13.5.11

Antti Heikkilän vaarallinen mikroaaltouuni

Koko kansan ortopedi Antti Heikkilä on päivittämässä kotisivujaan. Siksi kommentointi on poistettu käytöstä, ainakin toistaiseksi. Heikkilä ei jaksa vastata vihapostiin:

Jatkoissa kirjoittelen blogeja harvakseltaan. Olen poistanut vastausosaston, sillä vihapostin seulominen kuluttaa energiaa. Älykäs ihminen ottaa tarvitsemansa tiedon sen enempää poskea soittamatta. Rakentelen vuorovaikutteista nettiklinikkaa, jonne sitten keskitän kaikki tietoni, niin menneet kuin tulevat. En halua kuluttaa energiaani tyhjän jauhamiseen.


Ette voi syyttää minua, sillä olen kirjoittanut elämäni aikana vain pari kommenttia tuonne. Silloinkin tiedustelin Heikkilän käyttämiä lähteitä, jne. Se ei tainnut olla soveliasta käytöstä, sillä viimeksi sain vastaukseksi kehoituksen "etsiä lähteitä netistä". Anyways.

Tuorein hämmästely johtuu mikroaaltouunien vaaroista. Ja miksipä ei, sillä mikroaaltouunien toiminta perustuu SÄTEILYLLE!!!

Heikkilä on tutustunut yksinkertaiseen kokeeseen. Siinä paljastettiin suuri salaisuus, jonka Iso Mikro haluaa pitää salassa. Nuori Arielle Reynolds suoritti vertailukokeen koulutehtävänään. Siinä kukkia kasteltiin joko mikroaaltouunissa kuumennetulla vedellä (jonka tietenkin annettiin jäähtyä) ja toinen kasteluvesi kiehautettiin liedellä. Voisivatko mikroaallot muuttaa veden ominaisuuksia jollakin tapaa? Ariellen suureksi hämmästykseksi mikroaaltouunissa vieraillut vesi aiheutti aivan selvän eron kasvien ryhtiin.



Ariellen kotitehtävä on kiertänyt internetissä vuodesta 2006 lähtien. Kuinkas ollakaan, koetta on toistettu monien ihmisten toimesta. Jopa paremmilla kontrolleilla, sillä Ashleyn alkuperäisessä testissä oli selkeät puutteet. Verrokkikasvit puuttuivat. Monet tekijät ovat voineet vaikuttaa lopputulokseen:

1) Toinen kasveista oli valmiiksi huonossa kunnossa.

2) Mikroaaltouuninen vettä kantavassa astiassa oli jämiä aineista, jotka vaikuttivat kasviin.

3) Kasvien mullassa oli jotakin (tai siihen tuli jotakin) joka vaikutti kasvuun.

4) Vesiä lämmitettiin tai jäähdytettiin eri lämpötiloihin, jolloin toinen kasveista sai lämpimämpää vettä.

5) Toinen kasveista altistui erilailla valolle, lämmölle tai hyönteisille.

6) Testiä ei sokkoutettu.

Katsomalla Ariellen testin valokuvia voi heti huomata, että oksat ovat erikokoisissa astioissa. Rehut taas näyttäisivät olevan erilaisessa mullassa, tai sitten toinen kasvi on saanut enemmän kasteluvettä.

Kun mikroaaltouunilla lämmitettyä kasteluvettä käytetään paremmissa kokeissa ovat tulokset hieman erilaisia. Snopes.com teki kokeen, jossa käytettiin useampaa kasvia ja ruukkujen sisältö sokkoutetiin. Tulos: kasvien välillä ei ole selkeitä eroja.

Vahinko on jo tapahtunut. Heikkilän blogia lukevat ihmiset miettivät uskaltaako mikroon enää laittaa mitään muuta kuin tiskirättejä. Heidän kannattaa myös miettiä onko turvallista laittaa iPhone mikroaaltouuniin.

11 comments:

Anonymous said...

Luin jutun aiemmin ja arvasin, että ihan varmasti tartut siihen kommenttien sulkemiseen. Ärsytti jo valmiiksi. Mutta kukin tyylillään.

Iso kiitos sitten taas mikroa koskevasta tekstistä. Kerkesin jo vähän panikoida, vaikka aika vahvasti epäilytti koko juttu. Mikro on niin superkätevä, että siitä luopumaan joutuminen olisi aika kova pala. Mikron käytön uudelleenmiettiminen tuotti kuitenkin yllättävän kivat tulokset. Muistin esimerkiksi, että pannulla ja uunissakin voi lämmittää se eilisenkin ruoan ja pakasteet sulavat kätevästi myös vesihauteessa. Täällä syödään nyt siis maukkaampia jämiä.

Anti-Heikkilä said...

