Noitavainoista

Malleus Maleficarum. Siinä kirja jonka haluaisin lukea. Paavi asetti Henry Kramerin ja Jamer Sprengerin kirjoittamaan tiukan akateemisen selvityksen noidista ja heidän löytämisestä. Tuloksena oli Noitavasara, ehkä karmein kirja, joka on koskaan kirjoitettu. Se mitä olen saanut selvää kyseisestä kirjasta on aina ollut erittäin masentavaa. Koko kirjan sanoma näyttäisi olevan tämä:

Jos sinua syytetään noituudesta, niin sinä olet noita. Piste ja palamaan!

Todisteet noituudesta saatiin nerokkaasti kiduttamalla kunnes tulee tunnustus, tai syytetty kuolee. Syytetyllä ei ollut mitään oikeuksia. "Oikeuden" harkintaan ei otettu mahdollisia kaunoja, kostoja tai syyttäjän valheita.

Inkvisiittorit saivat tietenkin rahapalkkioita löytämistään noidista. Korruptio rehotti. Tällä tavalla kustannettiin inkvisiittoreiden matka-, henkilöstö- ja ruokakulut. Noita ja hänen sukunsa joutuivat maksamaan myös teloittajien palkat. Oikeudenkäyntiin osallistuneille syyttäjille maksettiin bonuksia jokaisesta poltetusta noidasta. Eikä kovin moni tuntunut välittävän siitä, että teloitetun omaisuus takavarikoitiin ja jaettiin Kirkon ja Valtion kesken.
Kun noitavaino kasvoi ja järjestäytyi, niin sen hallitsemiseen syntyi oma byrokratia. Vainon huomio siirtyi pois köyhistä emännistä ja kerjäläisistä. Vuorossa oli keskiluokka ja sitä vauraammat ihmiset.

Voimme ihmetellä miten noitavaino oikein pystyi kasvamaan niin laajaksi. Eikö Kirkon olisi pitänyt tajuta, ettei tuollainen viattomien tappaminen ole oikein?

Valitettavasti ei. Tuomari Pierre de Lancre perusteli asian taitavasti vuonna 1612; Tuomiot eivät voi olla vääriä, sillä siinä tapauksessahan Katolinen kirkko olisi tehnyt rikoksen polttaessaan viattoman (polttaminen ei sotinut kirkon verenvuodatuskieltoa vastaan). Ne jotka esittivät tällaisia syytöksiä hyökkäsivät samalla Kirkkoa vastaan, ja olivat täten tekemässä kuolemansyntiä. Noitien polttamista kritisoivia rankaistiin. Inkvisiittorit ja kiduttajat tekivät Jumalan työtä.

Ironista, mutta noitavainojen perustelut kasvoivat poltettujen ihmisten myötä. Mitä useampi ihminen tunnusti harrastaneensa noituutta ja haureutta itse Saatanan kanssa, sitä vaikeampi oli väittää noituutta vain fantasiaksi. Kidutetut noidat ilmiantoivat myös toisia noitia, joten inkvisiittoreilla oli kiireitä.

Itse oikeudenkäynnit olivat karmivia. Syytetyllä ei ollut mitään mahdollisuuksia selvitä. Jos kehossa oli luomia, niin syytetty oli noita. Jos kehossa oli arpia, niin syytetty oli noita. Jos kehosta ei löytynyt näkyviä merkkejä, niin näkymättömät merkit kelpasivat. Miehet tutkivat erityisen tarkkaan rinnat ja "tuhma paikat." Häpykarvat piti tietenkin ajaa pois, jotta kaikki mahdolliset luomet voitaisiin nähdä.

Puolustus ei voinut esittää todisteita eikä todistajia. Alibeilla ei tehty mitään. Useampi aviomies kyllä sanoi, että vaimo oli nukkunut hänen vieressään sillä hetkellä kun hän muka oli rellestämässä noitien riiteissä. Arkkipiispalla oli kuitenkin parempi selitys. Demoni oli ilmestynyt vaimon tilalle. Aviomies ei voinut väittää omaavansa havainnointikykyä, joka olisi parempi kuin Saatanan kyky huijata ihmisiä.

Noitavainojen uhreiksi joutuneiden tarkkaa määrää ei tiedetä. Mutta oikeudenkäynneistä on jäänyt jäljelle papereita. Esim. saksalaisen Würzburgin kaupungissa poltettiin noitia vuonna 1598, ja heistä tehtiin muistiinpanot. Listalta näkyy, että vuoden aikana tehtiin 28 julkista polttoteloitusta. Jokaisessa poltettiin neljästä kuuteen ihmistä. Lista on surullista luettavaa:

"Senaatin palvelija, Gering; vanha rouva Kanzlet; räätälin lihava vaimo; Herra Menderdorfin kokki; muukalainen; outo nainen; senaattori Baunach; vanha seppä; vanha nainen; pieni tyttö joka oli 9 tai 10 vuotta vanha; nuorempi tyttö, edellisen pikkusisko; näiden kahden tytön äiti; Lieblerin tytär; Goebelin lapsi, kaupungin kaunein tyttö; oppilas joka osasi monia kieliä; kaksi poikaa Minsteristä; Stepperin pieni tytär; sillan porttia vahtinut nainen; vanha nainen; Knertz teurastajan vaimo; tohtori Schultzin vauva; sokea tyttö; jne..."

