18.8.07

Suomalainen Profeetta?

Työpaikalla oli taas tylsää, joten eksyin vaaralliselle sivustolle:

Harri Veijosen profetioita

En pystynyt lukemaan hänen tekstejään kovin paljon. Ne ovat niin sekavia ja aivosoluja kuoli nopeaan tahtiin. Sain sentään sen verran selville, että Veijosen mukaan Neuvostoliiton entinen johtaja Gorba on olennainen osa tulevassa maailmanlopussa.

"MIKÄ MIES ON LAPPEENRANNAN PROFEETTA HARRI VEIJONEN?

Harri Veijonen on tunnettu Danielin kirjan tutkija ja maan kuuluisin profeetta internetissä. Hänellä on päivittäin ollut jopa yli tuhat lukijaa netissä. Hänen julkiset ennustuksensa alkoivat vuonna 1979, mutta jo 17-vuotiaana vuonna 1972 hän oli näyttänyt Paholaiselle kaapin paikan, heittänyt miesten keihäällä paremmin kuin vanhan mallin Suomenennätysmies saman ikäisenä, 60,00. Se kuvaa vuotta 6000 Aadamista eli 2000 jKr., mistä Paholainen aloittaa parodiat kohti uutta aikaa. Ja kun takaperin Paholainen kulkee niin lepopäivä oli ensin ja WTC:n isku tapahtuikin vuoden mentyä oikeasta vuosituhannen vaihteesta."



Siinä selvitys hänen omilta sivuiltaan. Profetoinnin lisäksi hän saa myös keihäät lentämään. Veijonen mainostaa kirjoittamaansa kirjaa näin:

"My book "The Upcoming Peace Pact in the Middle East and the Disappearing of the Believers" appears in the year 1986. The next 28 years: 1986 Reagan and Gorbatshov in Reykjavik * 1993 Oslo 7 years before 2000 * 2000 World toward the Beginning * 2001 WTC=Satan´s one year and 6 years left * 2004 Easter: Gorbatshov back and subdue three kings * 2006 One year Gorbatshov with EU * 2007 September "peace and rapture" * 2007 October Arafat war * 2011 Easter: Gorbatshov 3,5 years in Jerusalem * 2012 China to Harmagedon * 2014 September: Jesus and we on the earth from heaven.
Harri Veijonen, the prophet in Finland."


Tämän vuoden syyskuussa tapahtuu se paljon odotettu Tempaus, jossa Tosiuskovaisen teleporttaavat suoraan Taivaaseen. Pitää muistaa tarkistaa miten Veijonen selittää asian syyskuun jälkeen.

Tyyppi näyttää kirjoittavan sivulleen säännöllisesti, samoista aiheista, joten Veijonen ei taida olla parodiaa tekevä ihminen. Mies on omistautunut asialleen. Tekstit ovat kaikessa sekopäisyydessään kiehtovia. En kuitenkaan suosittele niiden lukemista, ellei satu olemaan aivan tyhjä kalenteri eikä televisiosta tule mitään.

3 comments:

paahtoleipä said...

Veijonen on legenda.
Tuolla voidaan tarkastella, miten Veijosen ennustukset ovat toteutuneet kerta toisensa jälkeen.

X -uskossakin on listattu hänen sanojaan.

On aina mukavaa lukea Profeetan sanaa!

Anonymous said...

Täälläkin on mukava päivälaskuri maailmanloppuun.
http://www.yisraylhawkins.com/

Boethius said...

Taasko Veijonen odottaa teleporttausta?? Hän on tehnyt sen jo ainakin kerran aikaisemmin, tuossa vuosituhannen vaihteen jälkeen. Hän jätti silloin jäähyväisviestin kotisivuilleen: "Harri Veijonen, tuulissa ja pilvissä" tms... Jonkin aikaa meni ja ilmeisesti teleporttausta ei tuolloin tapahtunut, kun touhu jatkui kohta taas entiseen malliin, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. :)