5.3.12

Obamagaten loppu, elävien kuolleiden argumenttien yö

Sheriffi Joe Arpaio on kuuluisa mies Arizonan osavaltiossa. Hän on aktiivinen maahanmuuton vastustaja. Lakia on valvottu melko leväperäisesti. Miehen alaisuudessa piirikunnan budjetista on kulutettu viiden vuoden aikana n. 100 miljoonan dollarin verran varoja sääntöjen vastaisiin toimiin. Tämä budjettikohu oli kova kolaus sheriffille. Onneksi pelastukseksi saapui isompi skandaali, joka on tehty Arpaion valvovan silmän alla.

Arpaion luokse saapui Arizonan teekutsuliikkeen edustajia. He suosittelivat Arpaiota tutkimaan presidentti Obaman syntymätodistuksen aitoutta. Aihe oli Arpaiolle aivan uusi. Hän kiinnostui. Asialle laitettiin Arpaion käyttämä vapaaehtoisten ryhmä, joka on tutkinut ratkaisemattomia rikoksia. Tulokset julkaistiin pari päivää sitten. Lehdistötilaisuus kesti 1 h 10 min, jonka aikana esiteltiin useampi video siitä miten Valkoisen talon julkaisema tiedosto syntymätodistuksesta on manipulaation tulosta.

Ryhmä päätteli digitaalisen tiedoston tarkastelun perusteella, ettei Valkoisella talolla ole ollut alkuperäistä paperista syntymätodistusta. Lehdistötilaisuudessa esiteltiin videoita, joissa paljastettiin jotakin kovin tuttua. Raportti on myös luettavissa ilmaiseksi netissä. Arpaion tutkijaryhmä toistaa viime vuoden aikana tehdyt väitteet siitä, että pdf-tiedostossa on; kerroksia, teksti on epätasaista, leiman rakenne on vääränlainen, jne. Niihin esitettiin selitykset samana vuonna. Piiri on pyörinyt moneen otteseen, eikä lehdistötilaisuudessa ole mitään uutta syntymätodistukseen liittyvää. Obamagate -kirjoituksissani kävin läpi yleisimpiä argumentteja.

Ryhmän tärkein skandaaliväite on siis se, että Obaman syntymätodistus on vain digitaalisessa muodossa oleva väärennös.

Tämä siitä huolimatta, että presidentti Obaman julkaisema pdf-tiedosto perustui paperisen version skannaukseen. Paperinen versio oli rekisteröity ja valvotussa tilassa tehty kopio alkuperäisestä, eli kaikin puolin ja lakipykälin pätevä todistus syntymästä. Paikalla oli toimittajia, jotka seurasivat miten kopiot tehtiin. Alkuperäinen syntymätodistus haettiin viraston kassakaapista. Lisäksi Valkoisen talon järjestämässä tilaisuudessa oli myös paikalla toimittajia, joista yksi otti kuvia kännykällään tuosta virallisesta paperista. Todistuksen kohokuviolla oleva vaakuna tuntui paperia hiplaamalla.

Arpaion ryhmän tutkinta meni siis alkumetreiltä metsään. Miksi he keskittyivät digitaalisten tiedostojen klikkailuun ja editoimiseen? Ehkä siksi, että paperisen version olemassaolo, valvotuissa olosuhteissa, tekee tutkimusryhmän työstä täyttä ajanhukkaa. Dokumentin aitoutta ei voi päätellä skannatusta tiedostosta. Sitä varten pitäisi selvittää onko paperinen versio aito. Havaijin terveysviranomaiset sanovat, että se on aito. Osavaltion oikeusministerin mukaan Arpaion tutkimusryhmä ei koskaan pyytänyt mitään syntymätodistukseen liittyvää materiaalia tutkittavakseen.

Kaiken tämän lisäksi ryhmä väittää, ettei Obaman syntypaikasta ole mitään materiaalia.




Eli he eivät ole tutustuneet Honolulun sanomalehtiin, joissa oli ilmoitukset Obaman syntymästä. 60-luvulla sanomalehdet saivat tiedot lasten syntymästä suoraan terveysviranomaisilta. Sama menettely tarkoittaa sitä, että terveysviranomaisilla on älyttömän pitkät luettelot lehdille lähetetyistä lasten nimistä. Harva on vaivautunut selaamaan sitä läpi, mutta sieltä löytyy erään Barack Hussein Obaman nimi. Havaijin maahanmuuttovirastolla on paperi (paperi numero 46), jossa Obaman isän tiedoissa mainitaan lapsen syntypaikaksi Honolulu.

Tähän kaikkeen ryhmä kyllä vastasi, että nuo tiedot ovat olemassa, mutta eivät vakuuttavia. Sillä samoihin aikoihin lehdet ilmoittivat syntymiä, vaikka lapsi olisi tuotu maahan maahanmuuttajaperheen kanssa. Ryhmällä on kuulemma todistusaineistoa tällaisesta menettelystä, mutta tietoja ei julkaistu raportissa. Lehdistötilaisuus lopetettiin, kun toimittajat alkoivat kyselemään näistä asioista enemmän. Esim. miten Obaman kansalaisuuteen vaikuttaa se, että äiti oli Yhdysvaltojen kansalainen (lapsella automaattisesti sama kansalaisuus).

Ehkä Arpaion ryhmä vain halusi luoda poliittisen sirkuksen vanhan materiaalin lämmittelyllä. Arpaion ryhmässä oli samoja henkilöitä, joilla oli aivan sattumalta tulossa myyntiin kirja Obamagatesta. Ryhmän johtohenkilö Mike Zullo kirjoitti vapaaehtoityöntekijän Jerome Corsin kanssa Where's the Birthcertificate -kirjan, josta ilmestyi sopivasti lehdistötilaisuutta varten e-kirja (vain 9,99 $).

Jerome Corsi totesi, ettei ryhmän tutkinta ole poliittisesti motivoinut. Taidan olla samaa mieltä Corsin kanssa. Corsi ja Zullo saivat esitelmänsä Yhdysvaltojen suuriin uutisiin, joten tilauksia ropisee mukavasti miesten kassaan. Tutkintaryhmän lehdistötilaisuus oli World Net Dailyn järjestämä. World Net Daily myös julkaisee Where's the Birthcertificate -kirjaa.

Kiitos vinkistä V. Sorvaniemelle.

1 comment:

Sähis said...

Ammattitutkija :)