21.5.09

Kun kansanmurha on ihan ok ja jees

Answers in Genesis-järjestön kreationistit ovat mahtavaa porukkaa. Nuoren maailman kreationismi on mielisairautta, joten kansanmurhien hyväksyntä ja perustelu ei ole temppu eikä mitään. Näin teki Steve Fazekas bloggaukseen AiG:n sivuilla viime vuonna. Tietyt Vanhan testamentin kohdat tuottavat joillekin kristityille ongelmia. Jumala on määrännyt naiset ja lapset tapettaviksi miekalla. Se kuulostaa modernien liberaalinössöjen korvissa jotenkin huonolta jutulta. Fazekas ei lannistu, vaan muistuttaa Jumalalla olevan oikeus tappaa kenet Hän haluaa. Varsinkin sellaiset kansat jotka palvoivat epäjumalia, olivat riettaita ja jopa uhrasivat lapsia epäjumalalle.

Kaikkivaltiaalla ei voi olla muuta vaihtoehtoa kuin tappaa se lapsia uhraava kansa, *köh* sekä tietenkin kaikki lapset jotka uhrattaisiin *köh*. Ei Jumala nyt aivan kaikkeen pysty. Tämä on samanlainen ongelma kuin sen painavimman kiven nostaminen. On epäreilua edes olettaa, että uhreiksi joutuvat lapset täytyisi pelastaa eikä tappaa. Tietenkin lapsia pitää rangaista isien synneistä. Jumala on automaattisesti oikeamielinen ja aina oikeassa. Kaikki mitä Hän tekee on moraalisesti hyväksyttävää.

Can we not see that God’s disposition is showcased in His longsuffering, equity, mercy, and patience? He never acts in a knee-jerk, capricious manner. Yet at the same time God reserves the right to be God, doing as He chooses when He wills and with universal authority over His creation. Even as he pleaded for God to spare the inhabitants of Sodom and Gomorrah, Abraham declared, “Shall not the judge of the earth do right?” (Genesis 18:25). So, the answer to the problem lies bound up in the character of God as revealed in Scripture. Is there ever a time when divine genocide is justified? The answer must be “yes,” because the judge of the whole earth always does what is right. Scripture makes it abundantly clear that in time the longsuffering of God will transform itself into judgment if the warnings are not heeded.


Tarinan opetus: joskus kansanmurhat ovat aivan hyväksyttäviä.

Kiitos MrKatille vinkistä, vaikka hän ei sitä lähettänytkään minulle. Ja kiitos AiG:lle siitä, että muistutti meitä miksi kreationismia täytyy vastustaa.

1 comment:

AaJii said...

Mutta Jumalallahan ON oikeus tappaa kenet haluaa! Kukapa Häntä siitä pystyisi rankaisemaan.

Mitäs sitä turhaan puolustelemaan. Parempi vaan olisi suomalaistenkin olla nöyrästi uskovia, niin ei tarvitsisi pelätä joutuvansa Jumalan suorittaman kansanmurhan uhriksi.