New Scientist (8 joulukuuta, 07) esittelee ajankohtaisesti mitä kuuluisalle koivumittaritarinalle, eli teollisuusmelanismille, oikein kuuluu. Kyseessä on kreationistien suosikkitapauksia, sillä sen avulla hehkutetaan kuinka lapsia aivopestään tekaistuilla todisteilla. Esim. IDeisti/kreationisti Matti Leisola käyttää teollisuusmelanismia saarnoissaan ja Pälikön Taustaa-sivustolla teollisuusmelanisista kerrotaan tällaista:
"Myöhemmin on voitu todeta, että kenttätutkimusten tuloksia saatettiin hyväksyttävästi muutella 1950 -luvulla tehtyjen tutkimusten aikana niin, että ne vastasivat haluttuja kehitysoppia tukevia lopputuloksia. Asiantuntijoiden mukaan tämä tulosten manipulointi on myöhemmin vain lisääntynyt tutkimusten siirtyessä yhä enenevässä määrin tietokoneille ja ennalta tehtyjen mallinnusten tullessa tutkijoiden käyttöön.3
Vaikka teollisuusmelanismiin liittyvät tutkimustulokset osoitettiin jo 1980-luvulla tieteellisesti virheellisiksi, tuli tämä merkittävä huijaus yleiseen tietoon vasta v. 1999, kun Nature, The New York Times ja New Scientiest -lehdet tekivät asiasta julkisen."
Kettlewell teki kokeita 50-luvulla ja hänen käyttämät metodit olivatkin oikeasti vajaita. Ideana oli testata hypoteesia siitä, että melanismin yleistyminen johtui linnuista. Ajatusta ei huomioitu sen ensiesittämisen jälkeen (1896) moneen vuosikymmeneen, sillä harvat lintutieteilijät uskoivat lintujen syövän koivumittareita. Kettlewell oli niitä harjova, ja halusi osoittaa olevansa oikeassa. Hän teki kokeita eri kaupungeissa ja maaseudulla. Kokeiden aikana hän havaitsi kuinka linnut saalistavat koivumittareita. Eläinten käyttäytymistä tutkiva Niko Tinbergen (joka voitti myöhemmin Nobelin, ei tosin tästä) värvättiin ottamaan ilmiö nauhalle.
Kokeissa meni kuitenkin pieleen nämä asiat:
- Kettlewell vapautti koivumittareita suoraan puiden rungoille. Ne ovat kuitenkin yleensä oksien alapuolella.
- Hän teki sen keskellä päivää, vaikka koivumittarit liikkuvat ja valitsevat paikkansa öisin.
- Hän myös vapautti enemmän koivumittareita kuin alueella olisi normaalisti, joten jotkut linnut ovat voineet syödä niitä tavallisesta poikkeavalla tahdilla.
Nämä ongelmat olivat biologien tiedossa, ja he yrittivätkin paikata puutteita. Lisäkokeet eivät kuitenkaan päässeet kuuluisuuteen kuin vasta 1998, kun Majerus osoitti Kettlewellin tekemät virheet Melanism: Evolution in Action-kirjassaan.
Piru pääsi irti. 1998 Nature julkaisi kirja-arvostelun, jossa biologi Jerry Coyne kirjoitti kreationistien paljon lainaamaan lauseen:
"For the time being we must discard Biston as a well-understood example of natural selection in action."
Hän ei tarkoittanut, että koivumittarit eivät olisi esimerkki luonnonvalinnasta ja evoluutiosta, vaan puhui yksityiskohtien puuuttumisesta. Mutta Discovery Institute oli lukenut Naturensa. Pian tapetilla oli Kettlewellin tekemät "väärennökset" ja oppikirjoissa olevat lavastatetut kuvat koivumittareista.
