7.6.08

Reikiä ja päähierontaa

Huomasin viikolla että Toijalassa järjestetään reikikoulutusta. Koulutus koostuu kolmesta vaiheesta. Kurssien jälkeen oppilas on muuttunut reikimestariksi, tai hienommin Reiki-Master tittelin hallitsijaksi. Reikimestari voi järjestää samanlaisia reikikursseja omassa kaupungissaan.

Opetuksen ja reikin olennainen komponentti on se, ettei siinä ole komponentteja. Kaikki koostuu energiasta jota ei voi suoraan havaita tai mitata.

Reiki on intelligentti, älykäs energia joka tietää kertomatta missä parannusta/ lievitystä tarvitaan. Se on myös luonnollinen ja yksinkertainen hoitomuoto, jossa energia virtaa hoitajan käsien kautta hoidettavaan. Hoidettava itseasiassa imee tätä energiaa juuri sen verran kuin on valmis vastaanottamaan.

Reikienergian antamisen lisäksi potilaalle juotetaan runsaasti vettä. Näin keho saadaan tyhjentämään kuona-aineet itsestään.

Vettä, vettä ja vettä. Keho on hoidon jälkeen poistamassa kuona-aineita. Yleensä ei tarvitse edes kertoa asiakkaalle, että heidän pitää juoda enemmän puhdasta vettä, koska yleensä heti reiki hoidon jälkeen heillä on kunnon janon tunne kehittynyt. Tämä tapahtuu myöskin niille henkilöille joita ei helposti janota vaikka heillä olisikin nestevajaus. Hoito ei ole loppu kun aikasi on ohi. Se silloin yleensä vasta alkaa joten kannattaa ainenkin ottaa rennommin, jotta annat itsellesi enemmän mahdollisuuksia parantua/ eheytyä. Olen kuullut asiakkailtani monia tyytyväisiä kommentteja.Jotkut asiakkaat tunsivat jopa viikon ajan selvästi muutoksia tapahtuvan hoidon jälkeenkin. Suurin osa asiakkaitani ovat kertoneet tuntevansa olonsa paremmaksi ja rennompana, vahvistuneensa sekä henkisellä että fyysisellä tasolla. Monien asiakaskertomusten mukaan monet vaivat olivat täysin parantuneet eivätkä enää tulleet takaisin tai ainenkin pajon lievemmät kuin alkuperäiset kivut.

Näitä koulutuskursseja järjestetään jatkuvasti jossainpäin Suomea. I-tason koulutus maksaa yli sata euroa. useat hinnat ovat 150 euron paikkeilla. II-tason hinta on tietenkin korkeampi; 200 euron paikkeilla. Esim. Reikisivut.comin kautta tarjottava kurssi maksaa 280 €. Viimeinen taso vaatii säästämistä. Siitä veloitetaan 500 + 300 euroa.
Jotta voisi erottua tarjonnan harmaasta massasta, niin voi tietenkin luoda Gold Reiki-koulutusta:

On vähän informaatiota Gold Reikistä, mutta tiedetään, että se on niin voimakas, koska se on yhteydessä Gold Ray:hin (Kultaiseen Säteeseen), joka on tunnettu sen puhdistavista ominaisuuksista. Tämä Reiki systeemi luo energiaa, joka on niin puhdas, että se nostaa ihmisen värähtelytasoa jota hoidetaan niin korkealle siihen pisteeseen, että healing voi tapahtua fyysisessä kehossa.


Voin vain toivoa, että kursseilla ei käsitellä kultaisia suihkuja. Minulla on kuitenkin hyvin suuri houkutus verrata tätä reikikurssittelua verkostomarkkinointiin. Aina kun olen nähnyt ilmoitustauluilla joitain reikimainoksia, niin aina siellä tarjonnan seassa on ollut tuo intialainen päähieronta. En tiedä sen yhteyttä reikiin, mutta ne näyttäisivät kulkevan yhdessä kuin paita ja peppu.
Anyways, Suomeen saapuu Reiki-Master. Hän kouluttaa kurssillisen Reiki-Mastereita. Nämä kouluttavat oman kurssin verran Reiki-Mestareita, jotka vuorostaan kouluttavat lisää Reiki-Mastereita. Ja niin edelleen. Opetus ei voi mennä pieleen, sillä jokainen tuo oman mausteen energiahoitoon. Jos joku on kuullut reikioppilaasta, joka ei läpäissyt viimeista astetta, niin haluaisin tietää asiasta.

Tarvitsen aina kunnon päähieronnan luettuani näin paljon reikisivuja.

Onneksi jotkut Reiki-Masterit tarjoavat kaukoenergiansiirtoa ilmaiseksi.

2 comments:

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Jos tuo intialainen päähieronta onkin "reikiä päähän"? Silloin sitä voisi kutsua sanaleikin tasolla ja kautta "trepanaatioksi".

field said...

Kokeilin kerran intialaista päähierontaa töissä tyky-päivänä, kun en muutakaan aktiviteettiä keksinyt.

Ihan tavallista niska-hartiahierontaa näytti aluksi olevan, melko kovakouraista tosin, ja pyyntööni hieman hellävaraisemmasta kohtelusta vastattiin tuhahtamalla 'olet aika kireä'. Yritin siinä sitten olla kiemurtelematta kovin naurettavasti.

Päähierontaosuus käsitti päänahan edestakaisin venyttelyä siten, että hieroja otti kourakaupalla hiuksia näppäihinsä ja kiskoi. Ehkä puolet hiuksista lähti irti. Kaipa ne olisivat tippuneet itsestäänkin jossain vaiheessa.

Hieronnan saldo oli mahtavat mustelmat hartioissa, viikon kestänyt omituinen, jalkoihin heijastunut selkäkipu sekä hyvin, hyvin arka päänahka.

Onneksi siinä tilanteessa ei tuputettu mitään yliluonnolliseen viittaavaa.