Kommenttiosio on tärkeä siksi, että lukijat voivat oikaista väärän tiedon. Mikään ei pakota blogin pitäjää vastaamaan kommentteihin, tai edes lukemaan niitä. Tyypilliseen humpuukimaakarin tyyliin kuuluu se, että blogin pitäjän kanssa ei saa olla eri mieltä. Blogin tarkoitus onkin siis vain oman egon kohotus. Onhan se rasittavaa, että jotkut lukijat eivät suostu nielemään mitä tahansa soopaa sellaisenaan. Ei Heikkilä halua dialogia, vaan hyväksyntää.

Anonymous said...

Kommenttiosio on kyllä plussaa ja hyvä juttu, mutta ei minun mielestäni kenelläkään ole velvollisuutta pitää sitä. En ole kovin paljon tutustunut Heikkilän saamiin kommentteihin, koska harvemmin luen edes tekstejä. Lähinnä jos joku muu linkittää sinne. Ei huvita lukea juttuja, joista puolet on asiaa ja puolet hatusta vedettyä. Itse kuitenkin hyökkäisin vain Heikkilän paikkaansapitämättömiä juttuja kohtaan, enkä niinkään henkilöä tai kommentointimahdollisuuden poistamista. Siinä sortuu meinaan ihan samaan, kuin pahimmat huuhaatyypit, eli keskittyy epäolennaiseen. En yhtään pidä muutenkaan ihmisten haukkumisesta. Se on raukkamaista. Tässä blogissa sitä ei onneksi tehdä niin, että siitä aiheutuisi muuta, kuin lievää ärsytystä.:D Pysyy siis listalla.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Mikroaaltouunissa puhutaan "säteilystä", mikä luonee mielikuvan ydinpommeihin jne.

Mikroaaltouuni tuottaa lämpöenergiaa. Energia taas on monissa piireissä jopa hieman hengellistä. (Entropia ilmenee silloin energianvaihtona ympäristön kanssa joka taas on yhteyttä luontoon ja muuta tosi henkistä.)

Sanavalinnan mielikuvat painanevat aika paljon. Samoin kuin se, että mikroaaltouuni on itse asiassa uusi keksintö. Uutuudenkammoa. (Vrt. matkapuhelimiin liittyvät kammot ja se, miten aikanaan pelättiin suurjännitejohtoja...)

Perinteinen pannu tuottaa karsinogeenejä eri tavalla kuin mikro. Ja mikrossa energiahävikki taitaa olla pieempi. Luonto kiittää mikrolämmitystä.

tyy said...

Tavallaan hyvä, että Heikkilä ei jätä epäilykselle pienintäkään sijaa: hän seisoo tukevasti huuhareiden joukossa.

Onnetonta on se, miten paljon media antaa tälle poppaukolle näkyvyyttä täysin ilman kritiikkiä.

Anti-Heikkilä said...

Ano: "Itse kuitenkin hyökkäisin vain Heikkilän paikkaansapitämättömiä juttuja kohtaan, enkä niinkään henkilöä tai kommentointimahdollisuuden poistamista. "

Tässä on kysymys vain Heikkilän perusteluista kommenttiosaston sulkemiseen. Onhan se ihan eri asia sulkea kommentit pois esimerkiksi häiriköinnin takia.

Mielenkiintoinen sanavalinta tuo "hyökkäys". Ei kai tässä ihan sotaa käydä, vaan kritisoidaan jonkun toimintaa.

Paholaisen Asianajaja said...

Olihan kerran olemassa nuclear resolution imaging, mutta jostain syystä ihmiset eivät kovin mielellään uskaltaneet mennä sinne tuubiin. Nimi vaihdettiin magnetic resolution imaging brändiin, ja kansalaiset uskalsivat sujahtaa kuvattavaksi.

Tomi said...

Ettei vain herra Tikkanen ole syypää tähän tragediaan?

Insolitus said...

Pedanttinen huomio: se R siinä MRI:ssä ja sen taustalla olevassa fysikaalisessa ilmiössä nimeltä NMR lienee oikeammin Resonance, ei Resolution.

Paholaisen Asianajaja said...

Insolitus, olet oikeassa.

MrrKAT said...

Olin piikkinä Heikkilän lihassa jonkun kerran mutta sensuroi minut jo kuukausia sitten jonka jälkeen en ole häirinnyt. Luulen, että ns. omien joukossa oli ehkä enempi häirikköjä. Ainakin homojen puolustuksensa sai valtavan vastalausevyöryn.

Heikkilän puolustukseksi on sanottava, että ymmärrän, jos ei aika ja resurssit riitä paimentamaan vuolaita kommentteja.
Itse kun olen ajatellut joskus blogata niin olen ajatellut ettei tule kommenttiosaa.

Blogiahan voi pitää päiväkirjana tai lyhyinä nettisivuina, ei niitä ole pakko laittaa kommentoitavaksi. Palautetta (oikaisuja) varten voi laittaa email-osoitteen.