20.5.11

Intialaiset noitametsästäjät vauhdissa

Yle mainitsee Intian modernit noitametsästäjät. Helvetti sentään miten taikauskon kyllästämä tuo maa oikein on.

Tammikuussa kerrottiin noitametsästäjästä, joka paljasti aidot noidat juotamalla heille salaista juomaa. Jostain käsittämättömästä syystä noitametsästäjä Bhagwan Deen päätyi poliisin käsittelyyn.

Noitametsästäjä turvautui myrkyllisestä kasvista valmistettuun juomaan epäonnistuneiden noidanhavaitsemisrituaalien takia. Yrttijuoman olisi pitänyt saada aidot noidat tunnustamaan noituutensa. Yllättävää kyllä, mutta yksikään naisista ei myöntänyt olevansa noita. Kolmisenkymmentä naista sairastui yrttijuoman takia. 70-vuotias mummo päätyi pidemmäksi aikaa sairaalaan. Kaikki naiset oli pakotettu kylän keskelle epävirallista noitaoikeudenkäyntiä varten. Juoman aiheuttama oireilu oli sinällään ironista, sillä epäilyt noituudesta alkoivat parin naisen sairastumisista pari päivää ennen noitapaniikkia.

Tuoreempi tapaus onkin isompi keissi. Peräti 23 ihmistä on pidätetty tapoista epäiltynä. Uhreja oli väitetty noidiksi tai velhoiksi. Seitsemän naista ja neljä miestä päätyivät raadoiksi, kun heitä vainottiin taikauskon raivolla.

1 comment:

Ofelia said...

Minä tein taikoja ja rouva P totesi että minut olisi jo poltettu roviolla jos noitavainoja olisi. :D

Tiesitkö että huomenna tulee maailmanloppu?! IIIIIIIIKKK!

http://www.stara.fi/2011/05/20/miten-varaudut-huomiseen-maailmanloppuun/