29.12.07

Vastinetta Aamulehteen, 2. luonnos

Lauantain Aamulehdessä arkkitehti Reino Talvio kyseli evoluutioteorian vajavaisuuksien perään.

Talvio maalaa aloituksessaan koko tiedeyhteisön uppiniskaisiksi tumpeloiksi, jotka eivät osaa ajatella johdonmukaisesti. Tieteellisen teorian kritiikki ei hän mukaansa pääse ääneen. Oikeasti evoluutiokritiikkiä käsitellään kyllä tieteellisissä julkaisuissa, mutta kritiikki on sitä asiallista laatua, joka perustuu kunkin tieteenalan omiin faktoihin ja tutkimuksiin. Talvion mainitseman älykkään suunnittelun perustelut ovat olleet tiedossa vuosikymmenen ajan, ja ne ovat saaneet tyrmäyksen tiedemaailmassa. Älykkään suunnittelun kannattajat eivät ole kyenneet esittämään mitään uutta argumenttia vuosien vieriessä.

Talvio kirjoittaa, "Tilaa ei oikein löydy avoimelle keskustelulle. Ja kouluissa arviointi kielletään kokonaan evoluutio-opetuksen yhteydessä. Tällaistako tukea evoluutioteoria tarvitsee?"

Evoluutioteoria saa tukensa paleontologiasta, käyttäytymistieteestä, genetiikasta ja fossiileista ja monesta muusta. Evoluutiota ei vain oleteta, vaan sen taustoja on tutkittu reilu sata vuotta. Siinä toimivia mekanismeja on testattu ja havaittu luonnossa, sekä tietokonesimulaatioissa. Tieteellinen teoria ei tarvitse tukea koululuokista. Teoria päätyy sinne monen armottomasti kriittisen askeleen jälkeen. Kouluissa käsitellään vain lyhyesti pelkästään evoluution alkeiden alkeet.

Seuraavaksi Talvio käyttää lainauksia. Ensin eräs Nobel-fyysikko on sanonut evoluutioteoriaa anti-teoriaksi, ja eräs ateisti on kääntynyt luomisen kannalle (tosin vain ensimmäisen solun kohdalla. Muuten hän hyväksyy lajien yhteisen polveutumisen). Harmi vain, että tällaisilla lainauksilla ei oikeasti tee mitään hyödyllistä. Jokaiseen voisi vastata lainauksella entiseltä luomisopin kannattajalta tai biologista joka vakuuttaa evoluutioteorian olevan toimiva ja tarpeellinen teoria.

Talvion mukaan evoluutioteorian vajavaisuudet - joihin ei kuulemma löydy selityksiä - paljastuvat tietyistä puuttuvista fossiileista. Emme ole muka löytäneet lajien kehityksen osoittavia välimuotoja. Oikeasti niitä on kyllä löydetty. Eräs uusimmista löydöistä on Tiktaalik, joka sopii mainiosti merestä maalle nousseiden nelijalkaisten kehitykseen, täydentäen jo olemassa olevaa fossiilisarjaa. Tosin Talvio ihmetteli missä ovat koirasta kissaan ja lehmästä hevoseen kehittyneiden eläinten fossiilit. Evoluutio on siitä erikoinen, että meidän pitäisi etsiä kissan ja koiran yhteistä esi-isää, eikä reittiä kissasta koiraan. Välimuoto ei välttämättä näytä kissalta tai koiralta. Sillä pitäisi olla kuitenkin yhteisiä ominaisuuksia. Juuri tällaisia yhteisiä esi-isiä onkin löydetty reilun vuosisadan aikana. Varsinkin meidän ihmisten kehitys on erinomainen esimerkki tällaisesta fossiilisarjasta. Evoluution vastustajat tietenkin sanovat, että tietyt kallot ovat selvästi apinoita eikä ihmisiä. Kun vertaamme heidän tekstejä keskenään, niin selviää, että jonkun mielestä apina on ihminen, ja toisen mielestä sama ihminen on apina. Fossiilit ovat niin lähellä toisiaan, että jopa evoluution tiukoilla vastustajilla on vaikeuksia erottaa joukosta ihminen. Ero on veteen piirretty viiva.

