9.12.07

Elämän tarkoituksesta

Aamulehden mielipidepalstalla Antti Roine kirjoittaa elämän tarkoituksesta. Teksti on kirjoitettu hyvin fiksusti, ja siinä olevaa loogista outoutta ei heti huomaa.
Roine aloittaa kuvailemalla yhteiskuntamme ongelmia ja niiden ratkaisuja. Sitten alkaa itse asia:

"Meidän on erittäin vaikea ymmärtää, miksi olemme syntymästämme asti epätasa-arvoisia ja miksi maailmassa on niin paljon vääryyttä. Voimme kuitenkin ymmärtää tämän jos mietimme, millaista olisi elää yhteiskunnassa, jossa vallitsisi täydellinen tasa-arvo sekä taloudellinen ja henkinen hyvinvointi, kaikilla olisi rahaa tarpeeksi ja ihmiset olisivat aidosti ystävällisiä toisilleen. Mitä me voimme oppia tällaisessa yhteiskunnassa - emme juuri mitään. Lisäksi elämä olisi tylsää, koska elämämme suurin haaste olisi tarkoituksen pienentäminen golfissa."

Kuulostaa mälsältä. Golf ei kiinnosta minua tippaakaan. Roineen argumentti näyttäisi olevan se, että emme ymmärrä mikä on oikein tai väärin jos kaikki on hyvin. Täydellisessa maailmassa emme arvostaisi hyvää.
Mutta Roine jatkaa asiaansa. Hän kertoo lisää siitä, miten voimme tasa-arvoistaa yhteiskuntaa. Ei ole oikein, että 10% ihmisistä on rikkaita, kun 90% on köyhiä, jne.

Roine harhautuu agitaation polulle:

"Yhteiskuntamme tulee vähitellen hyväksyä ja hyödyntää myös se tosiasia, että ihmisten sosiaalinen käyttäytyminen riippuu ratkaisevasti myös heidän uskonnollisesta maailmankuvastaan. Ihminen ajautuu helposti kateuteen ja katkeruuteen, jos hän uskoo elämän loppuvan kuolemaan, koska elämässä jää aina jotain saavuttamatta."

Jukra! Minun pitäisi olla katkera siitä, että en pääse komentamaan armeijoita oikeassa elämässä, etten pääse lentämään omalla avaruushävittäjällä tähtimuodostelmien keskellä, enkä pääse operoimaan ihmisten neuroneja. Tai ehkä Roine tarkoitti jotain muuta kuin ihmisten unelmia? Minun pitäisi siis olla katkera siitä, että en koskaan omista Ferraria, kruisaile omalla loistoristeilijällä tai tee keihäänheiton MM-ennätystä? Hämmästyttävää, mutta en itse näe mistä minun pitäisi olla katkerea tai kateellinen. Ehkä se johtuu siitä, että satun olemaan tyytyväinen elämääni.

Mutta vielä parempaa on tulossa, ja jotkut varmasti arvaavat mitä Roine tarjoaa:

"Katkeruutemme ja pelkomme kuitenkin haihtuu, jos löydämme sielussamme elävän Jumalan hengen. Silloin voimme olla varmoja siitä, että elämämme jatkuu ikuisesti jos niin haluamme. Ensimmäisen kerran elämässämme olemme tasa-arvoisia vasta kohdatessamme kuoleman, koska omaisuutemme tai ystävämme eivät voi meitä auttaa, kun teemme oman valintamme ikuisen elämän ja kuoleman välillä."

Kyllä, ota Jumala sydämeesi, niin kaikki ongelmat katoavat. Hetkinen. Minne ihminen päätyy kuoleman jälkeen? Miten hän elää tuolla uudessa paikassa? Millainen paikka se on? Usein toistettavien mainoslauseiden mukaan siellä ollaan onnellisia, tasa-arvoisia, eikä puutteita ole. Ihmiset (tai vain heidän sielunsa) ovat toisilleen kohteliaita. Mutta eikös Roine juuri aikaisemmin sanonut tällaisen paikan olevan sellainen, jossa ei ymmärretä mitä hyvä tai paha ovat. Se olisi yhteiskunta josta emme voi oppia mitään.

Ehkä onkin mahdollista arvostaa hyvää tasa-arvoisessa ja onnellisessa maailmassa. Toisin kuin Roine ensin tekstissään väitti.