Tässä oli lyhyt ote vain yhden kaupungin uhreista.

Friedrich von Spee oli jesuiittapappi, joka kuuli noituudesta syytetyn tunnustuksen Würzburgissa. Hän oli niitä harvoja, jotka uskalsivat puhua noitavainoja vastaan. von Spee kirjoitti vuonna 1631 tekstin, jossa paljastettiin valtion ja kirkon harjoittama terrorismi. Onnekseen - tavallaan - von Spee kuoli ruttoon ennen kuin häntä ehdittiin rangaista kirjoituksistaan. Tässä ote hänen kirjoittamasta paljastuksesta:

1. Saksalaisten keskuudessa, varsinkin katolilaisten, on yleisiä taikauskoja, kateutta, selkään puukottamista, vihjailuja, ja muuta sen kaltaista, eikä näitä ominaisuuksia rankaista tai kumota, joten ne lisäävät epäilyjä noituudesta. Ei enää Jumala tai luonto, vaan noidat, ovat vastuussa kaikesta.

2. Tämän takia ihmiset aiheuttavat melua jota maistraatti joutuu tutkimaan noituutena - jonka yleisyys perustuu vain juoruihin.

3. Prinssit joutuvat vaatimaan tuomareita ja neuvojiaan ottamaan noitia käsittelyynsä.

4. Tuomarit eivät tiedä mistä aloittaa, sillä heillä ei ole ollenkaan evidenssiä tai todisteita.

5. Ihmiset sanovat tätä viivästelyä epäilyttäväksi, ja prinssit kuulevat tästä jonkun tiedonantajan välityksellä.

6. Näiden prinssien loukkaaminen on vakava rike, jopa papisto hyväksyy mitä tahansa heitä miellyttää, välittämättä siitä ketkä ovat yllyttäneet prinssejä.

7. Vihdoinkin tuomarit noudattavat prinssien toiveita ja aloittavat oikeudenkäyntien suunnittelun.

9. Jos jonkun mielipuolen houreet tai ilkikuriset huhut (sillä mitään todisteita ei tarvita) osoittavat jotain avutonta vanhaa naista, on hän ensimmäinen kärsijä.

10. Jotta oikeus antaa vaikutelma jostain muusta kuin huhuihin perustuvasta tuomiosta, ilman todisteita, tietty olettamus syyllisyydestä saadaan esittämällä seuraava dilemma: Nainen elänyt pahan ja epäsoveliaan elämän, tai hän on elänyt hyvän ja soveliaan elämän. Jos pahan elämän, niin hänen pitäisi olla syyllinen. Toisaalta, jos hän eli hyvän elämän, on se yhtä tuomittavaa, sillä noidat yrittävät teeskennellä erittäin hyveellistä.

11. Täten vanha nainen laitetaan vankilaan. Uusi todiste löydetään toisen dilemman kautta: hän joko pelkää tai ei pelkää. Jos hän pelkää (kuultuaan kauheista kidutuksista), on se varma todiste; naisen omatunto syyttää häntä. Jos hän ei pelkää (luottaen viattomuuteensa), tämäkin on todiste; sillä noidat teeskentelevät viattomuutta ja pitävät yllä rohkeaa julkisivua.

12. Jotta nämä eivät olisi ainoita todisteita tutkijat laittavat urkkijat asialle, jotka keräävät kaikki mahdolliset tiedot naisen menneisyydestä. Tämä ei tietenkään onnistu ilman jonkinlaisen sanomisen tai teon ilmaantumista, jota miehet eivät voisi vääntää todisteeksi noituudesta.

13. Kaikki joilla on kaunaa naista kohtaan voivat nyt tuoda esiin mitä tahansa syytöksiä, ja kaikki sanovat todistusaineiston olevan vahva naista vastaan.

14. Ja niin nainen kiiruhdetaan kidutettavaksi, ellei häntä jo kidutettu samana päivänä kun hänet pidätettiin.

15. Näissä oikeudenkäynneissä kenellekkään ei sallita lakimiestä tai mitään keinoa reiluun puolustukseen, sillä noituutta käsitellään poikkeuksellisena rikoksena. Kaikki jotka uskaltavat puolustaa naista joutuvat samalla epäilysten alaisiksi noituudesta. Kaikkia kritisoijia kutsutaan noituuden tukijoiksi. Näin kaikki pelotellaan hiljaisiksi.

16. Jotta näittäisi siltä että naisella on mahdollisuus puolustaa itseään, hänet tuodaan oikeuden eteen, ja hänelle luetaan ja tutkitaan syytteeseen johtaneet asiat - jos tätä voi tutkimiseksi kutsua.

