2.3.08

Sana sunnuntaille: Perinne

Meillä kaikilla on perinteitä. Juhannuksena täytyy polttaa kokkoa. Joulun jälkeen pitää palauttaa/ repullinen tuotteita kauppoihin. Lapsen sukupuolielimet täytyy silppoa. Hieman yllättäen tuo viimeinen perinne onkin aiheuttanut protestointia. Suomessa ei haluta kunnioittaa ihmisten perinteitä. Minusta tämä on mitä hälyyttävin merkki holhousyhteiskunnan muuttumisesta fasismiksi. Juuri tämän päivän Aamulehdessä mietitään onko poikien ympärileikkaus perinnettä vai pahoinpitelyä.

Vastakkainasettelun aika on ohi. Eikö tämä poliittinen latteus jäänytkään kansan mieleen? Miksi poikien pippeleiden viipalointi olla muka joko perinnettä tai pahoinpitelyä? Tuollainen mustavalkoinen ajattelu on pahasta, kuten monesti muistutetaan. Ympärileikkaus voi olla sekä perinnettä että pahoinpitelyä.

Valaisen hieman asiaa dialogilla.

Mies juttelee vanhalle kaverilleen.
"Morjens, mites menee?"
Mies kantaa poikaa sylissään, "Mites tässä. Pojan kanssa lenkillä."
"No jopas. Susta on tullut isukki?"
"Joo. Näin pääsi käymään", mies esittee ylpeänä poikaansa.
"Ohhoh. En ole ennen nähnyt nenäkoruja noin pienellä lapsella."

Mies nostaa pojan paitaa, "Entäs tällasta masua?"
"No eipä ole tullut tollaisia tribal-tatskoja vastaan saunassa. Kuinkas vanha poju sulla on?"
"Viitisen vuotta. Tajusin, että tatuoinneista saa selvää säästöä, kun teettää ne näin nuorena. Pienempi tatska tulee halvemmaksi kuin iso. Ja tossa kasvamisen mukana nää tatskat veyy isoiksi. Siinä säästyy pitkä penni."
"Luulis että se sattuu kun tatuoidaan noin nuorta."

Mies naurahtaa, "Sattuhan se, mutta ei tää meidän Petteri mikään nössö ole! Ei Petteri yhtään pannu vastaan kun ehdotin tätä."
Kaveri epäröi, "Eihän noi nuori vielä ymmärrä mistä on kyse."
"Ei sillä ole väliä. Tää on tämmönen perinne meidän suvussa. Kaikilla miehillä on ollut tatuointi."
"Entäs jos joku ilmottaisi poliisille?"

Mies vilkuilee ympärilleen, "No sitten mä sanon, että tää on osa meidän uskontoa. Sillä selviää näissä tilanteissa."
"Mitäs uskontoa sää olet?"

Mies kohauttaa olkapäitään, "Sen voi valita sitten kun sitä tarvii."

Aamulehden paperiversiossa on myös eri asiantuntijoiden haastatteluja. Helsingin juutalaisen seurakunnan asiamies Dan Kantor kertaa kaiken olennaisen. Poikien ympärileikkaus perustuu uskonnolliseen määräykseen. Lisää tukea saadaan YK:n suosituksesta, jonka mukaan Afrikassa pitäisi ympärileikata miehiä hiv-vaaran vähentämiseksi. Jotkut dogmaattiset perinnevihaajat kuitenkin huomauttavat, että sittenhän ympärileikkauksia pitäisi tehdä juuri ennen sukupuolielämän aloittamista. Tässä vaiheessa skalpellin kohteella olisi jotain sanavaltaa ympärileikkauksen tekemisestä.

Minä sanon, että eipäs! Lapsi on vanhempien omaisuutta ja vanhemmilla on täysi oikeus muokata lapsen kehoa kirurgisilla toimenpiteillä. Ainakin 18-ikävuoteen asti. Jos lapsi myöhemmin katuu hänelle tehtyjä toimenpiteitä, niin mitäs meni syntymään sellaiseen perheeseen. Valitkoon seuraavalla kerralla paremmin. Tässä on suuri vaara, että kallisarvoisa perinne voi päättyä.

Suomessa tyttöjen ympärileikkaukset on kielletty. Jälleen karmaiseva esimerkki sukupuolten välisestä epätasa-arvosta.

6 comments:

Anonymous said...

Nojoo. Poikien ympärileikkauksen puolustaminen on hirrrmuisen epätrendikästä. Uusimman Parents-lehden (3/08) siteeraamien tutkimusten mukaan poikien ympärileikkaus kuitenkin vähentää HIV-tartunnan riskiä n. 60 %, noin puolittaa riskin saada muita sukupuolitauteja ja ehkäisee tehokkaasti penissyöpää ja virtsatieinfektioita. Lisäksi (tämä ei enää löydy Parents-lehdestä) niissä yhteisöissä, missä miehet rutiinisti ympärileikataan, naisilla esiintyy huomattavan paljon vähemmän kohdunkaulan syöpää.

Poikien ympärileikkaus on oikein suoritettuna hyvin matalariskinen toimenpide, joka saattaisi olla erittäin kustannustehokas tapa edistää terveyttä. Siitä emme tosin tule vielä moneen vuoteen saamaan selvyyttä, sillä tällä hetkellä mikään varteenotettava taho ei suostuisi rahoittamaan tällaisesta tabuaiheesta tehtyä tutkimusta.

