilanteen mukaan. Noitarovioita en ole sentään nähnyt mutta sen olen todistanut kuinka paikalliset huijaavat toisiaan ja ovat hyvin impulsiivisia ja taipuvaisia uskomaan kuulopuheita (esimerkiksi noidista). Vähän samaan tapaan taipuvaisia uskomaan kuulopuheita kuin hommalaisetkin, ja yleistämään niistä totuuksia.

noora said...

Ja yksi ano tukehtuu omaan nokkeluuteensa. Montako persua (perussuomalaista) tuolla Ruotsissa tarkalleen ottaen on?

Mistä lähtien muuten oikeusasiakirjat ovat olleet anekdootteja ja kuulopuheita?

Kyllä se joskus helpottaa, se kognitiivinen dissonanssi, sano.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Minäkin haluan lukea niitä oikeusasiakirjoja. Ettei vaan olisi niinkuin ihmeparantuneiden lääkärinlausunnot : Usein ja kaikkialla nähty, mutta skeptikoille asti niitä vakuuttavia ihmetapauksia ei vaan saada.

Kuulopuhe asiakirjastakin voi olla kuulopuhe. Ei se, että vetoaa johonkin automaattisesti tarkoita että vedottu on olemassa.

Tosin, ollakseni rehellinen, en ihmettelisi. Moni taitaa pitää enemmistöä suvaitsevaisista sellaisina että vastustavat vain kristinuskoa ja hyväilevät islamia. Fatwakateus taitaa kuitenkin olla keksitympää kuin voisi luulla.

Viittaa kenties johonkin vanhan linjan vapaa -ajattelijoihin eikä siksi osu ns. uuteen ateismin linjaukseen : Sam Harris ja kumppanitkin ainakin on varsin kova Islamilaisille.

noora said...

No voihan olla noinkin. Samapa tuo, ei asian paikkansapitävyyden havainnoimiseksi tarvita edes ko. asiakirjoja, vilkaisee vain muutamia tv-ohjelmia, joita aihetta läheltä liipaten on tullut kosolti, sekä Yleltä että kaupalliselta puolelta.

Hekin (ohjelmien tekijät) ovat varmaan, Hillo-Vaha vieköön(!), isäm maan puollustajia. For sure.

Tuplis said...

Negaatio ei riitä. Mikään negatiivisuusliike ei ole koskaan voittanut eikä tule voittamaan yhtään mitään.

Ei taikauskoinen lakkaa olemasta sitä vaikka sen toimimattomuuden osoittaisi - kelaisi vain, että höhöö, eivät henget noin helpolla halpaan mene.

Jos uskomusjärjestelmän haluaa korvata, pitää olla jotain tarjottavaa tilalle. Ei kristinuskokaan levinnyt vaikkapa Euroopassa siksi, että se olisi jotenkin osoittanut pakanauskontojen olevan "irrationaalisempia" kuin se on. Se levisi siksi, että se tarjosi ja toteennäytti paremman diilin.

Paholaisen Asianajaja said...

Jos uskomusjärjestelmän haluaa korvata, pitää olla jotain tarjottavaa tilalle. Ei kristinuskokaan levinnyt vaikkapa Euroopassa siksi, että se olisi jotenkin osoittanut pakanauskontojen olevan "irrationaalisempia" kuin se on. Se levisi siksi, että se tarjosi ja toteennäytti paremman diilin.

Kirjoituksesi aiheutti virnuilua, sillä olen juuri lukenut kirjan siitä miten kristityt tarjosivat juutalaisille diilin: "käänny kristityksi tai karkotamme perheesi maasta. Ja meillä on oikeus tarkkailla elämääsi, jotta varmistumme sinun olevan oikea kristitty."

Ymmärrän kuitenkin pointtisi. Toki maailmanhistoriassa on ollut niitä käännyttäjiä, jotka myös kunnioittivat ihmisoikeuksia.

huutava said...

Jos uskomusjärjestelmän haluaa korvata...

