30.8.10

Suomella viikko armonaikaa, Ryssät tulloo!

Kaikkien rakastama kotimainen profeetta Jouko Piho pitää tarkkaa kirjaa enneunista. Perinteisesti viimeiset ajat olleet tapetilla. Piho kerää omien lisäksi myös hänelle lähetettyjä profetioita. Reiska sai suoran vastauksen Jumalalta.

29.8.2010

Reiskan saama vastaus 27.8.2010

Kävi toissapäivänä niin, että rukoillen kyselin Isältä, paljonko on Suomella aikaa jäljellä.

Sain selkeän vastauksen, kahdesti: “10 päivää.” Menin ystäväni luo rukoilemaan ja kerroin hänelle tästä. Hänpä ei ollutkaan ihmeissään, kun Isä oli hänelle sanonut samana päivänä, että on viikko ja muutama päivä jäljellä.

Tänään, 29.8.2010, on siis 8 päivää jäljellä. Mikä maata kohtaa, voin vain aavistella muiden profetioiden pohjalta.


Pari päivää tuota ennen Piho näki unta venäläisistä pommikoneista Suomen kirkkaalla taivaalla. Se täydentää Reiskan saaman ilmoituksen.

23.8.2010

Elisen uni elokuussa 2010
Asuin kerrostalossa, ja oli syksyinen ilta. Äitini oli minun luonani kylässä. Yhtäkkiä tv:stä tuli ilmoitus, että valot tulisi sammuttaa ja ikkunaverhot sulkea, ja ettei seuraaviin tapahtumiin tulisi kiinnittää kovin suurta huomiota. Teimme niin. Hyvin pian pimenevällä taivaalla alkoi lentää venäläisiä pommikoneita. Tiedotusvälineistä tuli myös tieto, että Venäjä on jo ottanut haltuunsa jotkut varastot Suomen rannikolla, mutta ei olisi silti syytä paniikkiin. Erikoista pommikoneissa oli, että ne lensivät ikään kuin ristin muodossa. Uni oli todella erikoinen ja yllättävä, koska en ollut ajatellut, että jos tuollainen asia voisi tapahtua, niin miten täällä silloin menetellään.


Johtopäätös on selvä. Venäjä hyökkää Suomeen aivan kohta. Kaiva Suomi-konepistooli esiin, mora irti kannosta ja pullo henkistä litkua mukaan. Rajalla kaivataan pian rautaisia miehiä! Ehkä jopa Jedien mystisiä voimia, mutta varokaa! Elian päivät-blogissa paljastetaan Jedi-uskon saatanallisuus.

Sitten voit pohtia oliko rajulla Asta-myrskyllä jokin tietty merkitys Suomelle?

11 comments:

tyy said...

Piho on väärässä. Ryssä huokkää vasta vuonna 2012, jolloin nykyinen maailmanjärjestys muutenkin loppuu

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/100361-putin-vihjaa-vuodesta-2012

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Ehkäpä uni selittyykin Venäjän innosta kreationismiin, tai siis tarkemmin Intelligent Design -kreationismiin erotuksena nuoren maan kreationismiin jotka tekevät kannanottoja maan iästä ja Jumalan persoonasta.

Sehän on Venäjällä nyt hip, pop ja muotia.

Ristin muotoinen pommikone ja käännytysintoinen Kiila -kreationisti sopiit minusta yhteen kuin nyrkki silmään. Yhteys on lähes epäsymbolinen.

Ennuste kertoo täten että "Darwinistit" vaan radiossa joutuu hyssyttelemään että mitään vakavaa ei ole tapahtumassa.

Kristityt saanevat Pihon unesta paljon toivoa.

noora said...

Minua Pihon unet kiinnosta, vaan se, miksi ihmeessä niitä täällä ruoditaan. Mitä kertoo teistä se, että jaksatte herkeämättä naureskella näille illuminati-tyypeille. Pitkässäniemessä on vastaavia tyyppejä. Menkää sinne naureskelemaan, katsotaan, saatteko samanlaista tukea, selkääntaputtelua ja ymmärrystä silloin.

Skientologian ja homeopatian kritisointi onkin järkevää ja puolusteltavissa, sillä ne ovat miljoonabisneksiä kaiken muun pahan muassa.

Paholaisen Asianajaja said...

Minua Pihon unet kiinnosta, vaan se, miksi ihmeessä niitä täällä ruoditaan.

Se on minusta hauskaa.

Tuskin mielenterveysongelmaksi asti hauskalla tavalla, mutta viihdyttää silloin kun televisiosta ei tule katseltavaa. Eli melko usein.

Ninny said...

Olisi kiva kuulla, miten Piho selittelee ennusteitaan sitten kun ne eivät toteudukaan. Arvotaanko vain uusi tuomiopäivä + lisänumero? Jumala muutti mieltään tai oli kiirettä muualla? Muu syy, mikä? Virhettähän ei tietenkään ole tehty.

Lisäksi odotan edelleen sitä jumalan kostoa mitä kovasti luvattiin kun parisuhdelaki hyväksyttiin. No, missä se viipyy? Tulta ja tulikiveä kehiin kuin olis jo!

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Voivoi noora parkaa. Surettaa kovin se, mistä ihmiset saa ja ei saa keskustella.

Oleppa kiltti tyttö ja mene muualle itkemään. Täällä on vain meitä tosikusipäitä, jotka ovat alati ilkeitä ja pahamielisiä, häijyjä. Ja ennen kaikkea kiinnostuneita ihan vääristä asioista.

Käsittääkseni tämä on ateistiblogi. On hyvä näyttää mistä sanoutuu irti. Että uskonto ei ole automaattisesti mikään "rationaalisten juttu". Tai edes hyvien ihmisten asia. Sormella osoittaen tilanteen näyttäminen on helppoa. Uskovaiset ei näitä näkökulmia halua julkisuuteen tuoda.

Naureskelusyytöksen sijaan voikin miettiä onko tässä muuta takana. Kenties tässä kohden on yhteiskunnallien tabu, jota nyt murretaan. Uskonnoista ei ole saanut sanoa tiettyjä asioita. Ja nyt kun sanotaan, asiasta vittuunnutaan. Ja keskustelua halutaan hyssytellä. Joka taas ainakin minusta näyttää että tabunpaikka tulee todistettua. Hyssyttely vihjaa ainakin minulle että "tuossa kohden on arka paikka".

Sellaisia on mukava tökkiä ja katsoa miten ihmien saivartelee. Saa puoliälyllistä leikkiä kun miettii mihin saivartelut perustuu. Ydin ei ole ainakaan minulla se että uskova olisi tyhmä, vaan juuri siitä että uskova on täysijärkinen. Älyllisen puolivoltin tekevä "Tortuca" kiinnostaa aina enemmän kuin joku puhdas kylähulluus.

Pöpilät tarjoavat hulluutta joka kumpuaa hulluudesta. Tortuca tarjoaa hulluutta joka yritetään naamioida älykkyydeksi. Tämä on absurdia, ja siksi lähellä sydäntäni.

Tosin tässä on esillä muutakin. Kanta on jotain joista esimerkiksi "multikultturaaliset" ei välttämättä tykkää kun heistä kaikki taikauskot pitää olla jotenkin kunnioitettavaa. Minä sanon että vitut. Täällä väännetään mistä halutaan.

Jos haluaa rajoittaa sanomisia, haasta oikeuteen. Siinä on minun mielestä rajat. Jos on laillista, niin mikä auktoriteetti kukaan on sensuroimaan?

noora said...

Höpöhöpö mitään tabuja kukaan ole todistanut. Illuminaattijutut, joita Pihokin viljelee, ovat ihan yleistä naurunaihetta, eivät mikään tabu

Ninny, asiaa on tutkittu paljon uskonnollisissa yhteisöissä ja kyseessä on ns. kognitiivinen dissonanssi. Se on mekanismi, jolla pettymyksen tultuakin pettymys on vain osoitus jumalan tms. suunnitelman suuruudesta, elo jumala muutti suunnitelmaa eiköä ihminen voi sitä ymmärtää, koska jumala on niin suuri; siis paradoksaalisesti aukot muurissa vahvistavat kivijalkaa.

Paholainen, saanet anteeksi, koska eräässä mielessä Piholle naureskelu ei eroa bb-pölvästeille naureskelusta, jota taas kukaan ei paheksu. Päinvastoin BB on seuratuinta tv-viihdettä, mitä median elämysmaailma meille tarjoaa.

Squirrel, kun kovasti mainostat tapaasi v-tuilla ihmisille, kerro sitten, kun aloitat v--tuilun. Laitan kellon soimaan.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Jep. Minun argumenttini onkin juuri se, että taikauskot ovat "yleinen naurunaihe".

Mutta Leinivaarapa ei vaan ohita asiaa pelkällä sormen osoittamisella. Tarjolla on masennusta. Lyhyesti: Poikkeavuus on siinä että sen sijaan suoraan nauretaan, otetaan asioihin kantaa asia, ei ihmistasolla.

Enneunista puhujat lisäksi ihan oikeasti haastavat meitä "valopäitä" aika usein. Vaikeneminen on huono asia. Kantaa pitää ottaa. Tai sitten vaientaa, sortaa, ja edessä on matka Galileo -syndrooman keskipisteeseen.

