Voodoo Histories

Voodoo Histories - How conspiracy theory has shaped modern history David Aaronovitch on mielestäni ansainnut lisänimen "dazzling debunker." Voodoo Histories-kirjassa käydään läpi viimeisen sadan vuoden tunnetuimmat salaliittoteoriat. Siionin vanhinten pöytäkirjat, maailmansotien salaiset syyt, Neuvostoliiton sisäiset salaliittoteoriat Trotskin aikana, Pearl Harborin tuho, kommunistivainot USA:ssa, Kennedyn salamurha, Marilyn Monroen itsemurha, Jeesuksen sukupuu, prinsessa Dianan kuolema auto-onnettomuudessa, Brittihallituksen asiantuntija David Kellyn itsemurha, sekä tietenkin syyskuun 11. päivän terrori.

 Uusimmassa painoksessa on lisänä presidentti Obamanan syntyperään liittyviä huhuja. Kantavana ajatuksena ei ole käydä läpi jokaisen salaliittoteorian jokaista variaatiota (9/11-totuuslaisten iloksi/harmiksi), vaan tarkastella miten salaliittoteorioita on alettu rakentamaan ja miten ne ovat onnistuneet muokkamaan poliittista keskustelua, kuten myös sitä mistä tiedotusvälineet alkavat tiedottamaan. 

Parhaimpana ja pahimpana esimerkkinä on tuo ensimmäisenä mainittu Siionin vanhinten pöytäkirja, joka otettiin vakavana uhkana. Salaperäiset eliittijuutalaiset olivat kaappaamassa vallan maailmalaajuisella tasolla. Pöytäkirjat levisivät Venäjältä Eurooppaan, sieltä Yhdysvaltoihin, aina Henry Fordin kustantaman julkaisun etusivuille. Papereilla varoiteltiin juutalaisperäisestä ongelmasta. Päätyivätpä ne jopa professorien opetusmateriaaliksi Saksalaisissa kouluissa 20-luvulla. 

Salaliittoteoriat näyttäisivät yleistyneen internetin suosion myötä. Mutta niiden vaikutusvalta on vastaavasti pienentynyt. Salaliittoteorioiden laatiminen ylittää puoluerajat. Viime vuosikymmeninä Yhdysvalloissa on syytetty niin demokraatti- kuin republikaanipresidenttejä kansakunnan orjuttamisesta tai murhaamisesta. Teoriat lähtevät liikkeelle sillä hetkellä altavastaajana olevan puoluelinjauksen mukaan. Demokraatit syyttävät Bushia 9/11-tapahtumista, Republikaanit Obamaa kommunismin tuomisesta Yhdysvaltoihin. Sitä ennen Clintonia oltiin sotkemassa kriitikoiden salamurhiin ja huumerietasteluihin. Sitä ennen Lyndon B. Johnsonia syyteltiin sodanlietsonnasta ja vuoroin aina sitä joka oli vallassa. 

Teorioilla selitetään omaa ahdinkoa. Se ei koskaan johdu oman puolen heikkoudesta tai mokista, vaan "niiden" voimasta. Samalla saadaan tyydyttävä selitys tilanteeseen joka olisi muuten epätyydyttävällä tavalla kaoottinen. Hurrikaani Katrinan tuhojen jälkeen Lousianan köyhät mustat alkoivat puhumaan tulvavallien räjäyttämisestä. Vastuussa teosta tietenkin rasistinen hallitus. Spike Lee on edistänyt tätä ideaa haastatteluissa. Teorian perusteiden kannalta olennaista on ns. mahdoton fakta, joka osoittaa ettei virallinen versio tapahtumille voi pitää paikkaansa. Oswaldin ampuma luoti lenteli säkkyrää Kennedyn läpi. WTC-tornit eivät voineet romahtaa sillä tavalla ilman räjähteiden avustusta. Terroristin passi ei voi selvitä ehjänä WTC-iskuista. Yhdysvaltojen lippu ei heiluisi sillä tavalla avaruudessa. Ja niin edelleen. Salaliittoteoriassa pahuudentekijät ovat lähes aina melkein kaikkivaltiaita. Aina läsnä, aina vaikuttamassa, aina näkymättömiä. Salaliittoteorian vastaisen aineiston ilmestyessä se yleensä määritellään salaliittoteorian tueksi. 

