14.5.09

Raamattuja vääräuskoisille

Kotimaa uutisoi yhdysvaltaisten sotilaspappien tekosista. Innokkaimmat liperikaulukset ovat tuoneet Afganistaniin Raamattuja ja kertovat ilosanomaa alkuperäisväestölle. Juuri sellainen evankelioiminen on kielletty armeijan ohjesäännöissä ja perustuslaissa. Säännöt tulevat tarpeeseen syvästi uskonnollisessa Afganistanissa, jossa muslimit eivät ole tunnettuja vapaamielisestä suhtautumisesta tällaisiin asioihin. Muslimin käännyttäminen saa aikaan kovat reaktiot talebanin suunnalta. Afgaanisotilaat saadaan piiskattua entistä innokkaampaan raivotilaan. Ristiretkeläiset ovat palanneet, jne.

Sotilaspapit tietävät säännöt. Siksi he ovatkin keksineet miten sääntöjä voi kiertää. He eivät saarnaa kansalle. He antavat lahjoja. He vain kiertelevät sairaaloissa puhumassa loukkaantuneille lapsille ja vanhemmille. Se on vain auttamista. Johtava sotilaspappi saarnaa omille joukoille siitä, että "erikoisjoukot metsästävät ihmisiä, mutta kristittyinä he metsästävät ihmisiä Jeesuksen puolesta. Jotta he pääsevät Taivaan valtakuntaan." Afganistanissa on menossa vääräuskoisten käännytystyö.

Dokumenttikuvaaja Brian Hughes pääsi taltioimaan sotilaspappien kokousta Bagramissa vuosi sitten. Kyseinen kuvanauha päätyi Al Jazeeralle, joka nosti asiasta pienen kyselyn Pentagonin suuntaan.

Pentagonin reaktiot ovat yleensä menneet seuraavan kaavan mukaan:

1) Kiellä tapahtunut.

Jos näyttöä on kuitenkin kertynyt videonauhalle asti, ei kieltäminen enää toimi.

2) Sano tapauksen olleen vain yksittäistapaus.

Armeijalla on käsissään kasa yksittäistapauksia. Samaa toimintaa harrastetaan Irakissa. Raamattuja rahdataan armeijan tukikohtiin, josta niitä lahjoitetaan ihmisille. Sotilaspapit ovat kirjoitelleet kuinka mahtavasti muslimit ovat tulleet Kristuksen luokse. Samoissa kirjoituksissa valitellaan kuinka ohjesääntö tekee Sanan levittämisestä vaikeaa.

3) Puheet evankelioimisesta on otettu pois asiayhteydestä

Armeijan edustaja on todennut, että kuvatun sotilaspappikokouksen aikana sen johtaja totesi papeille, etteivät he saa jakaa käännettyjä Raamattuja. Mutta kun katsellaan läpi kaikki nauhat, niin johtaja ei sano mitään sellaista. He siirtyvät toisiin aiheisiin, mutta koskaan ei kuulla kehoitusta olla käännyttämättä afganistanilaisia. Johjata kyllä kehottaa alaisiaan olemaan varovaisia ja levittämään Sanaa viisalla tavalla. Everstiluutnantti Emmit Further sanoo nauhalla pariin otteseen: "I'm not telling you not to share the word of God. I'm telling you to share the word of God."

Lisäksi armeija teki selväksi, että kyseiset Afganistaniin rahdatut Raamatut on takavarikoitu ja tuhottu. Tämä uutinen on taas suututtanut Yhdysvaltalaiset fundamentalistit. American Family Associationin uutissivu OneNewsNow.com:

Lt. Col. Bob Maginnis (USA-Ret.) is a Pentagon adviser and military and national security analyst. He finds it mind-boggling to think that military officials would allow Al Jazeera to walk through the front gate of a forward operating base and videotape soldiers conducting a Bible study. "This is a bit disingenuous, I think, that you would have a Saudi Arabian-sponsored Al Jazeera television network making tapes on an American facility of a Bible group so that they could target and discriminate against our soldiers," he notes.


Pentagonin neuvonantajalla ei ole faktat hallussa. Sotilastukikohdassa ei ollut Al Jazzeeran kuvausryhmä, vaan yhdysvaltalainen dokumenttikuvaaja. Valittaminen ei muuta ohjesääntöjä, jotka on laadittu sotilaiden suojelemiseksi.

Todennäköisesti asiasta kuullaan vielä lisää.

No comments: