25.4.08

Pää ei kestä

DaveScotin yllättävät kirjoitukset houkuttelivat minua lukemaan tavallista enemmän Uncommon Descent-blogia. Ei olisi pitänyt.

BarryA on blogannut, eikä kyseistä tekstiä ole merkitty huumori-osastolle kuuluvaksi. Siksi minun täytyy olettaa, että se on tarkoitettu opetusmateriaaliksi.

BarryA on käynyt Israelissa. Hän vieraili Kapernaumissa ja näki kiven jonka pinnassa oli kuvioita. Daavidin tähteä ja muita koristekuvioita.

Paikalla ollut "ekspertti" väitti kivenkovaa(pun!), että kuviot ovat juutalaisen kivikaivertajan tekosia, kahden tuhannen vuoden takaa. Barry osoittaa kuitenkin olevansa valppaampi ja loogisempi olento: "Mutta," hän kysyy, "etkös sinä tiedemiehenä ole sitoutunut metodologiseen naturalismiin? Sinun selityksesi kivien jäljille on klassinen esimerkki 'aukkojen kivikaivertaja'-virhepäätelmästä, ja sinun pitäisi hävetä. Tieteen metodit vaativat, että suosimme naturalistista selitystä näille kuvioille, joten minusta näyttää siltä, että luonnollinen 'kuluminen' on paras hypoteesi. Todellakin, se on ainoa järkevä hypoteesi ellemme ole valmiita avamaan ovea IDiooteille."

Kuinka IDioottien selitykset sitten auttaisivat kyseistä "eksperttiä"? Ekspertti on käyttänyt omaa metodologista naturalismia selvittääkseen kuvioiden iän, tekijän ja varmasti myös tekijän historiaa. IDiootti voisi lisätä tätä informaatiota selvittämällä, että kuvio on älyn tuote. Eli ID ei toisi selitykseen mitään, mitä ekspertti ei jo tiennyt. ID loppuu siinä, missä tutkimus alkaa.

Jos tuntuu siltä, ettei vieläkään ymmärrä BarryA:n pointtia, niin ketjun kommenteista selviää mikä mättää:

Human bodies are natural entities, but human minds are not naturalistic causes. Minds cannot be observed at all; they’re causal efficacy must be inferred from the effects they produce. This is true with all minds other than your own–even other humans.


Ihmisten kehot ovat luonnollisia, mutta ihmisten mielet eivät ole naturalistia syitä. Emme voi havaita mieliä; niiden kausaaliset vaikutukset täytyy tulkita niiden tuotoksista. Voi jukra! En tiennyt rikkovani naturalistista materialismia aina kun ajattelen! Aikooko joku ihan vakavissaan väittää, että kun kelloseppä rakentaa kellon, niin on tapahtunut jotain yliluonnollista? BarryA väittää näin, joten yliluonnolisia asioita tapahtuu kun kokkaamme ruokaa, pyyhimme pepun tai juomme tuopillisen olutta.

2 comments:

Anonymous said...

Aiotkos, PA, nyt pokata ne miljoona dollaria Randilta?

Anonymous said...

Tuohan riippuu ainoastaan siitä, miten luonnollinen määritellään. Jos voit määritellä luonnollisen (ja samalla yliluonnollisen) niin, että voit samalla todistaa mielen olevan luonnollinen asia, niin sehän on tietysti hienoa. Muussa tapauksessa en näe BarryA:n logiikassa mitään ongelmia.