17. Vaikka hän kieltää nämä syytökset ja vastaa jokaiseen syytökseen tyydyttävästi, niihin ei kiinnitetä huomiota eikä vastauksia edes kirjata. Kaikki syytökset pysyvät voimassa ja pätevinä, antoi nainen vaikka kuinka täydellisiä vastauksia. Hänet määrätään takaisin vankilaan harkitsemaan tarkemmin uppiniskaisuuttaan - sillä, kieltäessään syyllisyytensä, hän on uppiniskainen.

18. Seuraavana päivänä hänet tuodaan takaisin, ja kuulee ilmoituksen kidutuksesta - aivan kuin hän ei olisi koskaan kumonnut syytöksiä.

21. Kun nainen on ajettu paljaaksi ja tutkittu, häntä kidutetaan tunnustuksen saamiseksi, eli julistamaan se mitä oikeus haluaa kuulla. Mikään muu ei tietenkään saa eikä voi olla totuus.

22. He aloittavat ensimmäisellä asteella, eli vähemmän rankalla kidutuksella. Vaikka tämä onkin rajua, se on kevyttä verrattuna niihin kidutuksiin joita seuraa. Joten jos nainen tunnustaa, he sanovat hänen tunnustaneen ilman kidutusta!

23. Nyt yksikään prinssi ei voi epäillä hänen syyllisyyttään, sillä onhan hän tunnustanut vapaaehtoisesti, ilman kidutusta.

24. Hänet teloitetaan ilman empimistä. Mutta hänet olisi teloitettu myös ilman tunnustusta; sillä kun kidutus aloitetaan on arpa jo heitetty. Hän ei voi paeta, hänen on pakko kuolla.

25. Tulos on sama tunnustaa tai ei. Jos hän tunnustaa, hänen syyllisyys on selvä: hänet tapetaan. Kaikki katumus on turhaa. Jos hän ei tunnusta, niin kidutus toistetaan - kahdesti, kolmesti, neljästi. Poikkeuksellisissa tapauksissa kidutusta ei rajoiteta keston, rajuuden tai taajuuden suhteen.

26. Jos nainen vääristää piirteitään kidutuksen aikana, niin hänen sanotaan nauravan. Jos hän menettää tajuntansa, hän nukkuu tai on taikonut itsensä vaiteliaisuuteen. Ja jos hän on vaitelias, hän ansaitsee elävältä polttamisen.

27. Ja jopa papisto on yhtä mieltä siitä, että hän kuoli uppiniskaisena ja katumattomana, eli hän ei kääntynyt tai hylännyt paholaistaan, vaan piti vääräuskonsa.

28. Kuitenkin, jos hän kuolee kidutuksen alla, he sanovat paholaisen katkaisseen naisen niskan.

29. Tässä tapauksessa ruumis haudataan hirsipuun alle.

30. Jos nainen kestää kidutukset, niin joku tuomari voi alkaa epäröidä kidutuksen tarpeellisuutta ilman ylimääräisiä todisteita, tai polttamista ilman tunnustusta. Naista pidetään vankilassa, kovissa kahleissa, odottamassa mielen muuttumista. Se voi kestää koko vuoden.

31. Nainen ei voi koskaan vapautua. Tutkijat olisivat häpäistyjä jos he vapauttaisivat naisen syytteistä. Kun hänet on laitettu kahleisiin, on naisen oltava syyllinen, reiluin tai epärehellisin keinoin.

32. Sillävälin tietämättömät ja päättäväiset papit ahdistelevat poloista naista, vaatien tunnustusta. Ilman tunnustusta, he sanovat, nainen ei voi pelastua tai osallistua sakramentteihin.

33. Viisat papit pidetään kaukana vankilasta, jotta he eivät pääsisi neuvomaan naista tai kertomaan prinssille mitä on tekeillä. Tällaisia henkilöitä nimetään ongelmien aiheuttajiksi.

34. Kun naista pidetään vankilassa kidutettavana, tuomarit miettivät uusia laitteita ja keinoja joilla vakuuttaa yliopiston jäseniä naisen syyllisyydestä.

35. Jotkut tuomarit siirtävät vankia vankilasta toiseen, ja kidutus toistuu yhä uudelleen. Jos nainen pysyy hiljaa, niin hänet voi vihdoinkin polttaa. Nyt, Taivaan nimessä, haluan tietää, jos ne ketkä tunnustuvat - ja ne ketkä eivät - palavat molemmat, niin kuinka kukaan, olkoon kuinka syytön, voi paeta? Voi onneton nainen, miksi olet pikaisesti toipunut? Miksi et heti vankilaan astuessasi sanonut olevasi syyllinen? Miksi, hölmö ja hullu nainen, haluat kuolla niin monta kertaa kun voisit kuolla vain kerran? Seuraa neuvoani ja, ennen kuin joudut näiden kipujen kohteeksi, sano olevasi syyllinen ja kuole. Et voi päästä pakoon, sillä se olisi katastrofaalinen häpeä Saksan hartaudelle.

Lopuksi von Spee varoittaa vainoharhaisen vainon lopulta johtavan kaikkien syyttämiseen. Onneksi ihmiset tulivat järkiinsä ennen sitä.