Majerus päätti tehdä asialle jotain ja aloitti vuonna 2000 oman 7 vuotisen koesarjansa. Hän oli tuskin aloittanut, kun asiat kääntyivät vielä huonompaan suuntaan. 2002 Judith Hooper kirjoitti Of Moths and Men: Intrigue, tradegy & the peppered moth (jota kreationistit myös rakastavat). Cooper syytti Kettlewellia suoraan tulosten manipuloinnista. Kettlewell ei kuitenkaan tehnyt sellaista. Useat historoitsijat ja tiedemiehet ovat osoittaneet, ettei Kettlewellin tekemistä huijauksista ole todisteita. Jerry Coyne kirjoitti arvostelun myös Hooperin kirjasta, ja totesi tämän menneen liian pitkälle johtopäätelmissään. "Teollisuusmelanismi edustaa vieläkin erinomaista esimerkkiä toiminnassa olevasta evoluutiosta", sanoo Coyne.
Tämä kanta edusti enemmistöä evoluutiobiologeista, mutta vahinko oli jo tehty.
Sillä välin Majerus jatkoi kokeitaan. Hän tunnisti 103 sopivaa oksaa koivumittareille, eri korkeuksilta. Koe oli yksityiskohtainen. Majerus vapautti koivumittarit niiden omille lepopaikoille, yöllä, luonnollisina määrinä, ja summa summarum:
Kettlewellin tekemät virheet on korjattu, ja lopputulos on käytännössä sama. Linnut saalistavat koivumittareita ja se vaikuttaa melanismin yleistymiseen.
Kuitenkin tiedemaailma on armoton. James Carey Californian yliopistosta huomauttaa, että muutkin kuin linnut syövät koivumittareita, joten lintujen vaikutuksen tärkeydestä ei ole vielä tarkkaa tietoa. Ellei tiedetä kuinka paljon vaaleita ja tummia koivumittareita kuolee luonnossa, emme tiedä kuinka tärkeitä linnut ovat, Carey sanoo.
Majerus vastaa huomauttamalla, ettei ole näyttöä siitä että muut kuin linnut saalistaisivat koivumittareita värin perusteella. Lepakot saalistavat paljon koivumittareita, mutta tekevät sen ilman naamiovärin vaikutusta, sillä kaikuluotaus ei kerro koivumittareiden väriä. Tälle löytyy kokeellista tukea. Vaikka linnut vaikuttavaisivat vain yhden prosentin verran koivumittareiden kuolleisuuteen, ja loput 99 prosenttia ei vaikuta valintapaineiseen samalla tavalla, on lintujen saalistuksella kuitenkin vaikutusta geenifrekvenssin vaihteluun. Emme kuitenkaan tiedä kuinka hyönteiset vaikuttavat koivumittareiden kuolleisuuteen.
Majeruksen suorittama tutkimus jättää ratkaisematta myös erään pitkäikäisen ongelman. Tuntemattomien syiden takia vaaleiden ja tummien koivumittareiden suhteet populaatiossa eivät aina korreloi saastetasojen kanssa. Itä-Angliassa tummat koivumittarit ovat olleet aina suhteellisen yleisiä matalista saastepitoisuuksista huolimatta.
On kuitenkin selvää, että koivumittareiden väri muuttuu geneettisesti, värien yleisyys populaatioissa voidaan selittää lintujen avulla. Näille asioille löytyy nyt pätevää kokeellista näyttöä. Kun Majerus esitti loppukommentin konferenssille Ruotsissa, niin hän kertoi samalla miksi kreationistit jaksavat nostaa mölyä koivumittareista:
"Koivumittaritarina on helppo ymmärtää koska siihen kuuluu asioita jotka ovat meille tuttuja: näkökyky ja saalistus ja linnut ja koivumittarit ja saaste ja naamioituminen ja lounas ja kuolema. Siksi antievoluutiolobbaajat hyökkäävät koivumittaritarinaa vastaan. Heitä pelottaa, että liian moni ihminen tulee ymmärtämää sen."