Toinen Talvion esittämä vajavaisuus liittyy siihen kuinka lajityypit ilmestyvät "yht'äkkiä" maakerrostumiin. "Onko mahdollisesti päädytty lajin luomisajankohtaan", hän kysyy. Jos kyseessä olisi luomisajankohta, niin luojalla on pitänyt kiirettä vuosimiljoonien aikana. Useista fossiileista selviää, että luoja on piipahtanut planeetallamme aina satojen tuhansien vuosien välein luomassa lajin, joka on melkein kuin sitä edeltävä laji, joka on kuollut sukupuuttoon. Tämä toistuu yhä uudelleen ja uudelleen, miljoonien vuosien aikana. Mm. elefanttien ja hevosten fossiilisarjat osoittavat kuinka eläimet muuttuvat ajan kuluessa asteittain moderneiksi lajeiksi.

Lopuksi Talvio kertoo kuinka tiede on sitoutunut naturalistiseen lähtöolettamukseen. Siinä hän on aivan oikeassa. Siihen on oma syynsä, sillä metodologinen naturalismi on osoittautunut parhaimmaksi tavaksi oppia miten maailma toimii. Siihen on syynsä miksi kristityt tiedemiehet käyttävät metodologista naturalismia tutkiessaan maailmaa. Tietysti tutkijat ovat vapaita hylkäämään naturalismin tehdessään tiedettä, mutta edessä ei ole kovin lupaavia löytöjä, kuten tieteen historia on meille opettanut. Tuntemattomat ja arvaamattomat vaikuttajat kun tekevät teorioiden kehittämisen mahdottomaksi.
Tiede ei anna meilla kaikkia vastauksia, mutta se on toistaiseksi pätevin tapa saada niitä. Tällä vajeella ei kuitenkaan voi vetää mattoa perusteltujen ja pätevien teorioiden alta.

------------------

Siinä toinen luonnos, jota hion vielä huomen aamulla. Löysin kuin löysinkin kirjoitusvirheitä. Lähetän vastineen Aamulehteen vasta illalla.



7 comments:

Anonymous said...

Laitatko tänne myös aamulehden julkaiseman version? Olisi kiva nähdä miten sen typistävät.

Paholaisen Asianajaja said...

Laitan kyllä, jos se ilmestyy. Kannattaa kritisoida tuota luonnosta vielä kun kerkiää. Kijotisvieheet ja muut mukat pitää karsia ennen kuin lähetän sen eteenpäin.

Mette said...

Hyvä, että joku reagoi. MInä yritin vastata pjOjalalle, ja Aamulehti sen julkaisikin, mutta niin jälkijunassa. Nostin tassut pystyyn tämän viimeisimmän pläjäyksen kohdalla.

Paholaisen Asianajaja said...

Minäkin huomasin P.O:n, mutta silloin sattui olemaan parempaa tekemistä Elfien kanssa.

Anonymous said...

Hyvä että joku jaksaa... kiireisestä luomistyöstä kertova kohta on loistava. Joko ehdit lähettää vastineen? Vastahan löytyi taas uusi jännittävä välimuoto, varhainen valaiden sukulainen "Indohyus".

Koska se PjOjala muuten Aamulehdessä seikkaili? Koska en yleensä oleile Pirkanmaalla kuin lomilla, on tämäkin merkkitapaus jäänyt näkemättä.

Hyvää uutta vuotta ja onnea vastineen julkaisulle! :)

Paholaisen Asianajaja said...

Vastine lähti eilen Aamulehteen. Teki mieli kirjoittaa vielä vaikka mistä evoluutioesimerkeistä (elefanttien fossiilisarjat), mutta päätin jättää ne pois. Toivon, että pointti menee perille tuollaisella tekstillä.

Anonymous said...

No eipä tuollaisen "missä on lehmien ja hevosten välimuodot" kumoamiseen yksityiskohtaisia kuvauksia fossiilisarjoista tarvitakaan :) Toivotaan että pointti menee perille joillekin, Talvion kohdalla lienee liian myöhäistä.