9.9.09

Rehellinen kreationisti

Institute of Creation Researchin uusin jäsen kertoo iloisesti siitä miksi hän hankki koulutuksen Harvardin lääketieteellisestä.

Nathaniel Jeanson valmistui lukiosta ja pähkäili minne menisi jatkamaan opiskeluja. Hän ei tykännyt hyönteisistä tai verestä, mutta tykkäsi tieteestä. Wisconsin-Parksiden yliopistossa Jeanson opiskeli molekyylibiologiaa. Tosin aloittaessaan hän ei tiennyt mitä se oli. Siihen kuitenkin liittyi kemiaa ja tautien parantamista, joten mielenkiintoi säilyi. Jeanson valmistui vuonna 2003.

Sieltä hän jatkoi Harvardin lääketieteellisen. Syykin oli selvä. Oppilaitos "kuulosti hyödylliseltä ansioluottelossa ja evankeliumin levittämisen kannalta." Syöpätutkimus ja kantasolujen parissa työskentely veivät Jeansonin läpi koulutuksesta. Tänä vuonna hän sai tohtorin arvon.

Tittelistä on hyötyä. Jeanson voi olla mukana kantasolututkimusta rajaavissa käsittelyissä. Tietenkin kreationistisen näkökulmansa suunnalta.

Kreationismi on Jeansonille henkilökohtaisesti tärkeää. Se tarjoaa pelastuksen. Kreationismia voisi käyttää evankeliumin levittämiseen.

Jeanson sai kotiopetusta uskonnollisilta vanhemmilta. Siinä samassa hän oppi "kreationismitieteen" alkeet. Oppimateriaaleina oli CRI:n tuottamat kirjat.

Siksi koulujen jälkeen alkavan uran valinta oli melko helppo:

With a promising and lucrative career in medical research open before him, Jeanson said he underwent a career shift at Harvard. "I asked myself, 'How can I use and abuse my training to influence eternity, rather than for temporary gain?'" He considered mission work or attending seminary. He decided, instead, to seek employment at ICR, rather than continuing his research in Boston.


Jeanson ansaitsee onnittelut rehellisyydestä. PhD sukunimen perässä tekee varmasti vaikutuksen seurakunnille pidettävillä luennoilla.

1 comment:

Otto said...

Kaveri on siis tehnyt läksynsä: http://paholaisen-asianajaja.blogspot.com/2009/08/kuinka-ateisti-kaannytetaan-kristityksi.html