6.5.09

Sulkakosken luento homeopatiasta

Tampereen yliopisto, sali 10 d, kello 18:00. Paikalle ilmestyi hieman alle 50 henkeä. Yleisölle jaettiin Luontaislääkintä-lehteä ja ilmainen yrttiteepussi. Heti alussa tehtiin selväksi, että kyseessä on vaalitilaisuus. Sulkakoskea ei oteta mukaan television vaalikeskusteluihin, eikä hänen kirjoittamia tekstejä julkaista sanomalehdissä. Siksi täytyy pyörittää vaalikampanjaa vain kahden naisen voimin. Kirjoitin muistiinpanokirjaani merkintöjä. Tässä päivän anti. 

 Sulkakoskella on takanaan 20 vuotta homeopatiaa. Sekä lääkärin koulutus. Hän aloitti lääkärinä, ja oppi homeopatian ylivoimaisuuden vasta jälkeenpäin. Liisa on huolestunut "puoskariryhmän" tekemisistä. He ovat laatineet huonon lain, joka vie pois potilaiden oikeuksia. Se kieltäisi homeopatian käytön. Liisa kuuli kulisseista, että ryhmän tavoitteena on kopioda Ruotsin luontaishoitolaki, "joka laadittiin 1800-luvulla." Kylläpäs sitä ollaan jälkeenjääneitä täällä Suomessa. Hän allekirjoittaisi lain, jos siinä vaadittaisiin homeopatian osaamista lääkäreille. Oman koulutuksensa aikana hän ei saanut kuulla mitään vaihtoehtohoidoista. 

Liisa on itse kouluttanut opiskelijoille vuosittain 20 min ajan vaihtoehtohoidoista. Paitsi viime vuonna, sillä hommalle tuli yllättäen stoppi. Se harmittaa Liisaa, sillä hän tietää opiskelijoiden haluavan oppia lisää homeopatiasta. Terveysministeriö on jo päättänyt puoskarilain sisällöstä. Kaksi vaihtoehtohoitoihin perehtynyttä eksperttiä sivuutettiin täysin. Siksi se oli "röyhkeä lakiryhmä." Sulkakoski itse kantoi ryhmälle puoli metriä tieteellistä näyttöä vaihtoehtohoitojen toimimisesta. Se ei vaikuttanut mitenkään. 

Koska vaihtoehdot jäivät vähiin, päätti Liisa ryhtyä vaaliehdokkaaksi. Jos hänet valitaan EU:hun mepiksi, niin luvassa on vaihtoehtohoitojen kannattamista ja homeopatian kehumista. Liisa laatisi uuden puoskarilain, uuden ryhmän avulla. Saimme kuulla miksi homeopatiaa vastustetaan niin kiihkeästi Suomessa. Suomi on kapitalistinen maa. Lääketeollisuus ja -tehtaat estävät homeopatian edistymisen. Skeptikot taittaneet eniten peistä tämän asian tiimoilta. Ruotsin skeptikot saivat 23 miljoonaa kruunua lääketeollisuudelta, jotta he taistelisivat vaihtoehtohoitoja vastaan. Ja minä teen tätä ilmaiseksi! Perkl... 

 Alkupuheen jälkeen oli vuorossa Merja Lindstöm, joka luennoin hivenaineista, Omega-rasvahapoista ja vitamiineista. Todella ylistäviä parantumistapauksia. Jopa viime tipassa estettiin sormen ja varpaan amputaatio. Myös näkö palaa takaisin, kun popsii Bio Marin Plus-kapseleita. Puhetta riitti paljon, ja varmasti siellä oli seassa ihan oikeaa asiaa. Sitten Sulkakoski jatkoi keskittymällä pelkästään homeopatiaan. Hän kertoi yleisimmistä ja parhaimmista aineista. Aconicum D30 tepsii pelkotiloihin, vilustumisiin ja vaikka mihin. Liisa puhui neljästä tai viidestä aineesta. Homeopaatti-Sulkakosken ensimmäinen potilas kärsi isosta känsästä kädessä. Se parani niin nopeasti, ettei Sulkakoski meinannut itse uskoa tapahtunutta. 

Kaiken kaikkiaan homeopatia auttaa mm. seuraaviin vaivoihin: herpes, reuma, astma, psorias, kilpirauhasten vajaatoiminta, sepelvaltimotauti, sydäninfrakti, lihasten tulehdus, arpien muodostuminen, verenpaine ja tietenkin vuoteenkastelu. Merja kertoi uskomattoman anekdootin omasta anopistaan. Anoppi otti lääkärin määräämät lääkkeet. Merja varoitti, että niillä on sivuoireita. Meni jonkin aikaa. Merja kyseli mieheltään mitä anopille kuuluu. Tämä sanoi, että kävi visiitillä viikolla mutta anoppi ei ollut kotona. Sama viesti tuli toiselta sukulaiselta. Huolestuneena he menivät anopin kotiin. Nainen löytyi olohuoneen lattialta. Kymmenen vuorokautta aivoverenvuotoa. Kooma. Sairaalassa laskettiin ettei aikaa ole kovin paljon jäljellä. Parantumisen mahdollisuus nollassa. Anoppi laitettiin odottamaan kuolemaa. Vasta viimeisen kriittisen päivän aikana Merja sai antaa hieman salaa homeopaattista Arnicaa. Ette ikinä arvaa mitä tapahtui! Seuraavana päivänä anoppi oli tajuissaan ja pelästytti hoitajan toivottamalla tälle hyvää huomenta. Toispuoliseen halvaukseen Merja antoi homeopaattista fosforia. Raajojen toiminta palasi. Anoppi kotiutettiin, toisin kuin lääkärit luulivat. Lääkäri tokaisi Merville, että älä sitten kirjoittele tästä mihinkään sanomalehtiin. Tuo on "arkipäivää homeopaateille" sanoi Sulkakoski. 