Tuohon asiaan pieni kommentti. Asia lienee ollut niin, että kristinuskolla tosiaan oli ensimäisinä vuosisatoinaan jotain aidosti parempaa tarjolla: tasa-arvoinen yhteisö ja keskinäinen solidaarisuus jne. eli Paratiisi. Sen kaiken se onnistui hukkaamaan ja järjestäyessään se muuttui sellaiseksi pedoksi jota jo Jeesus kritisoi. Valopilkkuja kristinuskon historiasta löytyy toki myöhemminkin.

Afrikka on jännä tapaus kyllä kaikenkaikkiaan. Siellä on paljon meidän länkkäreiden kristinuskoa elävämpää ja vahvempaa kristillisyyttä ja sitten samaanaikaan tätä taikauskoa ja ihan päättömältä kuulostavaa menoa. Ehkä se perustuu ihan vain siihen, että jos uskotaan niin uskotaan sitten kunnolla - hyvässä ja pahassa. Silti jotenkin esim. kristinuskon käytäntö tuntuu ainakin valtaosalta unohtuvan johonkin. Se kun on minusta melkoisen kieroutunutta kristinuskoa jos kuka tahansa, vaikka noita, ollaan valmis tappamaan tai edes pahoinpitelemään.

Kristinuskon käytönnön unohtamiseen toki syyllistyy länsimaissakin melkein kaikki. Minäkin.

noora said...

Ja pakollinen han-länsimäiset-argumentti loppuun:) . Alla blogi ihmiseltä, joka asuu ja seurailee tilannetta päivittäin, mutta "kyllähän eurooppalaisetkin..." For sure!

Minunkin Afrikkani: http://rapo.vuodatus.net/

Kyllästynyt said...

Joku anonyymi tyyppi sieltä yritti jotain kakistella, joten hain esiin yhden esimerkin Ruotsiin tuotetusta noitauskosta. Lisää saat etsiä itse, kai sinä ruotsia osaat.
http://politisktinkorrekt.info/2010/03/15/kongoles-valdtog-dottern-%E2%80%93-skyllde-pa-hustrun-och-svart-magi/

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

En käs ole mikään anonyymi. Sukunimi ja etunimi on tiedossa. Sen verran avoin olen, että tappouhkauksetkin tulevat kätevästi kotiovelle, jos siltä tarve on. Ennenkin on tullut.

Anonyymi on silmissäni pelkuri. Automaattisesti.

Kysyin oikeusasiakirjoja. Onko "politiskkorrekt.info otsikolla "Politiskt Inkorrekt"" oikeusasiakirja? Jos tuolla referoidaan, anna toki viite siihen.

Minä voisin vartissa kirjoittaa vastaavan jutun ja joku voisi myydä totena. Joku virallinen lähde voisi olla hyvä. Jostain kai tuo "Ruotsinhalliskin" on aineistonsa repinyt. Toivon että ei päästään. Tai tarkemmin miettien. Taidanpa sittenkin toivoa..

PS: Ruotsia toki osaan, välttävästi. Pakko on kun Pakottivat.

Tuplis said...

Kirjoituksesi aiheutti virnuilua, sillä olen juuri lukenut kirjan siitä miten kristityt tarjosivat juutalaisille diilin: "käänny kristityksi tai karkotamme perheesi maasta. Ja meillä on oikeus tarkkailla elämääsi, jotta varmistumme sinun olevan oikea kristitty."

Ehkä kannattaisi mainita missä milloin ja miksi kyseinen diili tarjottiin, ettei jäisi varmasti ihan vahingossa antamasi kuva siitä, että kristityt olisivat tehneet niin koska niin kunnon kristityn tulee toimia, päällimmäiseksi lukijoidesi mieleen.

Meinaan sitä, että jos kertoo osan jutusta ja jättää loput sanomatta, sitä tavataan kutsua vääristelyksi.

Paholaisen Asianajaja said...


Ehkä kannattaisi mainita missä milloin ja miksi kyseinen diili tarjottiin, ettei jäisi varmasti ihan vahingossa antamasi kuva siitä, että kristityt olisivat tehneet niin koska niin kunnon kristityn tulee toimia, päällimmäiseksi lukijoidesi mieleen.


