21.10.10

Hyviä uutisia maailmalta

Kalifornian osavaltiossa on toistaiseksi kuollut kymmenen vauvaa. Kuolema johtui hinkuyskästä. Taudin tapausmäärä on noussu vuoden aikana lähes kuuteen tuhanteen. Kaikki kuolleet vauvat olivat alle kolme kuukautta vanhoja. Yhdeksän heistä oli alle kahdeksan viikkoa vanhoja, joten heitä ei oltu rokotettu. Juuri vauvojen takia ympäröivän populaation rokottaminen olisi tärkeää. Laumaimmuniteetti varmistaa ettei pienet epidemiat pääse häiritsemään riskialttiissa iässä olevia, eli heitä joita ei vielä voi rokottaa, tai ovat liian heikkoja rokottamiseen. Osavaltion terveysviranomaiset suosittelevat kaikkia ottamaan ajantasalla olevan rokotteen.

Hyvä uutinen?

Vauvat eivät kuolleet rokotteisiin.

Toinen positiivinen uutinen tulee Afrikasta. Ugandalaislehti kehotti hirttämään 100 maan tunnetuinta homoa. Maassa on aikaisemmin nostettu huolta homoseksuaalisuuden vaaroista. Ugandan päättäjät pohtivat homolain sisältöä, jossa rikosen perusteluksi kelpaa ei-heterous.

Hyvä uutinen?

Lehtijuttu vain kehotti hirttämään homoja. Ugandassa ei hirtetty sata homoa. Vielä.

5 comments:

Tomi said...

Onneksi julkaistaan hyviäkin uutisia, ilman niitä masentuisi täysin.

Maria said...

Hajoan.

Wulfshade said...

1. uutinen: mallikelpoinen oppikirjaesimerkki luonnonvalinnasta.

2. uutinen: odotan innolla, milloin Ugandalaiset alkavat hirttämään omia pastoreitaan (ks. "Ja taas" -artikkelisarja)

Tomi said...

Ugandahan on ottamassa valtavia harppauksia sivistyksessä.
Ennen sielä syötiiin ihmisiä hallitsijan toimesta, nyt hirtetään vain homoja.

jmt said...

Isoveli heitti 70-luvulla hirtehishuumorina silloisen radion uutistenlukijan ääntä matkien: "Ugandan nuoriso-ongelma on ratkaistu. Ugandassa ei enää ole nuorisoa." Ei näytä Uganda muuttuneen...