Jossain välissä puhuttiin homeopaattisten aineiden potensseista. Onko potensseilla väliä? Sulkakoski suosittelee, että mitä vanhemmaksi tulee sitä korkeampi potenssi lääkkeille. Muuten niillä ei ole väliä. Syöpäpotilaiden hoidosta Liisa sentään sanoi, että he ovat vaikeita hoitaa. Varmasti ovat. Mutta "homeopatialla on hieno osuus sädehoitojen kestämisessä." Sveitsissä äänestetään vaihtoehtohoitojen sisältämisestä kela-hoitojen piiriin. Äänestys tehdään huomenna. Eräs yleisökysymys tiedusteli mikä on Sulkakosken kanta rokotteisiin. 

 Tässä kohtaa meinasi jäädä muistiinpanojen teko kesken. Rystyset muuttuivat valkoiseksi kun kuulin vastauksen, mutta onnistuin olemaan hiljaa. 

Hän vastasi, ettei voi olla virallisesti niitä vastaan. Mutta käytännössä on niitä vastaan. Oma sukulaislapsi on täysin rokottamatta. Ei rokotuksia alle kolme vuotiaille. Immuniteetin kehitystä ei saa häiritä. Ja niistä sivuoireista. Yleisö sai kuulla, että rokotukset aiheuttavat mm. autismia

Mitä vittua? Mitä enemmän otan selvää Sulkakoskesta, sitä enemmän huolestun. Takarivissä oli joku jeesusfriikki, joka alkoi saarnaamaan Hyvästä ja Pahasta. Ja siitä kuinka ne kävivät taistelua. Ja kuinka Lucifer on lähettänyt paholaisia haittamaan maailman menoa. Ja kuink- 

Mutta Liisa keskeytti ja jatkoi omaa puhettaan. Olin onnellinen. Minulla oli valmiina pari kysymystä, mutta ne olivat liian pitkiä ja monimutkaisia. Päätin esittää mahdollisimman yksinkertaisen. Miten puoskariryhmän lakiesitys tulisi haittamaan homeopaattien toimintaa? Ei mitenkään. Se ei haittaisi Liisan toimintaa, sillä hän on myös lääkäri. Mutta ne jotka ovat pelkästään homeopaatteja - eivätkä lääkäri-homeopaatti yhdistelmiä - joutuisivat kanteluiden ja kiusanteon kohteeksi. Eli itse lakiryhmässä ollut homeopaatti ei koe lakiesityksen käytännössä haittaavan homeopaatin toimintaa. Ehkä hän ymmärsi kysymyksen väärin, tai sanoin sen väärin. 

Onneksi Liisalla on oma blogi, jossa voi kommentoida ja tiedustella lisää.

6 comments:

Sähis said...

Ai teetkö tätä skeptikointia ilmaiseksi? Ihme idiootti. minenainakaan...

Ihan hyvä, että työkiireetkin esti tilaisuuteen osallistumisen. En ehkä olisi osannut käyttäytyä asianmukaisesti.

Unknown said...

Tässä toinen ilmainen skeptikko..

Minä kyllä osaisin pysyä hiljaa (olen pysynytkin) muuten paitsi että olisin ehkä vielä hihittänyt tai puuskahtanut hyvästä juorusta.
Toki verenpainekin käypi korkeuksissa, ihminenhän sitä on. Tämmöisissä olen vähän kuin sodan sissin roolissa, hiljaa puskassa, joka raportoi ja tallentaa mahdollisimman hiljaa tärkeitä salaisuuksia levitettäväksi maalimalle. ;)

Tämä "ystävällisen ihmiskasvoinen ja lempeän hoitomuodon" homeopatia-liike näyttää saavan yhä enempi julmempia, jyrkempiä ja häikäilemättömämpiä sävyjä mitä syvemmälle siihen tutustuu. Samoja piirteitä kuin winhöpötysten ja uskonnonlahkojen valtakunnissa.

Paholaisen Asianajaja said...

Jos joku lääketeollisuuden edustaja lukee blogiani, niin olen täysin valmis keskittyvään vain ja ainoastaan uskomushoitojen fanaattisen vastustamiseen. Kunhan kuukausipalkka on sopiva.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen said...

Tuo "rahakysymys" -juttu on erikoinen, koska siinä epäsuorasti väitetään että on valtava määrä rahaa, joka valuu homeopaatikoiden tileille. Muutenhan ne eivät toisi näkyvää lovea lääketehteiden taskuihin.

Tämä taitaakin olla ainut rehellisyyteen vivahtava juttu touhuissa.

Paholaisen Asianajaja said...

Tuo Merja sanoi luennolla myös jotain tieteellisestä näytöstä. Vaihtoehtohoidot eivät tarvitse sitä, sillä käyttäjät näkevät itse ja tietävät itse, että se toimii. Ei siihen tarvita tiedemiesten höpinöitä.

Melkein tulee halu mennä uudelleen luennolle.

-JTW said...

Me tunnetaan että tää toimii!

Parasta.