Diiliä tarjottiin tietenkin inkvisition aikaan, eli 1400-luvulta lähtien 1800-luvulle. Vanhan testamentin aikaan Israel teki hieman järeämpää käännytystä itse Jumalan johdolla. Ei hätää, sillä he eivät olleet kristittyjä.

Tuplis said...

Diiliä tarjottiin tietenkin inkvisition aikaan, eli 1400-luvulta lähtien 1800-luvulle.

Ajankohdista päätellen tarkoitat siis espanjalaista inkvisitiota. Mitäpä sanot, onko reilua tarjota sekulaarin tahon pyynnöstä sekulaareista syistä perustettua lafkaa esimerkkinä "kristillisestä käännyttämisestä"?

Ehkäpä tarjoat vielä tämän sekulaarin tahon ja tarpeen, jota täyttämään kyseinen inkvisitio perustettiin, jotta lukijasi voivat arvioida riittävän tiedon pohjalta missä määrin kristillinen kyseinen lafka oli hengellisesti katsoen.

Tomi said...

Tuplis, Italiassa paavin oma inkvisitio teki aivan samaa (eli pakko käännyttivät juutalaisia, jos eivät kääntyneet heidät pakotettiin omille asuin alueille ja lait olivat erinlaiset heille kuin kristityille).

Tuplis,sinulle on vaikeaa myöntää, että kristitytkin ovat tehneet pahojaan koko olemassa olonsa ajan.

Tuplis said...

Tuplis,sinulle on vaikeaa myöntää, että kristitytkin ovat tehneet pahojaan koko olemassa olonsa ajan.

Ei ole - sehän on täydellisesti linjassa kristinuskon ihmiskuvan kanssa. Sen sijaan sitä, että kristityt tekisivät pahaa nimenomaan kristinuskon motivoimina, en osta, enkä soisi muidenkaan ostavan.

Huomautin espanjalaisella inkvisitiolla ratsastamisesta, koska se (elleivät sitten ristiretket) tapaa olla kaikkein yleisin "todistus" kristinuskon pahuudesta.

Ihmiset muodostaisivat mielipiteitään pikkuisen varovaisemmin, jos ymmärtäisivät, (etteivät ristiretket olleet hyökkäyssota ja) että espanjalainen inkvisitio perustettiin poliittisista syistä poliittiseen tarpeeseen, ei millään muotoa hengelliseen.

Siinä, että ottaa tosiasioista selvää, on tietty se vaara, että joutuisi miettimään pilkkansa aiheellisuutta ja rehellisyyttä.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Mitä mieltä Tuplis on ateismin saamasta suosiosta?

Kun ihminen ei kuulemma käytännössä vaihda tyhjään, olisiko niin että ateisteillakin olisi oma Jumala, eli jokin arvomaailma jonka puolesta he taistelevat?

Kysymys on tätä kautta tavallaan: Onko ateismi sittenkin uskonto, vai pelkkää antisosiaalisuutta?

Toinen kysymys on se, että kristillistä käännytystyötä afrikassa on tehty aikas monta sataa vuotta. Skeptisyydellä ei ole kokeiltu. Toki jos jokin toimii, sitä ei kannata vaihtaa. Mutta entä sitten kun tilanne on kuten nyt: Eli kokeilu ei näytä tuottavan tulosta?

En väitä että vika on kristinuskossa. Mutta ehkä se ei tarjoa afrikkalaisille heille olennaisia asioita? Olen nimittäin elänyt käsityksessä, jossa nimen omaan sekoittuminen tuottaisi ongelmia. Afrikkalainen noituuskäsitys ja taikausko yhdistettynä kristilliseen tuottaa eurooppalaiseen silmään oudon ja vieraan sekametelisopan ; Jos porkkana-pinaattikeitto maistuu pahalta, kun porkkanakeitto ja pinaattikeitto ovat OK ruokaa, onko syy porkkanassa vai pinaatissa?

noora said...