Toivon kuitenkin, että pystyisimme pian tutkimaan tätäkin aihetta puhtaasti terveydellisten vaikutusten kannalta ilman kulttuurisia ja uskonnollisia arvolatauksia. Toivoisin myös sinun kirjoittajana pyrkivän tässä asiassa enemmän objektiivisuuteen.

Anonymous said...

Jep. Olen myös kuullut väitettävän, että ympärileikkaus vähentäisi penissyöpäriskiä.

Näillä argumenteilla ei kuitenkaan voida puolustaa vastasyntyneiden silpomista, imeväisikäiset kun eivät levitä HIV:tä eivätkä HPV:tä ainakaan yhdynnässä. Syöpäriskikin - villi arvaus - taitaa olla suurimmillaan vasta joskus varhaislapsuuden jälkeen.

Ympärileikkauksen terveysvaikutuksia sopiikin mainostaa nuorille miehille, jotka ovat riittävän vanhoja a) päättämään itse omasta ruumiistaan ja b) tartuttamaan niitä sukupuolitauteja.

Mitä taas tuohon perinne/pahoinpitelyasiaan tulee, niin ei sen havainnollistamiseksi tarvita mitään keksittyjä tatuointiperinteitä, ihan vanhanaikainen remmillä hakkaaminen riittää. Jos vanhempien oikeus ympärileikata lapsensa kerran on säilyttämisen arvoinen uskonnollinen perinne, niin samalla logiikallahan pitää sitten myös heti paikalla laillistaa lasten ruumiillinen kurituskin, onhan se sentään paljon vanhempi ja laajemmalle levinnyt perinne. Ja eikös raipparangaistukselle löydy tukea Raamatustakin?
/ Larus

Anonymous said...

Minusta on aika hauskaa, kuinka uskonnolliset konservatiivit ovat toisaalta vastustaneet kondomeja, ehkäisyä ja jopa sitä sukupuolitautirokotetta. Ne kun johtavat "höltyneeseen moraaliin".

Toisaalta samat henkilöt sitten puolustavat ympärileikkausta, koska se on "uskonnollinen tapa". Lääketieteelliset kysymykset käytetään maailmankuvan tukemiseksi, ja kuten huomataan se ei ole kokonaisuutena aatteen sisällä kovin konsistenttia.

Eivät ympärileikkausta lääketieteellisin syin puolustavat konsut näytä yhtä innolla hyökkivän noita "konservatiivisia moraalinpuolustajia" vastaan.

Sillä aate painaa enemmän kuin faktat. Lääketiede on korkeintaan mauste.

Mielestäni ympärileikkaus tulee sallia, mutta vain aikuisille.

Anonymous said...

Ymmärrän, että tuo viimeinen kappale oli vain heitto. Silti puutun siihen.
Olen ollut kerran tulkkina (ja kerran puhujana) mukana Nainen ja Väkivalta- seminaareissa, jossa myös Ihmisoikeusliiton KokoNainen- projektin työntekijät ovat kertoneet mm maahanmuuttajille ja sosiaalityöntekijöille naisten (etenkin faraonisesta) ympärileikkauksesta, josta nykyisin käytetään myös sanaa naisten silpominen.
Vaikka ymmärrän tarpeesi ateistina vastustaa uskontoa, toivon, että voisit sen ohella vastustaa myös naisten silpomista, jolla EI ole samanlaista uskonnollista taustaa kuin miesten ympärileikkauksella.
Näiden kahden toimenpiteen tulokset ovat täysin erilaiset, myös terveydellisesti ja seksuaalisesti.
Jos haluat edelleen jatkaa näiden asioiden yhdistämistä, toivon, että tutustuisit asiaan, vaikkapa noilla Ihmisoikeusliiton KokoNainen- sivuilla tai Wikipedian avulla. Silloin tiedät, mistä puhut.

Paholaisen Asianajaja said...

mm, Tietenkin vastustan naisten silpomista. Se on valitettavan tuttu asia. Olen perehtynyt siihen Amnestyn kautta. Eräs sairaimmista perinteistä tässä maailmassa. Immenkalvon palvonta ei mahdu pääkoppaani.

Onneksi tässä asiassa on mukana muslimijohtajia, jotka ovat saarnaamassa ettei naisten sukuelinten silpominen ole koraanin mukainen oppi.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Olen myös edellisen kommentoijan kanssa yhtä mieltä, että tyttöjen ympärileikkaus on paljon kammottavampi verrattuna miesten vastaavaan. (Standarditapauksena. Toki jos ympärileikkaus miehillä on "rankempia", kuten wikipediankin artikkeli osaa mainita, voi olla samaa tasoa. Siis vain pahimmillaan yhtä pahaa, yleensä ei.)

Tosin en hyväksy toimenpidettä pojillakaan, aikuisena päättäkööt itse. (Eikä suinkaan mies naisen puolesta, vaan...)

Esimerkiksi minua on "kasvatuksellisesti" piiskalla jalostettu. Perusteltiin varmaan itselle eettisellä kehityksellä, kasvatuksella, rajojen antamisella. Perinteillä. "Joka vitsaa säästää se lastaan vihaa".

Kaikelle väkivallalle voidaan löytää "oikeutus", jos sellainen vain halutaan kaivaa. Perinteet ovat tähän "oikein käteviä".

PS:
Käsittääkseni ympärileikkaukseen liittyy myös joitain ongelmia, kuten suurempi todennäköisyys arpikudoksen saaminen terskaan etc.