Onneksi Roine sentään kannustaa kouluissa olevaa kriittistä arvioimista eri uskontojen kohdalla.

 "Kaikilla ihmisillä on oikeus saada tietoa omien valintojensa tueksi, koska tietämättömiä ihmisiä on paljon helpompi johtaa harhaan."

Lopussa hän toteaa näin:

"Voimme uskoa tieteeseen, taiteeseen, politiikkaan tai ystäviimme. Voimme uskoa myös ateismiin, mutta epäilys säilyy mielessämme, koska emme voi löytää ateismille tieteellisiä todisteita."

Tavallaan Roine on oikeassa. Vain tietynlaiset jumalolennot voidaan todeta ihan empiirisisten faktojen perusteella olemattomiksi: aktiiviset ja rakastavat jumalolennot. Tieteellinen näyttö jättää vielä aivan avoimen mahdollisuuden sellaisille jumalolennoille, jotka pysyvät kaukaisina ja tuntemattomina, olentoina jotka eivät ole logiikan ja järjen käsiteltävissä. Tällaiset jumaluudet ovat todellakin se viimeinen epäilys, jonka kohdalle en väitä vastaan. Totean kyseisen jumaluuden vain yhdentekeväksi, mutta aika kylmäsydämiseksi. Jumalattomuus on vain todennäköisin vaihtoehto.

2 comments:

paahtoleipä said...

Minun on aina ollut vaikea ymmärtää tuota "aina jää jotain saavuttamatta" -näkökanta.

Ihan kuin elämän arvo TODELLA määräytyisi sen pohjalta, mitä sen kautta saavuttaa. Että elämä on hyvä, jos saavuttaa paljon, omistaa paljon.

Ihan kuin elämän arvo todella määräytyisi saavuttamisen ja pärjäämisen ja päihittämisen kautta. Että: "Istu alas penkkiin, elämä on tentti"

Ja juuri nuo samat veikot valittavat toisissa yhteyksissä sitä, kuinka ateismi halventaa elämää ja että "materialismi" tekee siitä ankeaa.

Ehkä syynä ei olekaan ateismi, vaan se että nämä eivät osaa erottaa "materialismia" "luonnonlakeihin uskomisesta" eivätkä osaa erottaa ateistejen maailmankuvaa omasta maailmankuvastaan, josta on vain Jumala poistettu.

Ilmankos näkevät ateistejen elämän niin julmana ja ikävänä asiana.

Sampsa Suominen-Suvisaari said...

Kuulostaa Roineen kohdalla hyvin henkilökohtaiselta pohdinnalta.


"--Lisäksi elämä olisi tylsää, koska elämämme suurin haaste olisi tarkoituksen pienentäminen golfissa."
Carl Sagan: "Life is but a momentary glimpse of the wonder of this astonishing universe, and it is sad to see so many dreaming it away on spiritual fantasy."

Varmasti golfia voi käyttää pakokeinona, jopa eskapismin kuninkuuslajin, hengellisen uskonnollisuuden korvikkeena. Tottakai uskonto on paljon laajempi asia kuin golf, mutta Roine lähtee olettamuksesta, ettei ihminen voi löytää merkitystä ihmisyydestään ja ihmisenä ympäristönsä osana olemisesta - että on pakko karata. Tältä kantilta tarkoituksen etsiminen golfista tai uskonnosta on maallisesta näkökannasta aika pitkälti sama asia.

Kun hän (ilmeisesti) lopussa hyppää vielä vertailemaan uskonnollisuutta "uskoon ateismiin", kuten Paahtoleipä ylhäällä sanookin, hän aloittaa oudosta suunnasta, josta on vaikea erottaa samankaltaisuutta. Katkeruus ja pelko ovat ihmisen helposti omaksuttavia tiloja, ja uskontoon vetäytyminen varmasti antaa toivoa. On kuitenkin aiemmasta oletuksesta lähtevä väärä vastakkainasettelu, että koska uskonto antaa toivoa, ilman uskontoa ja oletusta elämän loputtomasta jatkumisesta katkeruuden ja pelon yli ei voi päästä. Hyvin henkilökohtainen näkemys siis. Toivottavasti uskonto antaa hänellä silti tilaa myös maallisille ratkaisumalleille.