Syy on (tietenkin) kokissa. Lopettakaa hämmentäminen.

http://www.aamulehti.fi/sunnuntai/teema/asiat_paajutut/9051020.shtml

Tuplis said...

T”S”H:
Mitä mieltä Tuplis on ateismin saamasta suosiosta?

En minä siitä kovin tulessa ole, mutta enpä erityisen huolissanikaan. Hyvin suuri osa ihmisistä tulee olleeksi sellainen jossakin vaiheessa elämäänsä.

Kun ihminen ei kuulemma käytännössä vaihda tyhjään, olisiko niin että ateisteillakin olisi oma Jumala, eli jokin arvomaailma jonka puolesta he taistelevat?

Vapaus moraalin ”kahleista” on monen mielestä taistelemisen arvoinen, sillä se vapauttaa kuluttamaan ja toteuttamaan viettejään vailla syyllisyydentunteita. He yleensä tapaavat vaihtaa jumalat ja/tai henkiolennot mielihyvään, utopismiin tai ideologiaan.

Kysymys on tätä kautta tavallaan: Onko ateismi sittenkin uskonto, vai pelkkää antisosiaalisuutta?

Käytännössä (ainakin länsimaissa) ilmenevä ateismi on yleensä antiuskonnollisuutta materialistis-positivistisin perustein. Se on luonteeltaan antisosiaalista, koska se pyrkii rikkomaan sivilisaation rakenteita niiden rakentamisen ja tukemisen sijaan. Pidän kuitenkin mielessä, että tämä täällä näkyvä, lähetystyötä tekevä ateismi, ei ole sen ainoa muoto.

Toinen kysymys on se, että kristillistä käännytystyötä afrikassa on tehty aikas monta sataa vuotta. Skeptisyydellä ei ole kokeiltu. Toki jos jokin toimii, sitä ei kannata vaihtaa. Mutta entä sitten kun tilanne on kuten nyt: Eli kokeilu ei näytä tuottavan tulosta?

Kaikin mokomin, kokeilkoon ihmeessä. Kannatan kaikkea, mikä saa ihmiset käyttäytymään ihmisiksi omasta tahdostaan.

Tomi said...

Tuplis, taas tuo vanha "ateismi johtaa morallittomuuteen ja arvottomuuteen"-argumetti.

Kuitenkaan arvomme ja moraalimme ei tule uskonnoista vaan on evolutiivisesti sisäänrakennettua, joten ateismi ei johda moralittomuuteen.

Paholaisen Asianajaja said...

Ajankohdista päätellen tarkoitat siis espanjalaista inkvisitiota. Mitäpä sanot, onko reilua tarjota sekulaarin tahon pyynnöstä sekulaareista syistä perustettua lafkaa esimerkkinä "kristillisestä käännyttämisestä"?

Kuin tilauksesta sain luettua loppuun Inquisition-kirjan viikonlopun aikana. Tästä aiheesta lisää vielä tämän viikon aikana.

Ehkäpä tarjoat vielä tämän sekulaarin tahon ja tarpeen, jota täyttämään kyseinen inkvisitio perustettiin, jotta lukijasi voivat arvioida riittävän tiedon pohjalta missä määrin kristillinen kyseinen lafka oli hengellisesti katsoen.


Sinällään erikoista miten helposti paavi määrää kirkkonsa piispat ja papit sekulaarin tahon alaiseksi (tutkimaan rikoksia jotka perustuvat kristinsuskoon), mutta palaan aiheeseen oikein sille omistetussa bloggauksessa.

Enkä vihjaillut pelkästään Espanjan inkvisitiosta.

Tuplis said...

Kenen opus oli kyseessä?

Paholaisen Asianajaja said...

John Edwards, Inquisition (Tempus, 1999)

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Tuplis, kun puhut Jumalasta, tarkoitat varsin vaihtelevasti "henkimaailman setää" ja "arvoja yleensä" ; Joskus vaaditaan Jumaluus, eli arvojen taakse oletettu personifikaatio ja rangaistusvoima. Mutta joskus pelkästään se jos on arvomaailma, pitää jotain Jumalanaan.