Pihosta minun on tosin lähes mahdotonta "haastamista" uskoa. Koska hän ei tee normaaleja. Eli mainosta olevansa leppoisa ja mielipiteiden kirjoa rakastava, vaikka ei ole. Vaan on lukemani perusteella ihan oikeasti varsin leppoisa kaveri.

PS: Yleensä ottaen minun väitetään olevan kovasti kuspiä. Kysy keltä vaan kreationistilta niin kertoo iloiten tämän tiedon. Tai tarkemmin miettien. Kysy "Tuplis" -nimimerkillä. Hän osannee valaista, hänellä on oikein näkemystä tästä asiasta.

Ja minä uskon mitä puhutaan. Raju kielenkäyttö ja tapana "osoitella sormella".

Tai ainakin esitän asian niin kovaäänisesti ääneen että tulen kritiikki -immunisoiduksi. Itseironiahan on siitä kätevä väline, että kun sitä kerkeää käyttämään itse, ei kukaan muu pysty pilkkaamaan sen jälkeen kovinkaan helposti.

Anonymous said...

Katsohan vaan. Elian päivät -blogini on päässyt täällä "otsikoihin" :)

Muuten, olen aina halunnut sanoa tämän ateisteille: aidot ja oikeat ateistit eivät juhli joulua (uskonnollista Tammuksen syntymäjuhlaa) eivätkä piittaa tippaakaan siitä onko Jumala olemassa vai ei.

Elikkä, jos Jumalaa ei kerran ateistien mielestä ole olemassa niin miksi ihmeessä kuluttaa sitten valtavia määriä energiavaroja moisen "olemattoman" asian kyseenalaistamiseen jne?

Miksi antaa sitten "olemattomalle" niin paljoa tilaa otsikoissa jos sellaista ei ole olemassa?

Mielestäni todellinen ateisti suhtautuu tyystin kylmän välinpitämättömästi mitä tulee kysymykseen siitä onko Jumala olemassa vai ei eikä suu vaahdossa jokaisella foorumilla huutaen ettei Jumalaa ole.

Tiedän, että tää oli kärjistetty esimerkki, mutta gotta point, I suppose? (Oho! Osaavatko uskovaisetkin osaavat englantia! ;)

Näin loppukaneettina voisin todeta, että ateistien "Jumala-ongelma" on usein luonteeltaan moraalinen ja eettinen eikä niinkään kysymys Hänen olemassaolostonsa.

Dom de Lidom said...

Niin että uskovaisiahan tässä vain ollaan?

Paholaisen Asianajaja said...

Hei ja tervetuloa, Elias.

Muuten, olen aina halunnut sanoa tämän ateisteille: aidot ja oikeat ateistit eivät juhli joulua (uskonnollista Tammuksen syntymäjuhlaa) eivätkä piittaa tippaakaan siitä onko Jumala olemassa vai ei.

Minä juhlin uskonnollista joulua.

http://paholaisen-asianajaja.blogspot.com/2008/12/fsm-on-lsn.html


Elikkä, jos Jumalaa ei kerran ateistien mielestä ole olemassa niin miksi ihmeessä kuluttaa sitten valtavia määriä energiavaroja moisen "olemattoman" asian kyseenalaistamiseen jne?

Se on hauskaa. Siinä oppii asioita oikeasta ilmiöstä, eli uskonnoista, jotka ovat merkittävä tekijä modernin maailman maailmanpolitiikassa.

Miksi antaa sitten "olemattomalle" niin paljoa tilaa otsikoissa jos sellaista ei ole olemassa?

Jumalat ei kiinnosta, mutta nämä jumaliin uskovat ihmiset ovat empiirisesti havaittu tosiasia. Ja he äänestävät vaaleissa!

Mielestäni todellinen ateisti suhtautuu tyystin kylmän välinpitämättömästi mitä tulee kysymykseen siitä onko Jumala olemassa vai ei eikä suu vaahdossa jokaisella foorumilla huutaen ettei Jumalaa ole.

Totta turiset.

Tiedän, että tää oli kärjistetty esimerkki, mutta gotta point, I suppose? (Oho! Osaavatko uskovaisetkin osaavat englantia! ;)

In tiis plok vii kän spiik inglis tuu.

Näin loppukaneettina voisin todeta, että ateistien "Jumala-ongelma" on usein luonteeltaan moraalinen ja eettinen eikä niinkään kysymys Hänen olemassaolostonsa.


Oletko blogannut tuosta aiheesta? Tuplis-nimimerkki on kirjoittellut siitä ahkerasta, mutta en ole vielä jaksanut kirjoittaa niihin mitään vastauksia.