19.5.08

Bloggaaminen = Lääke

Uusin Scientific American sisältää rohkaisevan uutisartikkelin. Siinä Jessica Wapner kirjoittaa bloggaamisen hyödyistä. Jo pitkään on tiedetty, että omista kokemuksista kirjoittaminen on antaa helpotusta stressiin. Tuoreet bloggaamiseen keskittyneet tutkimukset ovat antaneet tietoa ilmaisukykyisten kirjoittajien saamista hyödyistä: parantunut muisti, uni synenee, vastustukyky vahvenee ja jopa virusmäärät vähenevät AIDS-potilailla. Oncologist-julkaisussa oli tutkimus, jonka mukaan ennen syöpäleikkausta tehty bloggaaminen nopeutti toipumista verrattuna niihin jotka jättivät kirjoittelun väliin.

Ilmiön taustalla pitäisi olla neurologinen tekijä. Ihmismieli reagoi vahvasti ja tuottaa fysiologisia muutoksia pelkästään luetun tekstin perusteella, jos se sattuu laukaisemaan tarpeeksi vahvoja tunteina. Esim. kirje jossa kerrotaan äidin kuolemasta. Myös kirjoittaminen tuottaa tunteikkaita reaktioita, kunhan teksti osuu lähelle tärkeitä aiheita. Valittaminen tuottaa tyytyväisyyttä. Pelkästään stressaavista kokemuksista kertominen voisi auttaa samalla tavalla.

Ihmisillä on erilaisia mielentiloja; hypergrafia joka on vastustamaton tarve kirjoittaa tai kun kirjoitus ei tahdo sujua millään. Maaniset ihmiset puhuvat jatkuvasti. Eri alueet aivoissa luovat monimutkaisen yhdistelmän, jossa limbinen järjestelmä hallitsee halujamme. Bloggaaminen voi vapauttaa dopamiinia aivoihin, kuten myös hyvä musiikki, urheilu tai taiteesta nauttiminen.

MR-kuvista havaitaan, että bloggaamisen jälkeen aivoalueet aktivoituvat eritavalla kuin sitä ennen. Pelkästään unenlaadun paraneminen on tutkimusen arvoista. Kunnon unet edesauttavat terveyttä. Ei siis ihme, että asiaa on alettu tutkimaan laajemmilla ryhmillä. Jotkin sairaalat ovat tarjoamassa potilaille bloggausmahdollisuutta vuodeosastolla. Toipuvat potilaat pääsevät vaihtamaan ajatuksia muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Näin muodostuu yhteisö jolla on terapeuttisia vaikutuksia.

Bloggaamiseen voi jäädä koukkuun, ja kun ei keksi mistä kirjoittaa (jos siis haluaa ylläpitää jonkinlaista tasoa blogissaan), niin kirjoituspaineet luovat stressiä. Huh, nyt helpotti kun pääsin bloggaamaan.

1 comment:

Anonymous said...

Myös irkissä voi avautua omista jutuistaan aina kun siltä tuntuu, ja koukuttavaa sekin tuntuu olevan.