Ideologia on ja ei ole Jumala, vaihtuen määritelmien mukaan. Ja tunnut vaihtavan määritelmää aina sen mukaan "mikä on juuri kristinuskolle edullista". Tämä on ns. epäreilu tapa toimia. Ja lisäksi logiikan virheeseen perustuva ; Määritelmää ei yksinkertaisesti ole soveliasta vaihtaa homonyymiinsä ilman huonoja seurauksia perustelulle.

Vapaus ja vapautuminen on arvo. Afrikkalaiset eivät siis ostaisi tyhjää vaan ostaisivat uuden jumalan?

Ja kun korostat testaamista, eikö vuosisatojen tehottomuus - ja synteesissä tapahtuva väkivallan radikalisoituminen - ole syy kieltää koko kristinusko koska se on antisosiaalinen: Murtaa yhteiskunnan rakenteita sen sijaan että tukisi niitä.

Tuplis said...

Tuplis, kun puhut Jumalasta, tarkoitat varsin vaihtelevasti "henkimaailman setää" ja "arvoja yleensä" ; Joskus vaaditaan Jumaluus, eli arvojen taakse oletettu personifikaatio ja rangaistusvoima. Mutta joskus pelkästään se jos on arvomaailma, pitää jotain Jumalanaan.

Jumalan, jota ihminen seuraa, ei ole mikään pakko olla persoonallinen saati rangaistusvoimainen. Kristinuskon Jumala on, mutta esimerkiksi monikulturismin ei. Rustasin tammikuussa aiheesta tekstin, joka valottanee sitä, miten sanan ymmärrän.

Vapaus ja vapautuminen on arvo.

Joillekin kyllä, toisille ei. Esimerkiksi muslimeille se on yhden sortin saatana.

Afrikkalaiset eivät siis ostaisi tyhjää vaan ostaisivat uuden jumalan?

Olettaen, että heille jotain onnistuttaisiin markkinoimaan. En tiedä mitä se olisi – negaatio itsessään ei riitä.

Ja kun korostat testaamista, eikö vuosisatojen tehottomuus - ja synteesissä tapahtuva väkivallan radikalisoituminen - ole syy kieltää koko kristinusko koska se on antisosiaalinen: Murtaa yhteiskunnan rakenteita sen sijaan että tukisi niitä.

En ymmärrä lausetta. Toistaisitko sen vähän selkeämmin?

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

"Vapaus ja vapautuminen on arvo." Joillekin kyllä, toisille ei.

Älä yritä kiemurrella. Olen lukenut tuon tammikuun kirjoitelmasi. Ja juuri sen pohjalta lähdin kyselemään. Sillä syytät ateisteja arvottomiksi.

Tässä VAIHDAT määritelmää lennosta. Tämä on "antiloogista" ja varsin epäsosiaalista, hyökkäys ihmisyksilöä vastaan.

Jos HENKILÖLLÄ on jokin arvo se on HÄNELLE Jumala. Omilla määritelmilläsi ateistit hakevat vapautta. Vapaus on HEILLE arvo. Heillä on Jumala.

Kuitenkin tuntuu että kikkailet ateismin normimääritelmän kanssa, joka on "EI JUMALAA". Valitettavasti tässä määritelmässä Jumalalla on kuitenkin tarkoitettu toista, melko vakiintunutta, merkitystä.

Juuri kukaan ateisti tuskin katsoo olevansa ateisti sinun ihmemäärityksissäsi. Sinun määritelmäsi Jumalan ei_Jumaluus tarkoittaa samaa kuin "nihilismi", ei samaa kuin "ateisti". Mutta sanavaihdoksella saat kikkailtua "nihilismin" sisällön "ateismiin".

Tämä on sekä argumentatiivisesti väärin, että eettisestikin hieman arveluttavaa leimakirveen heiluttelua.

Itse asiassa jutuissasi olisi ymmärrettävyyttä jos lopettaisit vakiintuneiden sanojen uusiomäärittelyn. Ja käyttäisit niitä omia määritelmiäsi vastaavia sanoja. Eli kun puhut arvoista, puhut arvoista etkä "Jumalasta". Samalla ekvivokaatio -päättelyvirheetkin nollautuisivat.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Sinä toistuvasti selität miten asioita jotka toimivat pitää säästää. Yhteiskunnalle rakentavat asiat tulee pitää. Sille tuhoisat hylätä. Näet yhteiskunnan rakenteen testausprosessina, ja kun on nyt melkoisen hyvä tulos, on veneen keikuttaminen typerää koska siinä korjataan jotain joka ei ole rikki.

Kristinuskoa on julistettu afrikassa satoja vuosia. Silti siellä tapahtuu tänäkin päivänä tälläisiä asioita.

Tämä tarkoittaa sitä että kristinuskoa parannuskeinona on kokeiltu aivan helvetin kauan ja tehoja ei näy.

Voisit toki kikkailla selittämällä siitä miten afrikka on islamistinen maa. Ongelma on kuitenkin siinä, että ateismin kohdalla pidit ongelmana sitä että taikauskoinen ihminen ei suostu vaihtamaan siihen. Se on silloin tehoton ratkaisu koska siihen ei käännytä vaan maa pysyy taikauskoisena.

Kristinuskolle on annettu satoja vuosia, eikä se ole silti onnistunut valloittamaan maata ja poistamaan tässä uutisoituja pahoja tekoja - joita tapahtuu melkoisen isolla mittakaavalla vieläpä.

Testi on tehty. Kaiken järjen mukaan sinun pitäisi VASTUSTAA ANKARASTI kristillistä käännytystyötä Afrikkaan. Et tee tätä koska...

Tuplis said...

Orava.

Jos et jatkuvasti kiemurtelisi, vääristelisi, osoittelisi sormella ja kiukuttelisi, vaivautuisin vastaamaan.

Tomi said...

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen: "Kristinuskolle on annettu satoja vuosia, eikä se ole silti onnistunut valloittamaan maata ja poistamaan tässä uutisoituja pahoja tekoja - joita tapahtuu melkoisen isolla mittakaavalla vieläpä."

Eihän se onnistunut Euroopassakaan poistamaan uskoa noituteen, vaan sen teki valistus ja modernin luonnontieteen nousu.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

"Jos et jatkuvasti kiemurtelisi, vääristelisi, osoittelisi sormella ja kiukuttelisi, vaivautuisin vastaamaan."

Jännässäpä vaiheessa torppasit tuon kortin vastaan. Ensin pyysit lisäkommenttia ja tarkentamista. Sitten jätät reagoimatta. Olisin miltei ymmärtänyt jos olisit sanonut asiantilan heti.

Nyt se näyttää vain oudolta. Sopii tietty minulle.

PS: Käsittääkseni olen kohdellut sinua tasan sen yhden kerran yliaggressiivisesti. Ja tästäkin otit eskaloitumisesta osan vastuuta itsellesi. Sitten kommentoit ja vaikenit, josta voi päätellä että vetelit hernettä nenään jostain tulkintatavasta jota en ollut itse edes tarkoittanut.

"Koko ajan". Aika rankka sanapari. Laske vaikka kommenttirivini. Laske blogaukseni. Kerää niistä ne joissa on asiattomuutta. Katso montako prosenttia niistä kattaa asiaton ja montako asiallinen. Palaa sitten takaisin lausuntoinesi.

Jos huomaat että asiaton ilkeily keskittyykin vain sinuun ja muutamaan verrattuna sitä määrää jota kommentoin, mieti mistä tämä voisi johtua.

PS: Kommentteja lukee toki muutkin. Voinet lyödä luuta kurkkuuni. Kaikki vääristelyni ja ilkeilyni ja kiukutteluni tulee samalla täällä näkyviin ja saat moraalisen selkävoiton. Vai olisiko niin että tässä kommenttirivissä on vain yksi kiukutellut. Sinä.