Kun 9/11 iskuista on kulunut yhdeksän vuotta eikä yksikään räjähdyspanosten asentamiseen osallistunut tai niistä tiennyt viranomainen ole vuotanut julkisuuteen aineistoa Hallituksen tekosista, niin se vain osoittaa kuinka vahvasti Ne kiristävät alaisia ruotuun. Kun Dianan kuolema olisi estetty turvavyöllä tai parin kulman vaihtelulla auton törmäyksessä tunnelin pylvääseen, niin salamurhan todellisuus haihtuu pois. Autokuski piti turvavyötä ja selvisi törmäyksestä. Mikä salamurha se on, jos yksinkertaisin varotoimenpide ja sattumankauppa pitäisi kohteen hengissä. Autokuskin selviäminen tarkoittaa, että hän oli mukana itsemurhakandidaattina. Erikoisuudet tulkitaan salaperäisyydeksi. Vastaamattomat kysymykset pakottavat tutkimaan lisää. Sattumia ei ole salaliittoteorioiden maailmassa. 

Kun David Kellyn itsemurhaa tutkivat poliisit merkitsevät tutkinnan aloitusajankohdaksi viimeisimmän havainnon Kellystä, niin se tarkoittaa poliisien tienneen milloin Kelly katosi. Vaikka kyseinen ajanmerkintä on poliisien vakiokäytäntö katoamistapauksissa Britanniassa. Kun poliisit pystyttävät Kellyn takapihalla kommunikointimaston (ympärillä olevien etsintäpartioiden tueksi), niin siinäkin on jotain salaperäistä. Masto kun sattui olemaan tavallista korkeampi, joten varmasti jotakin hämärää oli tekeillä. Kellyn itsemurhasta/salamurhasta kirjoittanut parlamentaarikko Norman Baker kuuli suoraan poliisin suusta, että masto oli erilainen kuin tavallisesti. Joten loogisesti ajatellen sitä käytettiin pääministeri Tony Blairille kommunikoinnissa. Blair oli ruumiin löytämisen hetkellä lentokoneessa matkalla Japaniin. Baker argumentoi, että tällä tavalla Blair vältti itsemurhakohun. Vaikka samassa lentokoneessa oli lehdistöä, joka näki livenä miten Blair valahti kalpeaksi kuullessaan uutisen. Lentotokentällä Blairin naamaan iskettiin mikfonit ja ensimmäinen kysymys kameroiden pyöriessä:

"Onko teillä verta käsissänne, pääministeri? Aiotteko erota tämän takia?"

Kun tutkinta ei löytänyt murhaan liittyvää todistusaineistoa, niin tietenkin tutkintakomitea oli mukana salamurhassa. Kun Kelly vaimo ja Kellyn työtoveri olivat itsemurhan puolella, niin tietenkin he olivat mukana salaliitossa. Ja niin edelleen.

 Yleinen historioitsijan virhepäätelmä pelaa myös tärkeää osaa teorioiden tukemisessa. Siinä oletetaan, että tapahtumahetkellä tapahtumiin sekaantuneet ihmiset tiesivät sen mitä jälkipolvet tietävät. 

David Ray Griffin ihmettelee miksi Pentagonia ei evakuoitu heti sen jälkeen kun lento 77:n kaappaaminen tuli tietoon. Me tiedämme, että lentokone iski Pentagoniin, mutta silloin sen kohdelista oli vielä avoin. Valkoinen talo, Yhdysvaltain kongressi (kuten Tom Clancyn kirjoissa), CIA:n päämaja Langleyssa, jne. 

 Aaronovitchin kirjasta saa pienoisen toiston maun, mutta se taitaa mennä salaliittoteorioiden samankaltaisuuden piikkiin. Lopussa hän pohdiskelee miksi salaliittoteoriat pysyvät suosiossa. Kirjan pitäisi kuitenkin saada kaikenlaiset teoreetikot pohtimaan sitä onko oma maailmankuva täysin eristetty pääkopan sisään. Jos kaikki ristiriitainen aineisto voidaan selittää väärennöksiksi tai kaikki salaliittoteorian kriitikot salaliittolaisiksi (joko tietoisiksi tai lampaiksi), niin mistä salaliittoteoreetikko enää tietää miten testata teorian paikkansapitävyyden? Informaatiorelativismin maailmassa kaikkien epätodennäköisin selitys, jolle ei ole kerääntynyt näyttöä, on samalla linjalla kaikkien mahdollisten selitysten kanssa. 

Salaliittoteoreetikot eivät ole tyhmää väkeä. Teoriat keksitään oppineiston parissa, josta niiden kannatus leviää keskiluokkaan. Toimittajat, kirjailijat, poliitikot ja muut peruskoulun käyneet ovat kannattaneet mitä oudoimpia salaliittoteorioita. Lukemisen jälkeen maailma ei ehkä enää näytä niin pelottavalta. Lukija ei tule tyhmemmäksi.